Sivut

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Kiireinen loppuvuosi ja uudet kujeet uusi vuosi

Loppuvuosi on ollut vissiin piilo kiireinen, kun en ole kerennyt edes blogin puolella piipahtamaan. Tai sitten se voi johtua ihan siitäkin, että ei ole ollut mitään, mitä kertoa.

Loppuvuonna ollaan vain hankittu hevosille satunaisia kisoja ja tekstejä sekä oltu tekemättä mitään. Tänävuonna voisin kokeilla skarpata ja saada jokaisena päivänä jotain aikaan virtuaalihevosten kanssa, vaikka se olisi sitten ilmoittaa jonkin hevosen kisaamaan.

Ainoana kunnon saavutuksena vuodelle 2013 voisi pitää Moon Neptunuksen SLA-III palkinto. Muita palkintoja tavoitelleita hevosia olivat Achim de Raden ja Moon Pirella jotka jäivät palkinnotta. Tietenkin palkinnotta jääminen harmittaa, mutta onneksi nyt on kokonainen vuosi aikaa parantaa hevosten sivuja ja hankkia paremmat mahdollisuudet päästä palkinnoille.

Vuonna 2014 olisikin tarkoitus käyttää hevosia ahkeraan laatiksessa, joten toivottavasti saisin aikaan kisata hevosia ahkerasti, sekä kirjoitella tekstejä, hankkia valmennuksia ja varsoja, jotta saisin hevosia laatiskuntoon ja ilmoiteltua laatiksiin. Ensimmäisenä laatislistalla on juurikin Arttu ja Pirella, sillä hevoset ovat varmasti kaksi valmiinta hevostani laatiksiin. Myös Fizkie Jux tamman kohdalla olisi tarkoitus kokeilla nostaa YLA palkintoa, jos tammalle saisi vielä pari jälkeläistä.

Vuonna 2014 voisi aktivisoitua myös kisojen pitäjänä ja yrittää järjestää mahdollisimman monet kilpailut. Myös muita ajatuksia ja haaveita on vuodelle 2014, mutta niistä lisää vuoden edetessä : )