Sivut

sunnuntai 1. elokuuta 2021

Blogihiljaisuutta

 Tämä blogi on ollut taas hieman hiljaiselolla, sillä mulla on oikeastaan ollut vähän aiheet mistä kirjoitella hukassa joten blogipostauksia ei ole tullut tehtyä. Ajatuksissa olisi kokeilla kuitenkin tehdä jotain isompaa yhteenvetoa väliin jääneistä kuukausikoosteista sekä varmaan omaan postaukseen tulen laittamaan puolivuotis koosteen.


Yhtenä ajatuksena olisi myös kokeilla koota todennäköisesti ensi viikon aikana jotain pientä koostetta siitä, kauanko minulla menee aikaa laatuarvostelun ylläpitoon, sillä olen ottanut yleislaatuarvostelun pyöritettäväkseni ja sen eteen tulee tehtyä hommia päivittäin. Postausaiheita saa myös ehdottaa ja voi olla että jatkossa blogi ei päivity paria kertaa viikossa, vaan jatketaan joko satunaisella postaustahdilla tai sitten kerran viikossa päivittelyllä, riippuen vähän miten saan postauksia valmiiksi ja miten niitä haluan julkaista, sillä minulla on vielä muutama esittelypostaus luonnoksissa odottamassa ja mieluusti tiputtelisin niiden väleissä jotain muitakin postauksia ulos, jotta koko blogi ei olisi yhtä-äkkiä pelkää esittelyä esittelyn perään.


Mutta tämä on nyt vain tällainen pieni epämääräinen elonmerkkipostaus ja ehkäpä tämä blogin kirjoittaminen tästä taas lähtee :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti