Sivut

tiistai 15. tammikuuta 2013

Kuulumisia

Vuosi kiitää eteenpäin ja vauhdista meinaa välillä tippua. Kuitenkin vielä keikutaan mukana ja saakin nähdä koska tippuu kokonaan kyytistä : D

Artun ja Winnyn kanssa ei ole nyt tapahtunut isompia tai ihmeellisempiä. Artulle olen vain kirjoitellut pk merkintöjä odottamaan sitä että saisin lisätä niitä orin sivuille. Päästäisiin sitten Artun kanssa hiljalleen laatisvalmiuteen.

Winnyn kanssa ollaan kans edistytty pienen aseleen verran. Orilla on pari sijoitusta 150cm ja 160cm tasoilta, mutta vielä pitkä matka on kuljettavana. Tekstien osalta Winny on vielä todella raaka mutta pitkä vuosi on edessä aikaa saada orille kaikki tavittavat tekstit.

Hoitaja tilanne orien kohdalla on ihan ok sillä Arttu sai tänään oman rapsuttelija. Toivotankin pitkää inspiraatiota orin hoitajalle.

Epävirallisella tauolla olevan Mintun Tallin hevosista on muutama päässyt nyt maistamaan taas kisaamista. Laukkakolmikko Dora, Ziri ja Aami pääsivät starttaamaan maidenissa ja allowancessa LJ:n suurkisoissa. Tammat pärjäsivät hyvin sillä jokainen sai sijoituksen. Tyytyväinen saa tammoihin olla ja nyt voisikin katsella jos ne starttaisivat vielä kerran tai kaksi tammikuun aikana.

Hiljalleen siis edetään hevosten kanssa ja katsellaan mihin asti pästään vuonna 2013. Ressittömänä pyritään etenemään!

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Kuulumisia

Vuosi etenee välillä hurjaakin tahtia. Onneksi samalla voi edistää virtuaalihommia!

Artun kanssa ollaan kisattu ja orilla onkin jo seitsemän sijoitusta. Ihan hyvin kun ajattelee että vuosi on aluillaan. Pari valmennustakin on ori saanut joten laatikset lähenevät hitaasti.

Winnyn kanssa ollaan edistytty kanssa jonkun verran. Ori on saanut luonteen ja kuvaakin olen sille maksamassa. Tykkään todella paljon kuvasta jonka olen Winnylle saamassa : ) Kisapuolella Winny on napannut ensimmäisen sijan. Nyt olisikin tarkoituksena jatkaa kisaamista ja aloittaa valmentautuminen.

Molempien orien kanssa tavoitteena on saada lisää kisoja alle tammikuun aikana sekä saada molemmille sukuselvitystä kirjoitettua sekä muita pienempiä tekstejä. Aika vain meinaa olla kortilla : (

Palkkojen kanssa menee vähän hitaasti nyt. Tosiaan olen maksamassa Winnyn kuvista palkkoja ja nyt on joku satunnainen inspis kato joka on ihan IRL/URL alueella joten ei oikein mitään meinaa saada aikaan... mutta mä urhoollisesti toivon et tammikuun loppuun mennessä ois palkat hoidettuna. Onneksi ne on hyvällä mallilla : D

lauantai 5. tammikuuta 2013

Uusia hevosia ja uusi vuosi

Vuosi 2013 on alkanut ja samalla uusi vuosi bittiponien kanssa.

Viimme vuosi meni painiessa inspiraatio ongelmien kanssa joten vuodelle 2013 tehtiin muutoksia asiaan ja saatiin jopa inspis takaisin. Laitoin tallin epäviralliselle tauolle ja hankin kaksi hevosta joiden kanssa aijon pääasiallisesti viettää vuoden 2013.

Vuoden 2013 ensimmäinen hankinta oli Westfalen ori Achim de Raden eli Arttu. Arttu tuli kisaamaan koulua ja orin kanssa ollaankin menestytty hyvin. Tällä hetkellä sijoituksia on kasassa 6 ja sijoituksia hankitaan aina 5 kerralla jolloin tavoite on realistinen. Kisaaminen pyritään pitämään aktiivisena ja kisoja etsitään monesta paikkaa ja pyritään osallistumaan jokaiseen kisaan jossa vain GP luokka on.

Haaveissa olisi päästä YLA:an loppuvuodesta, mutta sen näkee sitte kun vuosi on lopullaan. Hiljaa edetään ja onnistutaan : )

Toiseksi hevosekseni vuodelle 2013 hankin Suomalaisen puoliverisen ML Wiked Dreamin eli Winnyn. Winny tuli minulle kisaamaan esteitä ja Winnyn kanssa aletaankin kiertämään pääasiallisesti 160 luokkia mutta sivussa saatetaan kisata 150 luokkia.

Winnyn kanssa kisataan myös hiljalleen muutama sijoitus kerrallaan. Winnyn kanssa tavoitteeksi voisikin ajatella sen että ori saisi muutaman sijoituksen ja sen kanssa valmennetauduttaisiin.

Kuitenkin tavoitteet voivat vielä molempien kohdalla muuttua sillä en halua rajata liian tiukasti sitä mitä pitää saavuttaa ettei mielenkiinto mene.

Toivottavasti vuodesta 2013 tulis hyvä vuosi bitteilyn suhteen : )