Sivut

maanantai 28. joulukuuta 2020

Talliesittely: Zen

Stables of Castle Dzezlain tai lyhyesti ja ytimekkäästi vain Zen on varmasti yksi virtuaalimaailman hulppeimmista talleista.

Talli sijaitsee Latviassa, Saulkrastissa ja se on painottunut klassiseen ratsastukseen ja kaikki tallin hevosista kilpailevatkin aktiivisesti VHRY:n alaisissa lajeissa, unohtamatta sitä että tallilla myös järjestetään aktiivisesti turnajaisia ja aina satunaisesti joko tallin omaa väkeä tai ulkopuolisiakin kävijöitä hemmotellaan maastakäsittelyyn tai klassiseen ratsastukseen painottuneella tunnilla ja näiden tuntien suorittamisen jälkeen ei voi kovinkaan helpolla sanoa että ei olisi oppinut jotain uutta, sillä toteutus on ihan varmasti opettavainen kokemus kaikille jotka tunneille uskaltautuvat.

Zenissä hahmokanta on monipuolista niin tallin oman väen kautta, kuin myös muidenkin kuin ylläpidon hahmojen kautta ja toiminnan edetessä osin tarinoiden merkeissä mahtuu matkaan monenlaista kokemusta ja tapahtumaa joista varmasti saa jotain irti niin kirjoittajana kuin lukijana ja ei ole ollut kerta tai kaksi kun näppäimistön tällä puolella ollaan tuijotettu vain ruutua osaamatta ajatella tai reagoida oikein mihinkään mitä oli juuri lukenut sillä kaikki kirjoittajat osaavat punoa sellaisiakin juonikuvioita että välillä niitä ei osaa mitenkään odottaa vaikka ehkä joku ajatus olisi ollut siitä miten tilanne saattaisi jatkua tai edetä.

Ja vaikka välillä hahmojen elämä olisikin tasaisempaa voi olla varma että lukijana saa jotain irti silti koska varsinkin Iivarin tarinalinja on todella mielenkiintoinen ja siitä paljastetaan välillä vain pieniä palasia kerrallaan ja varsinkin kaiken sen perusteella mitä siitä on jo nyt päässyt lukemaan voi tulossa olla vaikka ja mitä vielä enkä todellakaan malta odottaa että seuraavaa pätkää ilmestyy foorumille.

Zenin tiimiin on myös mahtava liittyä siinäkin mielessä että uudet kävijät otetaan ylläpidon osalta lämpimästi vastaan ja tiedossa on jossain kohtaa pitkähkö ja selkeä infotarina koskien klassista maastakäsittelyä ja ylläpito on aina myös valmis kertomaan lisää ja vastaamaan kysymyksiin koskien klassista ratsastusta ja maastakäsittelyä. Ja vaikka tallin tiimiin ei olisikaan mahdollisuuksia liittyä niin ihan varmasti kaikille löytyy jotain luettavan tai silmäkarkkien muodossa tallin kaikkien kauneiden ja komeiden hevosten sekä söpöjen varsojen kuvien muodossa tai muiden taidokkaiden taideteosten merkeissä joita löytyy niin foorumilta kuin tallin sivuilta.

torstai 24. joulukuuta 2020

Luukku 24: Hyvää Joulua!

Joulun aikaa peittää joulun taika

Hohtava hanki valkoinen

liekki loistava lyhtysen

Tuoksut tuttujen herkkujen

Pulina ja pölinä

kuiske ja huiske, kilinä ja kolina

Aika rakkaiden

Tunnelma taikainen


Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2021!

keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Luukku 23: Pohdintoja (Sanni)

Sannin tarina kirjoittuu osaksi NPC pohjalta Storywoodsissa.

Vuosi 2020 on ollut monimuotoinen ja varmaan isoin muutos koko vuonna oli se, että minä ja José solmimme avioliiton kesällä. Olisihan se ollut mukavaa jos Josén vanhemmat olisivat päässet paikalle, mutta nyt kun tilanne oli mikä oli olimme sentään onnellisia siitä että miehen vanhemmat olivat voineet osallistua seremoniaan edes videoyhteyden välityksellä. Keväällä oli myös mukava päästä käymään ruotsissa isoissa kisoissa ja toivottavasti tulevana vuonna olisi myös jotain tuollaisia isoja kisoja missä päästä kilpailemaan tai groomaamaan.

Oli myös mukava nähdä millainen tunnelma oli isojen kisojen järjestäjällä oli, kun Storywoodsissa pidettiin ensimmäinen Storywoods Dressage Cup. Kisaa järjestettiin pitkään koska samalla kuitenkin pidettiin muita kilpailuita ja valmennuksia sekä tapahtumia ylipäätään. Kuitenkin loppupeleissä koko tapahtuma saatiin onnistumaan ja se kilpailtiinkin loppukesästä joka toinen viikko. Oli mielenkiintoista seurata tapahtumaa ja odotankin mielenkiinnolla että miltä se näyttää keväällä, kun kisapäiviä on kaksi ja aikataulutus yms on ihan erilaista kuin ulkokauden kisoissa, joissa kenttää voidaan käyttää joko kisa-areenana tai verryttelyssä, nyt kun hallikaudella kaikki tulee tapahtua maneesissa.

Hevoskantakin on tallissa muuttunut ja onhan omien ratsujen menettäminen aina hieman surullista, mutta toisaalta on mukava nähdä että hevoset pääsevät uusiin koteihin ja onneksi pääsee edelleen seuraamaan Helmiinan varsan kasvamista. Ensi kaudelle pitäisi alkaa asettelemaan Minnin ja Trevorin kanssa tavoitteita ja toivottavasti ainakin edes osaan niihin päästään, ellei jopa kesken kauden joutuisi luoda uusia tavoitteita ja linjoja treenaamiselle.

tiistai 22. joulukuuta 2020

Luukku 23: Viimeinen viikko ennen lomaa (Helke)

Helken tarinan piti lähteä kirjoittumaan Shelyesissä, mutta tällä hetkellä on vielä vähän kysymysmerkkinä palautanko naisen suunnittelupöydälle ja jään pohtimaan parempaa kotia hänelle tai jääkö hänen tarinansa tämän yhden mittaiseksi.

Viimeinen viikko ennen joululomaa. Syksy tuntui olleen jotenkin raskas ja vaativa, mutta ehkä se johtuu siitä että olin kuitenkin uusi opettaja lukiossa ja kaikki olivat tietenkin omalla tavallaan testailleet minua ja sitä miten paljon olin valmis venymään ja kestämään. Varsinkin abipojista muutamat olivat tehneet nopeasti selväksi että he varmasti yrittäisivät olla kukkona tunkiolla, mutta onneksi samaan sakkiin mahtui sitten niitä helppojakin oppilaita. Yllättäen kyllä myös tässä porukassa oli muutama tyttö, jotka halusivat jakaa tuon tunkion kukon paikan joten saisi nähdä mitä keväästä tulisi, varsinkin kun abeilla alkaisi russefeiring lähenemään, jolloin varmastikaan opiskelu ei saisi enää sitäkään puolta ajatusta, mitä se tällä hetkellä osalta sai.

Onnekseni tänään olisi sentään talvikauden toiseksi viimeinen ratsastustunti, sillä olin ehkä vähän hieman yllättäenkin oppinut että kuvaamataidon opettaja Auroralla oli oma hevonen eräällä ratsastuskoululla ja puhuttuamme kahvitauon tai kaksi hevosista, olin päättänyt tutustua tarkemmin tuon tallin tarjontaan, sillä paluu nuoruuden harrastuksen pariin voisi varmasti olla mukavaa vastapainoa työlle ja kaikelle sille mitä koululla saisi kuulla. Olihan Aurora vähän varoitellut että myös osa abeista kävisi samalla tallilla, mutta päätin silti antaa tallille mahdollisuuden ja ainakin toistaiseksi ratsastaminen oli yhtä mukavaa ja rentouttavaa kuin mitä sen muistinkin olevan, vaikkakin välillä olikin meinannut joutua pieniin sanaharkkoihin opiskelijoiden kanssa.

Astellessani pitkin Shelyesin tallikäytävää, mä pohdin kuumeisesti kenet mulle oltaisiin voitu laittaa tänään tunnille. Nähdessäni että nimeni oli Tranen nimen vierellä pohdin hetken että mitäköhän tästä tunnista tulisi, mutta päätin ottaa haasteen vastaan ja suuntasin oritalliin hakemaan ruunihallakon orin varusteita. Tranen varustaminen ei ollut ikinä mikään helpoin projekti, mutta lopulta tuo oli varustettuna ja saatoin lähteä taluttamaan oripoikaa kohti maneesia. Koska osa tallilaisista oli suomessa kilpailumatkalla, ei meitä ollut tällä tunnilla kuin kolme ratsukkoa, vaikka tunnilla ei kyllä normaalistikaan ollut kuin neljä. Jassun sijasta tunnin piti naapuritalli Brynhildin omistaja Viivi, joka oli pitänyt meille jo edeltävällä viikolla tunnit ja naisella oli mukava, hieman erilainen tyyli opettaa kuin Jassulla.

Katselin mielenkiinnolla maneesissa pystyssä olevia esteitä samalla kun annoin Tranen kävellä pitkällä ohjalla uraa pitkin ympäri maneesia. Yritin hieman pohtia millaisia tehtäviä Viivi niistä saattaisi meille saada aikaan, mutta haaveiluni keskeytti Viivin napakka komennus kerätä ohjat tuntumalle ja alkaa hakemaan ratsuja hyvälle ja reippaalle käynnille, ennen kuin aloimme verryttelemään niitä käynnissä ja ravissa ympyröillä, temponmuutoksilla sekä pysähdyksillä ja melkein pysähdyksillä. Minulla meni pieni hetki alkuun muistaa miten Tranea ratsastetiin, mutta hiljalleen löysin sellaisen tyylin, joka soveltui niin minulle kuin vuono-orillekin.

Ensimmäiset hypyt ristikolle menivät hieman omaan varmisteluuni joten ne eivät olleet kovinkaan kauniita, mutta sen jälkeen hyppääminen alkoi sujumaan ja Trane tuntui hyppäävän vain paremmin jokaisella hypyllä. Lopputunnista tulimme vielä 60-70 cm rataa ja olin tyytyväinen siihen miten rata meidän osaltamme sujui ja miten onnistuin tekemään muutaman hyvän valinnan tilanteisiin joissa oisi ollut myös mahdollista ottaa puomi mukaan joko omasta virheestäni, tai Tranen virheestä. Antaessani vuono-orin ravailla loppuraveja puolipitkällä ohjalla kävin vielä kerran mielessäni lävitse kaikki mitä tunnilla oli tapahtunut ja millaisia ratkaisuja olin itse tehnyt. Viivin palaute tuki mielestäni hyvin omia pohdintojani, joten olin ihan tyytyväinen tuntiin kokonaisuudessaan ja tällaisella fiiliksellä oli hyvä mennä ainakin estetuntien osalta joulutauolle, vaikka edessä olisi vielä keskiviikon koulutunti.

Oritalliin päästessämme käänsin Tranen omaan karsinaansa ja riisuin vuonohevosen varusteet, ennen kuin harjasin sen ja laitoin lopuksi vielä fleecen toppaloimen alle, ennen kuin oli aika palauttaa Trane nauttimaan ulkoilusta vielä parin tunnin ajaksi ja itse palasin talliin puhdistamaan ratsuni varusteet huolella, ennen kuin palautin ne paikoilleen ja vielä ennen kotiin lähtöä etsin tallilaukkuni sivutaskusta kovakantisen muistikirjani, jonne kirjoitin ylös tunnin tehtävät sekä omat kommenttini ja ajatukseni niistä, sekä Viivin kommentin. Olisi mielenkiintoista palata vuoden päästä näihin kommentteihin ja katsoa millainen fiilis niistä ja yleisesti ratsastamisesta olisi silloin, koska varmasti olisin – toivottavasti – kehittynyt hieman lisää kun ratsastamista olisi takana vähän enemmän kuin muutama viikko.

maanantai 21. joulukuuta 2020

Luukku 21: Uusia jouluperinteitä? (Samuel)

Samuelin tarina kirjoittuu Ansamaassa jossa tuo omistaa Hannover ori Harrin.

Ensimmäisiin kenttäkilpailuihin vuosiin oli enää vajaa kymmenen päivää. En mä tiennyt että olinko mä valmis niihin vai en, mutta pakko mun oli vain yrittää parhaani ja toivottavasti me tultaisiin Harrin kanssa yhtenä palana takaisin kisoista.

Sentään meidän treenit on tainnut mennä hyvin koska mulla alkaa olemaan koko ajan varmempi fiilis meidän sileällä suorittamisesta ja kai meidän rataesteetkin oli alkanut sujumaan koska Dochas viitsi vielä valmentaa meitä ja oltiinhan me päästy hyppäämään jo lyhyttä rataakin kisakorkeudella. Ehkähän järkevämpää olisi ollut startata ensin vaikka vain koulu tai estekisoissa, mutta piti sitten heittää itsensä suoraan syvään päähän kenttäkisojen merkeissä. Onneksi mulla on Saaga auttamassa kisoissa, ja mä toivon että sen ainut huolenaihe olisikin vain Harri, eikä me molemmat ja mun pitää varmaan oikeasti myös pohtia että täytyykö mun varautua reissuun jollain buranaa vahvemmalla jotta mä pystyn suoriutumaan kaikista radoista ja sen jälkeen vielä ajomatkasta kotiin.

Myös tuleva joulu mietitytti. Kai mä olisin voinut lähteä käymään kotonakin, mutta jotenkin mä en vain tiennyt että olisiko se kovinkaan hyvä idea. Toisaalta olinhan mä tottunut viettämään jouluja yksinkin, kun ensimmäinen joulu kolarin jälkeen oli mennyt sairaalassa ja kaksi seuraavaa sitten kuntoutuksessa, joten tämä olisi oikeastaan kolmas joulu poissa sairaalasta tai hoitolaitoksesta, mutta ensimmäinen sellainen kunnollinen oma jouluni. Olinhan kuitenkin menneet pari vuotta ollut vielä omalla tavallansa intensiivisemmän kuntoutuksen piirissä joten joulunakin joku oli käynyt luonani, mutta nyt joulua ei olisi viettämässä lisäkseni ketään. 

Ehkä tänä vuonna olisi aika luoda omia rutiineita, tai sitten vain joulukin olisi päivä muiden joukossa…

Talliesittely: Hallalehdon Tila

Hallalehdon Tila tai vain Hallalehto on marraskuussa perustettu virtuaalinen tila joka sijaitsee jossain Etelä-Pohjanmaan ja Pirkanmaan rajalla.

Hallalehto on siinä mielessä poikkeuksellinen projekti minulle sillä tilan omistajalla ei ole ihan hirveää hevoskokemusta ja tilalla ei asukkaan tällä hetkellä hevosen hevosta. Hallalehdosta löytyy kyllä tallirakennus kuudella karsinalla mutta ne olisi ajatus täyttää muiden hevosilla, tai miksipä ei myöhemmin vaikka tilan omallakin hevosella.

Hallalehdosta olisi tarkoituksena saada tarinallinen projekti joka etenee tarinoiden muodossa ja aina tasaisin väliajoin olisi tarkoitus kirjoittaa tilan tarinaan pieniä parannuksia joita sielä tehtäisiin, olisi se sitten ihan vain karsinoiden ruokakuppien uusiminen tai myöhemmin kun vuokratuloja alkaa kertymään niin kentän aitojen uusiminen tai mitä nyt ikinä keksitäänkään.

Tällä hetkellä tilan tarina on vielä suhteellisen lähtökuopissa, mutta siihen on mahdollista päästä mukaan joko vakiokirjoittajana tai sitten ihan vain satunaisena kävijänä jos se on enemmän omaan harrastustyyliin sopivaa ja sellaista minkä avulla voisi kokeilla olisiko tarinoiminen sittenkään se itselle sopiva juttu.

sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Luukku 20: Uusi kisaratsu & Koti-ikävää? (Trevor)

Pahoittelut että tämä luukku tulee myöhässä. Tänään kuitenkin puikossa Storywoodsissa vaikuttava Trevor ja tuon pohdinnat menneestä ja tulevasta.

Mennyt vuosi ei ole kyllä ollut mitenkään mahtava. Olihan vuoteen mahtunut vaikka ja mitä, mutta tietenkin jotenkin olisi tietenkin toivonut että vuosi olisi mennyt vähän paremmin, mutta aina ei voi valita kuinka hommat menevät ja täytyy vain ottaa vastaan se mitä tarjotaan ja kokeilla pelata niillä korteilla mitä elämä jakaa.

Tulevalle vuodelle ei ole tullut asetettua ihan hirveän isoja tavoitteita ja varmaan täytyykin katsoa jos ottaisi kakkosratsuksi jonkin tallin nuorista tai muuten vain potentiaalisista hevosista ja ehkä nostaisi sitä tason tai parikin ylemmäksi sitä millä tasolla tuo on nyt. Toisaalta voisihan sitä katsoa myös ihan noiden varsojenkin suuntaan ja katsoa mitä sieltä olisi nousemassa kisakentille jos sieltä olisi löytymässä vaikka jokin pidempikin aikainen projekti, jonka kanssa lähteä treenaamaan ja luomaan kisauraa. Toisaalta tietenkäänhän noiden nuorien kanssa ei voi mitään pitkiä suunnitelmia luoda koska koko ajan on kuitenkin olemassa se mahdollisuus että ratsu lähtee alta. Onneksi tallissa on kuitenkin koko ajan kasvamassa nuoria, niin ehkä jotkut noista ovat jäämässä kotiinkin ja niiden kanssa voisi sitten katsoa jotain pidemmän ajanjakson sunnitelmaa.

Mutta hiljaa hyvä kai tule ja jos ensi kesänä pääsisi käymään edes kotona, voisi sekin olla jo paljon parin vuoden tauon jälkeen.

lauantai 19. joulukuuta 2020

Luukku 19: Avoimet ovet & Kuusijuhla (Senja)

Senjan tarina kirjoittuu Hallalehdon tilalla. Nainen järjesti tänään tilan avoimet ovet ja kuusijuhlan.

Koska tilalla oli kaikki enemmän tai vähemmän valmista olin päättänyt pitää tänään avoimet ovet ja jonkinlaisen kuusijuhlan siinä samassa. Naapurin vanha isäntä Heikki oli onnekseni luvannut meille kuusen ja sille oltiinkin katsottu jo paikka pihasta ja olin ostanut valmiiksi ulkokäyttöön soveltuvat valot, jotka olisi helppo huomenna asentaa aamulla kuuseen kunhan se saataisiin ensin pihaan. Olin ostanut myös kauppareissulta samalla kun ostin neljännen satsin glögiä vähän koristeita, joita voisi ihmiset laittaa puuhun käydessään tutustumassa tilaan.

Olin siivonnut talolla alakerran huolella, sillä alakerran vessa olisi kuitenkin käytössä tapahtuman aikana joten olisi mukava että alhaalla olisi siistiä. Olin myös siivonnut tallissa kaikki paikat, sillä vaikka se oli vielä tyhjillään, kertyi sinne silti pölyä ja jostain syystä myös hämähäkin verkkoja, joita metsästinkin luudan kanssa ihan urakalla. Käytin varmaan kaksi iltaa tallin siivoamiseen kunnolla, mutta lopulta sekin oli siisti ja koristeltu tulevaa tapahtumaa varten. Tarkistin vielä perjantai-iltana että kaikki tarvittavat olisivat helposti saatavilla jotta lauantaina kaikki voitaisiin laittaa mahdollisimman sulavasti vain esille. 

Lauantaina kelloni herättäessä seitsemän pintaan aamulla olin yllättävän virkeä vaikka edellinen ilta oli mennyt myöhälle ja näin ollen unet olivat jääneet lyhyeksi. Yritin kuitenkin toimia mahdollisimman hiljaa, sillä en halunnut herättää Miklasta turhaan. Olinhan tietenkin pyytänyt poikaa auttamaan minua järjestelyissä nyt aamulla, mutta mikään pakko toisen ei ollut auttaa. En oikein vieläkään osannut toimia toisen kanssa mutta kai meillä oli ihan toimiva ratkaisu vaikka ei se ehkä ihan se maailman auktoriteettisin ollutkaan. Yllätyin hieman kun poika laskeutui vintin rappuja alas kahdeksan aikaan, ollessani juuri itse valmis suuntaamaan ulos laittamaan paikkoja valmiiksi ja tekemään viimeisiä tarkistuksia.

”Huomenta” 
”Huoooooomenta” Miklu vastasi haukotuksensa lomasta. 
”Siinä on kahvia. Mä meen käymään tallissa katsomassa että sielä on kaikki siististi ja sitten Heikki tuokin tuossa puolen aikaan sen kuusen. Jos millään viitsit ja jaksat niin nuo pari taittopöytää voisi tuoda ulos ja asetella siihen portaiden oikealle puolelle sisältäpäin katsottuna” kerroin yrittäen hakea ääneeni sävyä, joka ei ollut liian pakottava, mutta ehkä silti sellainen pehmeän pyytävä. Miklas ei kuitenkaan vastannut mitään joten päätin antaa pojan tehdä itse ratkaisun sen suhteen mitä tuo olisi tekemässä. Itse kuitenkin suuntasin ensimmäisenä talliin ja tarkistin että minulla oli kaikki valmiina ja kävin vielä viimeisen kerran lävitse kaikki sellaiset paikat mistä saattaisi nähdä kertyneen pölyn ja sytyttelin jo valmiiksi valot rehu- ja varustehuoneeseen sekä tarkistin että ne olisivat molemmat siistejä.

Tallista poistuessani Heikki saapuikin jo joulukuusen kanssa ja aloimme asettelemaan sitä paikalleen. Kuusen ollessa pystyssä kävin hakemassa talliin jättämäni jouluvalot, ja kelaroikan jotta saimme vielä sähkötkin valoihin. Pienen askartelun jälkeen valot olivat viimein paikallaan, ja lopulta myös jostain löytyi toimiva pistorasia että roikka saatiin kytkettyä sähköverkkoon. Kuusi näytti mielestäni ihan nätiltä jo valojenkin kanssa ja odotinkin innolla miltä se saattaisi näyttää kun se olisi vielä koristeltunakin.

Pyytäessäni Heikkiä sisälle kahville näin Miklaksen kantavan pöytiä ulos. Hymyilin pojalle ja annoin toisen hoitaa tehtävän itsenäisesti loppuun ja pian tuo palasikin perässämme sisälle ja yllätyksekseni kyseli omatoimisesti, olisiko pöydille tulossa jotain liinoja ja voisiko jo jotain muutakin viedä ulos valmiiksi. Ohjeistin toista poimimaan matkaansa pari rottinkikoria, joissa oli jo jotain pöydille tulevia asioita ja sanoin että keittiöstä voisi tulla hakemaan lisää tarjottavia mitä voisi laittaa esille. Paikkojen ollessa siinä kunnossa että ainoastaan kahvit ja glögit puuttuivat ulkoa, tein minulle ja Miklakselle nopean lounaan jotta saimme jotain syödäksemme ennen kuin aloin itse keittämään kahvia ja lämmittämään glögiä jotta sain täytettyä termoskannut juomilla ja Miklas tarjoutuikin kantamaan ne ulos samalla kun laitoin seuraavan satsin glögiä lämpenemään ja latasin kahvinkeittimen vielä varmuudeksi.

Varttia vaille kaksitoista porukkaa alkoikin sitten saapumaan ja ensimmäisenä tulivatkin Heikki ja tuon vaimo, sekä pari muuta lähinaapuria ja hiljalleen myös muita ulkopuolisia alkoi saapumaan pihamaalle ja olikin mielenkiintoista käydä erilaisia keskusteluja ja kuulla tilan historiasta ja vaiheista tarkemmin. Olipa muutamalla jotain muistojakin tilasta ja keskustelujen lomassa tulin sopineeksi kaupat parista suomenlammas uuhesta. Koska joulu ja sen kiireet olivat lähestymässä, sovin hakevani lampaat uuden vuoden jälkeen. Paikallisen puusepänliikkeen omistaja lupasi minulle katsovansa jos noiden jämälaudoissa olisi jotain sopivaa puutavaraa lammastarhan rakentamiseen tai karsinoiden korjausmateriaaliksi. Olin tästä enemmän kuin yllättynyt, sillä en ollut jotenkin ajatellut että tällaista hyväntekeväisyyttä olisi vielä olemassa ja että joku olisi valmis auttamaan oikeastaan tuntematonta ihmistä. 

Kiitin miestä suuresti ja kävimmekin tuon kanssa tutustumassa talliin ja sen karsinoihin, jotta tuo saisi vähän paremman mielikuvan siitä millaista materiaalia kaipaisin korjatakseni muutaman hyvin jyrsityn kohdan lopuista karsinoista. Nähdessään materiaalitarpeeni tuo oli vieläkin varmemmin sitä mieltä että sopivaa materiaalia olisi löytymässä ja tuo lupasi palata asiaan viimeistään vuoden alussa jos ei jopa aikaisemminkin. Kiitin miestä tästä ja olin ihan pöllämystynyt siitä miten paljon ihania asioita oli tapahtumassa. Monet kävijöistä kehuivat suuresti tilaa ja sitä mitä sille olimme tehneet ja kaikki toivoivat että tila alkaisi pyörimään ja monet olivat myös innostuneita suunnitelmista joita minulla oli tallirakennuksen tyhjään osaan, vaikkakin toppuuttelin sanomalla että ei olisi mitään takeita siitä että nuo suunnitelmat toteutuisivat edes tulevana vuonna mutta jos vaikka muutaman vuoden sisään saisi jotain pientä taas aikaan niin voisi olla että tilan viehättävyys vain nousisi entisestään ja tiedä millaisia tapahtumia täälä vielä keksisi järjestettäväksi. 

Kävijöitä ei ollut ihan hirveästi ja välillä olikin pitkiä aikoja jotta pihalla ei liikkunut ketään, mutta kuitenkin ilokseni porukkaa oli liikenteessä ja jopa Miklas näytti pyörivän pihalla ja tuo taisi myös esitellä paikkoja joillekkin kavereilleen, jotka olivat saapuneet joko yksin tai oman perheensä kanssa. Kellon tullessa kahdeksan illalla kannoimme vain tarjottavat takaisin keittiöön ja Miklas kävi viemässä roskapussin roskikseen mutta muuten päätimme että siivoaminen ja muu sellainen saisi jäädä seuraavaan aamuun. Kiitin Miklasta avusta ja annoin pojalle parikymppiä ihan vain omanlaista kannustusta, sillä toivoin että näin saisin toisen auttamaan aina välillä tilan tapahtumissa vaikka enhän voinut millään sitä toiselta vaatiakkaan. Kuitenkin jo tämä päivä oli näyttänyt positiivistä edistystä ainakin omasta mielestäni ja nähtäväksi jäisi miten elo sujuisi jatkossa ja varsinkin tulevalla viikolla, kun pojan vanhemmat olisivat tulossa Helsingistä luokseni jouluksi ja samalla tapaamaan Miklasta. Kyllähän minä sen tiesin että en varmasti pitäisi pojasta ihan sillä tavalla huolta kuin minun pitäisi, mutta toinen oli silti terve ja elossa ja muutenkin yhteinen sävel oli olemassa joten ehkä se ei olisi niin paha asia että tekisin vähän erilaisella tavalla, jos se vain silti tuottaa toivotun lopputuloksen niin minun kuin toivottavasti myös Miklaksenkin osalta

Talliesittely: Cresthill Baroques

Cresthill Baroques tai lyhyemmin vain CB on keväällä 2020 alkunsa saanut barokkitalli. Tallissa on viisitoista karsinapaikkaa joista seitsemän on tällä hetkellä käytössä ja ensi kesän jälkeen tallipaikoista tuleekin olemaan käytössä suurin osa, sillä keväällä ja kesällä 2021 syntyvät tallin ensimmäiset kasvatit jotka tulee tunnistamaan ainakin alkuun loppuliitteestä CHB.

Meillä CB:ssä järjestetään myös satunaisesti turnajaisia ja tarkoituksena olisi järjestää myös muitakin tapahtumia ihan sen mukaan millaiselle tapahtumalle ihmisillä olisi tarvetta ja kiinnostusta sillä haluamme olla osaltamme innostamassa uusia harrastajia lajin pariin. Tässä missiossa meitä auttaa myös yhteistyömme Zenin sekä DAE:n kanssa ja molempien tallien kanssa olisi tarkoitus tulla järjestämään jonkinlaista toimintaa myös tulevina vuosina joko meidän tai heidän tiluksillaan.

Cresthill Baroquesin tyhjiin karsinoihin voidaan majoittaa myös yksityisiä jos noita ei haittaa se, että tallilla ei oikeastaan kovinkaan aktiivisesti ole mitään toimintaa eikä meillä myöskään pääse kovin yhteisöllisesti ainakaan vielä tarinoimaan, vaikka tietenkin kiinnostuksen kasvaessa on myös sellainen vaihtoehto mahdollinen että tallille luotaisiin oma foorumi.

perjantai 18. joulukuuta 2020

Luukku 18: Valmennusarvonta! (Suoritettu)

"Okei hyvä, tuu vielä toisen kerran samalla tavalla. Kokeile nyt vain pitää vähän reippaampi tempo yllä"


"Parempi. Vielä vähän suoremmaksi ennen väistöä"


"Istu suorempana ja jalat hiljaa"

Lähestyvän joulun kunniaksi sekoitetaas pakkaa hieman ja arvotaan joko koulu-, rataeste- tai maastoestevalmennus. Valmentajaksi voi valita joko Trevorin (koulu), Minnin (kaikki) tai Hanneksen (Koulu,rata).

Valmenus arvontaan osallistutaan kommentoimalla tätä postausta 18.12.20 23:59 mennessä ja kommentista tulee käydä selville laji, ratsastaja ja ratsu, sekä sposti johon valmennuksen voi toimittaa. Onnea arvontaan!

torstai 17. joulukuuta 2020

Luukku 17: Pohdintaa ja toiveita vuodelle 2021 (Niko)

Nikon tarina kirjoittuu aina joskus ja jouluna Käkiharjuilla jossa nuori hoitaa Hattieta.

Kaiken tän hullutuksen keskellä on jotenkin ollut lohdullista se, että vaikka maailma ympärillä tuntuu heittävän vaikka minkälaista häränpersettä, Hattie on ollut ainut, joka on pysynyt. Musta tuntuu että koulu ei oo välillä oikein edennyt mihinkään ja toisaalta on ollut todella hankalaa olla raksallakin kun sielä ei välillä saa olla kuin yksi porukka kerrallaan ja sitten kun sieläkin on niitä zluibailijoita mitkä hidastavat projektia edelleen. 

Toivottavasti ensi vuonna voisi olla taas mahdollista olla raksalla vähän realistisemmin tai sitten pitää varmaan vain kokeilla vaihtaa oppisopimukselle ja katsoa jos sitä kautta olisi paljon järkevämpää hankkia loppu koulutuksesta koska tää meno alkaa vituttamaan aika nopeasti. Välillä on tullut skipattua jotain koulujuttuja ja lähdettyä vain Käkiharjuille joko auttamaan tallissa tai hevosten kanssa, ellen sitten ole tehnyt jotain Hattien kanssa. En mä tiedä oonko mä mennyt kovinkaan paljoa ratsastajana eteenpäin, mutta toisaalta kukaan ei oo ainakaan sanonut että mä tekisin jotain väärin ja olipa Oskari välillä pitänyt mulle jotain tunnin tapaistakin tai sitten vain yleisesti antanut vinkkiä siihen mitä voisi tehdä ratsastaessa.

Olinhan mä aina välillä päässyt mukaan myös kisa- tai valmennusreissuille ja ne reissut olivat myös olleet ihan opettavaisia joten olin kiitollinen jokaisesta mahdollisuudesta, joka minulle tarjoutui lähteä mukaan joko Hattien tai jonkin muun hevosen kanssa. Toivottavasti tuleva vuosi ei olisi näin kaaos…

keskiviikko 16. joulukuuta 2020

Luukku 16: Ehkä täälä on hyvä? (Miklu)

Miklun tarina kirjoittuu Hallalehdon Tilalla johon poika joutui muuttamaan hieman vastentahtoisesti, mutta muutaman viikon jälkeen muutos ei olekkaan ehkä ihan niin perseestä kuin toinen arveli.

Mä en tajunnut miten Senja ei stressannut lauantaita. Äiti olisi varmasti stressannut jo viikkoja etukäteen mutta Senjasta ei näkynyt stressaamisen merkkiäkään mikä oli todella ihme koska se on kuitenkin täysipäiväisesti töissä ja samalla myös sen pitäisi järjestää koko lauantain kuusijuhla. Mä en oikein tiennyt että mikä sen ideologia oli kaikessa mutta kai se näytti toimivan. Oli se sentään saanut sen naapurin vanhan ukon kanssa sovittua joulukuusen tuonnista pihalle lauantaiksi ja vissiin perjantaina olisi aika sitten senkin tapahtua ja kai silloin pitäisi vissiin auttaa Senjaa laittamaan valot ja vetämään sähkökaapeleita pihaan. Tai ehkä se pärjää ite. Siinä se on sentään ihan mukava että se ei pakota mua tekeen juttuja mitä mä en halua.

Oonhan mä tehnyt kyllä välillä vähän jotain sitä auttaakseni, vaikka en mä tiedä odottaako se sitä multa. Kuitenkaan se ei oo niin ärsyttävä kuin mutsi ja faija joten ehkä mä voisin jaksaa yrittää edes täälä. Oonhan mä saanu paljo enemmä vastuuta ja vapautta täälä eikä Senja oo mun kimpussa niin pahasti ku porukat. Kyllähä se jotain kyselee mut jos mä en vastaa tai sanon jotain epämäärästä se antaa olla eikä utele. Toisaalta antaahan se mun kulkeekki vapaasti ja toisaalta oon mä muutaman kerran joutunu kyl käveleenki takas ku oon myöhästyny vikasta dösästä tai en oo saanu keneltäkää kyytiä. Mut toisaalta osaahan Senja näyttää et se haluu mun viihtyvän ku se kuitenki kyselee mitä mä haluun syödä ja kaupas saan valita semmosia juttuja mitä mä ite haluan eikä mun oo pakko välttämättä syödä sitä mitä se tekee, mutta silloin mä kyllä joudun olla myös ite vastuussa omasta ruuastani.

Toisaalta saas nähä miten käy ku porukat tulee ens viikolla… Sitten varmaan helvetti on taas valloillaan.

Hahmoesittely: Joosua Kuoppala

Joosua "Jussi" Kuoppala

Jussin tarinan laajeneminen oli vahinko. Pojan piti olla omalla tavallaan npc hahmo, tai vähintään sellainen jolla tarinoitaisiin joskus ja jouluna jos jostain tilanteesta pitäisi saada uutta näkökulmaa Trevorin tai Minnin lisäksi. Kuitenkin kun loppukesästä 2020 Myrttisuo avasi ovensa en voinut olla ihastelematta tallia ja mietinkin hetken olisiko minulla mitään hahmoa, saati hevosta joka sopisi tallille.

Lopulta pienen draamanrakennuksen kautta Jussin tie kävi Storywoodsista Myrttisuolle ja sielä tuon tarina jatkuu hitaasti ainakin toistaiseksi. Jussille otettiin mukaan ratsuksi siinä hetkessä ainut tallin piirroskuvallinen hevonen ja välillä olenkin miettinyt pitäisikö toinen lahjoa ihan omalla hevosella, mutta ainakin vielä tuo saa vain pitää Marttia ylläpidossa ja katsotaan miten Jussin tarina lähtee etenemään että tarvitaanko jotain muutoksia ja uusia peliliikkeitä sen suhteen vai olisiko pojan jossain kohtaa alkavaa vuotta aika palata takaisin Storywoodsiin.

Jussi on myös minulle yksi niistä hahmoista joiden sielunelämään en ole vielä päässyt kunnolla kaivautumaan ja en oikein tiedä että millaista potentiaalia tuolla voisi ollakkaan piilotettuna sisälleen. Ehkä aika näyttää miten tulee käymään, mutta tähän asti tuo on ainakin vain hyvän mielen hahmo jonka kirjoittamisesta ei tarvitse stressata.

tiistai 15. joulukuuta 2020

Luukku 15: Mennyttä ja tulevaa (Cecilia)

Cecilian tarina kirjoittuu Cresthill Baroquesissa tai tutummin vain CB:ssä.

Vuodesta 2020 tuli paljon onnistuneempi kuin millaisia odotuksia sille asetettiin kun viimeisiä silauksia tehtiin tallille ja valmistauduttiin avaamaan se yleisölle. Vaikka vuoden aikana oli tullut shoppailtua hevosia ja sovittua astutuksia enemmän kuin saatoin edes unelmoida ja tulevana keväänä ja kesänä tallin tiluksilla pitäisikin kirmailla useampia varsoja, joista ainakin yksi on näillä tiedoilla lähtemässä uuteen kotiin ja muut varsat olisivat jäämässä kotiin. Tietenkin jos joku tekee jostain varsasta tarjouksen ja koti kuulostaa hyvältä ei olisi mitenkään mahdotonta ajatella että myös jonkin muunkin varsan myisi uuteen kotiin. 

Ensi kaudella kisahevosia onkin paljon vähemmän kun suurin osa tammoista lopettaa kisaamisensa tammikuussa joten tuleva kausi tullaan kilpailemaan pääasiassa orien kanssa. Tämä meinaa sitä että meistä ei ole vieläkään kunnon vastusta Zenille, Ansamaalle ja DAE:lle cupissa mutta ehkä ensi kausi käytetään vielä siihen että tutustutaan tarkemmin kisaratsuihin ja yritetään saada vain rutiinia ja jonkinlaista onnistumista alle ja ehkä sitten kaudella 2022 voitaisiin olla paremmin tuomassa haastetta muille talleille. Tietenkään mitään ei voi pitää varmana, mutta näillä toiveilla on hyvä jatkaa eteenpäin.

Tallissa olisi vielä myös muutama vapaa karsina, joiden kanssa täytyy miettiä että täytettäisiinkö ne omilla ratsuilla, vai annettaisiinko karsinoiden olla tyhjänä tulevia kasvatteja ajatellen sillä siinä kohtaa kun seuraava kasvattierä olisi vieroitusvalmiina pitäisi niillekkin olla paikat tiedossa ellei niitä tule myytyä jo valmiiksi. Tähän on kuitenkin yli vuosi aikaa joten mitään kiirettä ei ole tämänkään asian kanssa ja toivottavasti kaikki kysymykset saavat vastaukset viimeistään siinä kohtaa kun ne ovat oikeasti ajankohtaisia.

maanantai 14. joulukuuta 2020

Luukku 14: Kisakaaos (Janna)

Jannan tarina kirjoittuu Hopiavuoren hevostallilla xx-t "Paahtiksen" kanssa.

Olin päätynyt antamaan laikukkaan ratsuni vain hölkätä kevyesti jumppaillessani sitä. Huomenna olisi kuitenkin kisapäivä pitkine ajomatkoineen joten olisi kiva säästää nuoren voimia. Eedi oli myös onnekseni liikuttanut ratsuni kunnolla joten kevyt päivä sopi mainiosti. Päästessään takaisin tarhaan ja portin sulkeutuessa välillämme luulin jo taluttaneeni tarhaan Paahtiksen sijasta Ronjan sillä sen verran kevyesti ja varsamaisesti tammani koikkelehti menemään. Katsellessani toisen riekkumista toivoin että aamulla tammalla olisi neljä kuivaa ja vekitöntä jalkaa. Palatessani talliin pohdin pitäisikö Eetun kanssa puhua siitä paljonko suojituksesta tulisi extraa jos juniori saisi kisojen aikaan suojat ja bootsit tarhaan ainakin hokki kaudella.

Satulahuoneeseen päästessäni nostin ensimmäisenä satulan telineeltään ja irrotin siitä huovan ja jalustinhihnat ja sen jälkeen purin vielä suitsetkin paloihin. Myssy, joka oli taas päässyt kanssani tallille, viipotti menemään pallon perässä. En ollut varma kenen Hopiavuoren kirsukaverin pallo oikeasti oli mutta pentu vaikutti tyytyväiseltä uuteen aarteeseensa ja antoi jalustinhihnojen olla näin rauhassa. Olin uppiutunut johonkin omaan kuplaani kertaamaan huomisen koulurataa ja en näin ollen kuullut käytävällä kopisevia askeleita ennen kuin satulahuoneen ovi narahti ja ”huih!” huudahdus palautti minut takaisin tähän hetkeen. Nostaessani katseeni ovelle näin Sonjan ja Harrin seisovan oviaukolla ja heidän jaloissaan pyöri mustanruskea salama.

”Apua. Anteeksi! Mä olin niin ajatuksissani että mä en yhtää kuullu jotta joku oli tulos. Myssy, tuus sinä tänne” komensin pentua samalla kun kömmin ylös lattialta ja suunnatessani nappaaman pienen hyrräni. 
”Ei se mitään. Suloinenhan toinen on” Sonja hymyili pennulle. Istuin takaisin alas Myssy sylissäni ja toinen onnekseni rauhoittuikin nopeasti. 
”Joulusiivot?” 
”Kisapreppiä. Ois huomenna Seppele Cupin joulun osakilpailu ja sitten vuodenvaihteessa vielä kenttä cup. Ei me kyllä olla oikein huomiselle valmistauduttu, joten katotaan kuin käy” kohautin toista olkaani. Juttelin pariskunnan kanssa heidän kerätessään Mortin ja Salierin varusteet ja satulahuoneen oven sulkeutuessa heidän takanaan päästin pennun uudelleen jatkamaan leikkejään. Paahtiksen varusteiden ollessa putsattuna ja kisajuttujen ollessa pestynä ja pakattuna napsautin hihnan Myssyn valjaisiin ja suuntasimme autoni kautta tupaan.

Tuvan oven auetessa vastaan tuli tuttu sekoitus kahvia, glögiä sekä puheensorinaa, joka nousi pari tahtia Myssyn tehdessä yllätyshyökkäyksensä. Kävelin pennun perässä keittiöön ja tervehdin kaikkia ennen kuin kaadoin viimeiset lämmitetyt glögit mukiin ja jäin nojailemaan keittiön tasoon. Kuuntelin muiden puheita ja huomaamattani pudistin käsissäni olevaa mukia tiukemmin jonkun ottaessa taas esiin Poolanmetsän huumekätkön. 

”Janna kaikki hyvi?” pöydän äärestä nousseen Eetun ääni palautti minut takaisin tupaan ajatuksistani.

”Mm… miätiin vaa huamista” yritin löytää vakuuttavuuden ääneeni ”tai siis ku lähäretään kisoohi” jatkoin ja yritin kuulostaa taas normaalilta. Yritin saada taas kiinni tuvassa käytävästä keskustelusta, kun ulko-ovi kävi ja pöydän alle nukkumaan vetäytynyt Myssy ampaisi tulijoita vastaan. Yllätyin hieman nähdessäni Harrin ja Sonjan saapuvan tupaan, vaikka Sonja ei ovea pidemmälle päässytkään ennen kuin tuo oli jo istunut alas Myssyn kanssa. Löysin taskustani jonkun Myssyn lelun ja heitin sen Sonjalle jotta tuo sai tarjottua sen pennulle sormiensa sijasta ja pian pieni hyrräni nukahtikin naisen syliin. Pahoitellessani naiselle että toinen ei pääsisi hetkeen liikkumaan ei se onnekseni Sonjaa haitannut ja oikeastaan heti seuraavana hetkenä kun riiviöni heräsi, nappasinkin sen syliini ja suuntasimme heippojen saattelemana ulos. 

Pe 12.12.2020

Mä olin ottanut tämän päivän etäpäiväksi joten kerkesin aamulla keskittyä työjuttuihin muutaman tunnin ennen kuin oli aika valmistautua kisoihin. Saatuani tavarat nostettua autoon Paahtis lastautui onnekseni helposti ja olimmekin lopulta valmiita matkaan tammani kanssa.

Seppeleeseen saavuimme hieman aikataulusta jäljessä joten sainkin vain suoraa varustaa ratsuni ja suunnata verryttelemään. Ilmeisesti uusi paikka ja pieni pakkanen oli tehnyt myös tehtävänsä ja Paahtis tuntuikin kunnon varsalta koikkelehtiessaan allani. Yritin parhaani mukaan taivutella ja asetella tammaa jotta saisin sen kuulolle, mutta tamma ei vain halunnut kuunnella apujani ja se näkyi myös radalla. 55,500 % eivät nostaneet hirveästi mieltä ja yritinkin lohduttaa itseäni muistuttamalla itseäni siitä että kyseessä olisi nuori hevonen, joka kisasi ensimmäistä kauttaan enkä itse ollut mikään ammattiratsastaja.

Muutaman tunnin odottelu ennen 50 cm luokkaa ei auttanut ainakaan tilannetta, vaikka Paahtis olikin onnekseni hieman rauhoittunut. Kuitenkin kuullessani puomin kolahduksen hiekalle tiesin että meidän pelimme oli pelattu näiden kisojen osalta. Loppuverryttelin Paahtiksen rauhassa ja ennen kuin tammaltani oli edes satula pois selästä olin heittänyt sille villaloimen lautasille, josta se oli helppo vetää satulan tilalle. Suojat vaihtuivat kuljetussuojiin ja trailerissa nuori pääsi vielä suitsistaan eroon, ennen kuin pakkasin viimeiset tavarat ja kotimatkamme saattoi alkaa.

sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Luukku 13: Tulevaa ja mennyttä (Minni)

Minni on tavallaan päähahmoni, sillä nainen omistaa kaikki tallit ja niissä asuvat hevoset sekä suurin osa kisoista tulee kisattua naisen nimellä. Minnin tarina kirjoittuu pääasiallisesti Storywoodsissa.

Kaikilla tavoin raskas vuosi alkoi tulla päätökseen ja omalla tavallani olin vain onnellinen siitä ja oikeastaan odotin myös kaikkea mitä tuleva vuosi olisi tuomassa mukanaan. Vuoden 2020 aikana tallin toiminta saatiin onneksi pyörimään kunnolla ja sen lisäksi että kaikki hevoset, jotka ovat kisaikäisiä aloittivat tai jatkoivat kisaamistaan pääsi myös osa hevosista laatuarvosteluihin ja näin ollen pelkkään jalostuskäyttöön.

Ensi vuonna olisi tarkoitus syntyä viisi varsaa, joista ensimmäinen pitäisi syntyä jo huhtikuun puolella. Tuo varsa tulee olemaan serkkuni suomenhevostammasta ja onkin kiva että hän pääsee näkemään varsan kasvun ja kehityksen vaikka varsa ei serkulleni voisikaan jäädä. Minjalla on jo nyt kuitenkin hieno hevonen joten varmasti nainen saa tammastaan vielä myöhemmässäkin vaiheessa seuraavan kilpahevosen kasvamaan. Muutenkin ensi vuonna varsat ovat hieman suomenhevospainotteisia kolmen kasvatin viidestä ollessa suomenhevosia ja vain kahden puoliverisiä. Tallin hevoskanta alkaakin olemaan aika suomenhevospainotteista joten nyt täytyykin pitää huoli siitä että tasapaino rotujen välillä säilyy.

Ensi vuonna on toivottavasti edessä myös ensimmäinen Power Jump tapahtuma minulle sillä olemme pyrkineet treenaamaan ja kisaamaan Rosan kanssa siten että jokainen tapahtuma olisi omalla tavallaan askel lähemmäs tuota tavoitetta. Tietenkin meidän ollessa vielä uusi ratsukko on edessä ollut myös yhteistyön hakemista ja sitä se tulee vielä jatkossakin olemaan. Ensi kaudella on tarkoitus vielä kisata ja valmentautua tasaisesti Rosan kanssa kohti tulevaa kilpailua ja toivottavasti meillä olisi mahdollisuus pärjätä tamman kanssa jollain tasolla kilpailussa.

Myös kouluratsujen kanssa olisi tarkoitus kilpailla ensi vuonna ahkerasti ja toivottavasti myös kisa uransa aloittavat nuoret alkavat pärjäämään kauden loppuun mennessä. Kuitenkin ensi vuosi tuo varmasti mukanaan omat haasteensa kuten kesällä myös sen, että olemme yhden käsiparin vajaana Trevorin lähtiessä kotiin käymässä peruuntuneella lomallaan jos tilanne vieläkään sallii miehen matkustamisen kotiin. Toivottavasti mies pääsisi käymään kotonaan koska toinen alkaa olla kyllä enemmän kuin rasittava. Kuitenkaan tässä vaiheessa ei voi tietää mitä tuleva tuo tullessaan ja sitä ennemmin katseet käännetäänkin vain tulevaan jouluun ja siitä nauttimiseen.

lauantai 12. joulukuuta 2020

Luukku 12: Uuden äärellä (Elias)

Eliaksen tarina pyörii spinnarina Shelyesin foorumin rajoitetulla alueella. Elias ei ole aktiivisesti tekemissä hevosten kanssa, mutta nyt tuota on alettu painostamaan opettelemaan hevostelua. Nuori on luvannut tehdä sen vain pikkusiskonsa Elinin vuoksi, vaikka pyynnön esittäjällä onkin oma agendansa.

Koulussa oli jotenkin eri meno nyt kun heppailijat olivat lähteneet kisamatkalle. Toisaalta olihan koulun tunnelma ollut jotenkin omalla tavallaan muuttunut jo siitä asti kun melkein kuukausi sitten oli ollut ne ratsastuskilpailut, joihin olin suostunut lähtemään kuskiksi. Joku sisäinen monsteri aina tuntui kuristavan mut sisäisesti kun edes ajattelin tuota reissua. Olisi vain pitänyt pitää päänsä…

Kuitenkin vaikka tuo reissu ei ollut mennyt ihan putkeen oli sen jälkeen dynamiikka ollut erilaista kaikilla tavoilla. Vaikka käytävillä oli kuiskittu ja spekuloitu kaikkea uutisoinnin jälkeen ja kun Astlyr ei ollut palannutkaan kouluun sen parin päivän jälkeen mitä Madde oli sanonut tuon olevan poissa oli kuiskinta vain kiihtynyt. Kuitenkin Hagen oli astunut sujuvasti Myhrvold:in saappaisiin ja ennen kuin dynamiikka oli päässyt edes ajatuksen tasolla tasaantumaan, oli taas tutut kasvot pyörittämässä abipakkaa omalla tavallaan.

Vaikka eilen ja tänään koulussa olikin ollut omalla tavallaan helpompi olla kun ei tarvinnut ajatella että mitä sanoo tai mistä kävelee mihinkin aikaan, oli jotenkin omalla tavallansa vapauttava ja rentouttava tunne vetää Gjemmen ulko-ovi auki ja astella hämyisen baarin tiskille. Adrian oli kysynyt olisinko mennyt flairaamaan heille joihinkin mökkibileisiin, mutta mä olin vian valehdellut jotain ympäripyöreää siitä että ei mulla ollut valmista showta tai värkkejä, mikä oli omalla tavallaan totta, sillä kaikki mun alkoholia sisältävät pullot oli Haviksessa ja vaikka mä olisin voinut hakea ne ihan hyvin, en mä tiennyt että olisiko mulla mitään tarpeeksi näyttävää tarjoilla tällä hetkellä kun mä olin pistänyt mun shown atomeiksi ja olin rakentamassa sitä uudelleen vaikka eipä mulla tarvetta sille ollut kun ei kisaamaankaan päässyt.

”Iltaa Elias” Tone tervehti minua samalla kun nappasi tyhjän tuopin hanojen vieressä olevasta tornista ja alkoi tottuneesti valuttamaan kullanruskeaa nestettä lasiin.
”Pieni vaan” ilmoitukseni sai naisen heittämään epäilevän sivukatseen minua kohtaan, mutta kuitenkin tuo käänsi hanan kiinni varmistuttuaan että tuopissa olisi varmasti oikea määrä olutta. Tuopin kolahtaessa tiskiin edessäni ojensin naiselle maksukorttiani ja tuo hoiti maksutapahtuman loppuun ennen kuin ojensi kortin takaisin ja vaihdoimme naisen kanssa kuulumisia ennen kuin ulko-ovi kävi uudelleen ja joku käveli tiskille, ennen kuin istui viereiselle jakkaralle. Vilkaisin tulijaa sivusilmällä vain todetakseni sen Eirik Skeieniksi. Tuopin kolahdettua myös tuon eteen istuimme hiljaisuuden vallitessa.

”Eiks sun pitänyt olla Adrianin bileissä pitämässä tunnelmaa yllä?” kysymys nousi ilmoille jostain tuopin reunan ylitse.
”Mmm..” nostin oman tuopin huulilleni ”mä sanoin et mulla ei oo showta tai värkkejä. Mun kaikki alkoholilliset pullot on Haviksessa ja mä en huomannut ottaa niitä eilen enkä mä toisaalta muista mitä mun pitäis täyttää.”
”Oho, alkaako showmies väsymään” Skeien virnisti jostain oman tuoppinsa reunan ylitse. Pyöräytin silmiäni vieressäni istuvalle kiharapäälle ja annoin viimeistenkin oluiden valua kurkustani alas. Tuopin kolahtaessa pöytään käänsin katseeni Tonen puoleen.
”Saisimmeko tämän arvon ystäväni kanssa jotkut shotit? Ja toisaalta mä voisin ottaa samalla vielä toisen samanlaisen” pukkasin tyhjää tuoppiani.

Ensimmäisenä pöydälle kolahti toinen olueni ja tyhjenneen tuoppini tilalle ilmestyi kirkas pieni lasi, joista toinen samanmoinen eksyi Eirikin eteen. Hetken pohdittuaan Tone poimi yhden kahdeksasta kaatopullosta ja täytti molemmat pienet lasit nesteellä. Maksoin juomat Tonelle ja maksutoimituksen jälkeen poimimme sanattomasti pienet lasit käsiimme.
”Jubel!”
Neste poltti inhottavasti kielellä ja kurkussa mutta tunne lakkasi onneksi jo ennen kuin pieni lasi oli kolahtanut uudelleen tiskin pintaan. Skeienin ilmeestä näki että juoma ei ollut tuollekkaan mitään maistuvinta ja nopeasti oluttuoppi olikin löytänyt tiensä toisen huulille. Joimme molemmat pitkät kulaukset tuopeistamme ennen kuin keskustelu välillämme jatkui uudelleen.

”Mä meen huomenna Brynhildiin opettelemaan hevosjuttuja. Mummo ylipuhui mut siihen ja vaikka se meinas jotain omiaan niin mä lupasin tehdä sen Elinin vuoksi” puolet sanoista katosi taas olueni pinnalle. Vieressäni istuva kiharapää meinasi taas tukehtua omaan juomaansa.
”Hva?” Eirik kääntyi katsomaan minua hieman vielä puhisten äskeisen yskimisensä jäljiltä. Varmistuttuani siitä että Skeien ei tukehtuisi ainakaan ihan heti uudelleen, join tuopistani vielä uuden parin sormen levyisen siivun, ennen kuin annoin tuoppini kolahtaa puisen tiskin pintaan.
”Meen huomenna opettelemaan hevosjuttuja Brynhildin vuonohevossiittolaan” toistin sanani hitaasti ja painottaen niitä ehkä hieman liikaakin.
”No ei ois susta uskonut. Kuitenkin vaan naiset mielessä ja sen takia oikeasti meet opettelemaan. Jaevla Romeo...”
Pyöräytin Eirikille vielä kertaalleen silmiäni ja tyhjensin illan toisen tuoppini loppuun.
”Elinin vuoksi Skeien hyvä. Elinin vuoksi” taputin Eirikiä olalle kävellessäni ulos Gjemmestedistä ja ottaessani taksin kotiin. Avatessani alaovea pohdin olisiko sittenkin pitänyt vain vetää kunnollinen suojakänni seuraavaa päivää ajatellen, vai olisiko darra vain pahentanut asiaa.

Kellon ollessa jotain ihan liian aikaisin (oikeasti se oli noin kuusi aamulla), äiti tuli herättämään mut kuin mä olisin joku Elinin ikiäinen pikkunatiainen. Oikeasti mä olin valmis hakkaamaan sen tyynylläni sillä mä en todellakaan halunnut herätä. Eihän kolme pientä kaljaa ja yksi napanteri ollut paljoa, mutta toisaalta kun kuiva kausi oli ollut taas todellinen, olivat nekin humahtaneet päähän ja se tuntui todellakin pienenä darranpoikasena takaraivossa. Nuristen jotain painokelvotonta mä nousin äidin perässä ja vaelsin ulos huoneestani. Viimeistään nenääni leijaileva kahvin tuoksu herätti minua edes pienen verran toiminnallisemmaksi ja kaadoinkin itselleni yhden taloutemme isoimmista mukeista melkein täyteen kahvia. Jääkaapista poimin maitopurkin ja kaadoin sitä kahviini, ennen kuin suuntasin ruokapöydän ääreen ja puoliksi rojahdin alas tuolille ja painoin otsani vasten pöydän viileää lasipintaa.

”Huono olo?” äidin pehmeä ääni kuului jostain.
”Mmhmmmhmhm…” vastasin, ennen kuin kohotin päätäni sen verran että sain ensimmäisen hörpyn kahvistani. Kofeiinin sekoittuessa verenkiertooni tunsin miten saatoin olla vähän valmiimpi kohtaamaan tämän päivän, ja mitä matalammalle kahvin taso mukissani laski, sitä valmiimpi olin tähän päivään. Mä en saanut oikein mitään alas, mutta äiti antoi mulle vielä lähdön päähän mukaan eväsrasian, jonka tuo oli pakannut joten mulla olisi jotain syötävää jos meillä olisi sellainen sopiva hetki tänään.

Päästessäni edelleen yhtä kylmään ulkoilmaan kuin mitä se oli yölläkin ollut ja onnekseni huomasin että mummo oli jo odottamassa minua joten sain kävellä suoraan autolle ja avattuani oven istua alas lämpimään autoon.
”Huoooomenta” toivotin haukotukseni lomasta.
”Huomenta vain. Valmiina lähtöön?”
Päädyin vain nyökyttelemään uuden haukotuksen ottaessa valtaansa. Ajomatka meiltä Brynhildiin ei ollut pitkä ja lopulta vähän ennen seitsemää olimmekin perillä. Tallin ulkopuolella meitä odotti vaaleahiuksinen nainen.

”Huomenta Hedda!”
”Huomenta vain! Täälä on ne riimut ja narut mitä Viivi oli tilannut” mummollani oli valkoinen rytterhusin logolla varustettu muovipussi kädessään, jonka tuo ojensi blondille.
”Jes kiitos! Ah, anteeksi, Sara Bakke” blondi tarjosi kättään minulle.
”Elias” vastasin kättelyyn esitellen samalla itseni.
”Olimme sopineet Viivin kanssa että Elias voisi käydä aina välillä opettelemassa vähän hevosten hoitamista täälä. Te olittekin varmaan puhuneet asiasta Viivin kanssa?” Hedda liittyi keskusteluun.
”Joo, ollaan puhuttu. Kiva että saadaan lisää heppapoikia. Voidaan aloittaa heti vaikka ruokkimalla hevoset ja jatkaa siitä” Sara suunnitteli antaen katseensa vaihdella minun ja Heddan välillä.
”Minäpä päästän teidät sitten töihin ja suuntaan itsekin kaupalle. Mä tuun Elias hakemaan sut sitten iltapäivällä.”
Nyökkäsin ymmärryksen merkiksi ja Heddan suunnatessa takaisin autolleen mä jatkoin Saran perässä sisälle talliin.

Brynhildin talli näytti suuremmalta kuin Shelyesin ja mä en oikein tajunnut miten kukaan saattoi osata liikkua sielä. Kuitenkin Sara ohjeisti minua tottuneesti ja pian jaoimmekin hevosille heiniä ja sen jälkeen nainen jakoi kaikille vielä väkirehut. Hevosten vielä syödessä Sara näytti minulle miten loimittaminen tapahtuu ja sainkin kokeilla laittaa loimen muutamalle hevoselle. Vaikeinta taisi olla saada koko kangasmäärä kerralla hevosen selkään ja sen jälkeen homma olikin oikeastaan ihan helppoa. Lopulta oli aika lähteä viemään hevosia ulos ja Saran kysyessä että selviäisinkö mä siitä mä olin vielä varma että mä selviäisin. Mä olin ihan tyytyväinen siitä että mä olin Elinin takia oppinut edes tämän verran käsittelemään noita eläimiä ja että mä en näyttänyt ehkä ihan taidottomalta Saran silmissä, vaikka olinhan mä paljon hitaampi kuin se ja ei mun liikkeet ja otteet olleet niin varmoja. Lopulta me oltiin siinä tilanteessa että me alettiin siirtymään mulle uusiin juttuihin kuten karsinoiden siivoamiseen ja myöhemmin hevosten varustamiseen kunhan me selvittiin ensin karsinoista.

Varsinkin siinä kohtaa kun Sara näytti mulle miten karsinoita siivotaan musta, tuntui vielä jotenkin varmalta siitä että tämä oli ollut ihan ok idea vaikkakin todellisuudessa mulla meni ihan liian monta karsinaa siihen että mä opin käymään ne tarpeeksi huolella lävitse ja siivoamaan niin että mun ei tarvinnut koko ajan korjailla jälkiäni. Mun lievästi darraiset aivoni ei oikein tykännyt siitä liikkeestä mitä karsinoita siivotessa piti tehdä, varsinkin jos yritin pysyä Saran tahdissa joten valehtelematta muutaman kerran mun piti pysähtyä vetämään henkeä. Blondin ilmoittaessa että voitaisiin pitää ruokatauko se oli varmaan yksi aamun parhaista ideoista ja vaikka mun lounaani ei ollutkaan mitään Haviksen ulkofile pihviä, maistui silti eilisen illallisen tähteet sitäkin paremmin ja musta tuntui että joka haarukallinen valoi vain lisää energiaa mun väsyneeseen ja darraiseen kroppaan.

Jatkettiin Saran kanssa vielä muutama tunti tallissa ja mä opin vielä muutamia juttuja hevosista ja niiden hoitamisesta ja totta puhuen Heddan tullessa hakemaan mut pois Brynhildistä mä olin vain tyytyväinen että mun ei tarvinnut enää oppia tänään yhtään uutta asiaa koska vähäisen unen ja raittiin ilman cocktaili oli tehnyt tehtävänsä ja kotiin päästyäni mä painelin ensimmäisenä suihkuun ja sen jälkeen keittämään kahvia että mä saatoin pysyä hereillä edes ysiin, ennen kuin mä nukahdin kuin saunalyhty.

Talliesittely: Storywoods

Koska hahmolaumaa on tullut esiteltyä nyt niin reilusti niin tasapainotetaas sitä esittelemällä myös miljöitä joista kaikkia hahmoja voi tavata.

Storywoods tai lyhyemmin vain Story on vuonna 2015 perustettu kouluratsastustalli. Talli vietti ensimmäisinä vuosinaan hiljaiseloakin, ennen kuin se on noussut uudelleen joskus 2018/2019 ja alkanut hakemaan nykyistä muotoaan.

Nykyään talli koostuu kahdesta kahdenkymmenen karsinan tallirakennuksesta joista toinen on pyhitetty oreille ja toinen on tammoille. Molemmista talleista löytyy pesupaikat ja varustehuoneet, sekä tammatallista myös Minnin toimisto ja usein koko tallinväen saattaakin löytää kahvilta ja palaveeraamasta tammatallin satulahuoneesta pirtinpöydän äärestä.

Toimintana Storywoodsissa on valmennukset, kilpailut sekä pienimuotoinen kasvatus puoliveristen ja suomenhevosten kanssa. Puoliverikasvattimme tunnistaa loppuliitteestä Story ja suomenhevosemme etuliitteestä Stoorin. Tällä hetkellä syntymässä olevilla kasvateilla on jo ensimmäisessä polvessa omia kasvattejamme, joten muutaman vuoden päästä tallista toivottavasti löytyy sellainen kasvatti jonka sukutaulussa on ensimmäiset kolme polvea vain omia hevosia.

Storywoodsin elämästä ja arjesta tarinoidaan tallin omalle foorumille pääasiassa tallikirjan merkeissä, mutta välillä tarinoita ilmestyy myös hahmojen omiin päiväkirjoihin tai sitten hevosten päiväkirjoihin. Storywoodsin tarinaan otetaan mieluusti aina uusia ihmisiä joko pidemmällä aikavälillä esim. kesätyöntekijänä tai sitten ihan vakiotyöntekijänä tai groomina. Myös kisakävijät tai muut satunaiset vierailijat ovat enemmän kuin tervetulleita jättämään puumerkkinsä tallikirjaan ja kertomaan vierailustaan meillä. Emme pistä sitä pahakseen vaan otamme nämä enemmän kuin ilolla vastaan ja vastavuoroisesti pyrimme käymään jättämässä omat kiitoksemme kommentin muodossa tarinoihin.

Storywoodsissa tarinoiminen tarjoaa varmasti mielenkiintoiset puitteet, sillä tallin tiimi koostuu suomalaisista, espanjalaisesta sekä amerikkalaisesta henkilöstä joten aina välillä henkilökemiat menevät ristiin ja tallilla käydäänkin ehkä jopa hieman kiivaahkojakin keskuteluja aiheesta tai toisesta...

perjantai 11. joulukuuta 2020

Luukku 11: Oikea Hoitaja (Miska)

Miska on toinen mun lapsihahmoista ja pojan tarina kirjoittuu Hallavassa. Miska aloitti tuntiratsastajana, ennen kuin eteni ensin Orionin kisahoitajuuden kautta orin hoitajaksi ja siitä siirtyen alkutalvesta ratsuponitamma Muumin hoitajaksi.

Mua oli jännittänyt ihan hirveästi kävellä Aleksin toimistoon ja kysyä mieheltä että voisinko mä alkaa hoitamaan Muumia. Olinhan mä pohtinut ponitamman hoitamisen aloittamista jo aikaisemminkin mutta sitten mulle oli tullut mahdollisuus alkaa hoitamaan Orionia ja mä en halunnut heittää sitä tilaisuutta hukkaan. Kuitenkin Lily oli yllättäen päättänyt viedä orin pois, ja mä löysin itseni taas tilanteesta, jossa mä olin vain tuntiratsastaja. 

Olinhan mä siihenkin ihan tyytyväinen, siis että mä saatoin ratsastaa tunneilla mutta mä halusin kuitenkin oppia enemmän. Mä olin myös valmistautunut siihen että Aleksi sanoisi että mä en saisi alkaa hoitamaan Muumia, sillä olisihan tuntiponeja varmaan parempi ottaa isompia hoitamaan. Kuitenkin Aleksi oli suostunut mun pyyntöön ja näin ollen mä olinkin nykyään ponitamman hoitaja. Olihan mua vähän jännittänyt ekoilla kerroilla toimia ja esittäytyä Muumin hoitajaksi kun olin auttanut tamman kanssa tuntilaisia varsinkin silloin kun ne oli mua paljon isompia tai vanhempia mutta onneksi mä pystyin silti auttamaan jotain, jotka oli mun ikäisiä tai vähän nuorempia ja olinpa mä pari kertaa päässyt laittamaan Muumin valmiiksikin tunnille kun sen ratsastaja oli ollut myöhässä.

Olin mä kans päässyt taluttamaankin yhdelle alkeistunnille kun muuten ei ollut tarpeeksi taluttajia vaikka normaalisti taluttajien pitikin olla mua vanhempia. Se oli ihan kivaa hommaa ja oli jännää kuunnella Inkan ohjeita toisella tavalla kuin mihin oli yleensä tunneilla tottunut koska se kuitenkin antoi ohjeita niin taluttajille kuin ratsastajille. Muuten mä olinkin sitten päässyt muiden kanssa rakentamaan esteitä tunneille koska kaikki luotti siihen että me rakennettaisiin esteet tunteja varten aina opettajan ohjeiden mukaan ja muutenkin mä olin päässyt tekemään jotain semmoisia juttuja mitä oli vain hoitajille sallittuja ja oli tosi kiva oppia koko ajan uutta vaikka kaikkia varmasti taas ärsyttikin se määrä kysymyksiä mitä mä kysyin. Kai ne tajuaisi tarvittaessa sanoa mulle että pää kiinni jos mä ärsyttäisin liikaa. Ehkä pitäisi vain opetella asioita kirjoita tai googlesta…

torstai 10. joulukuuta 2020

Luukku 10: Never Again (Velna)

Velnan tarina kirjoittuu Zenissä. Tällä hetkellä nainen tekee tallia ja auttaa Radonin koulutuksessa odottaessaan Iivarin ja Radonin paluuta Siperiasta.

Pieni heijaava like joka aiheutui talikon heilauttamisesta kohti kottareita jotta sai lantakikkareet karistettua muovisesta lavasta oli oiva keino saada jokainen lihas muistuttamaan olemassaolostaan ja varsinkin tuntemaan itsensä enemmän kuin surkeaksi. Eilinen oli ollut sellainenkin päivä että toista ei toivoisi tulevan ainakaan ihan heti lähelle tai mä en varmaan voisi viikkoon tehdä töitä.

Päivä oli alkanut ihan normaaleissa merkeissä, aamutoimet – tallin aamutoimet – treeni/lounastauko. Tai totta puhuen tässä kohtaa kaikki oli alkanut menemään pieleen vaikka se paljastuikin vasta muutamaa tuntia myöhemmin. Okei, itseänihän sain vielä tässä vaiheessa syyttää, sillä olin ottanut liian kilpailuhenkisen otteen treeniini ja kun olin saanut pari maalia aseteltua sellaisille etäisyksille että sain harjoiteltua erilaisia iskuja ja niiden sarjoja olinkin lopulta innostunut antamaan miekalleni hieman liiankin reipasta kyytiä. Hommaahan ei helpottanut virnuilemaan ilmestynyt Fricis joka heitti ilmoille haasteen ja johon piti tietenkin adrenaliini ryöpyssä tarttua.

Vaikka virnuilija olikin ollut muka niin varma taidoistaan, oli virne tuon kasvoilta pyyhkiytynyt nopeasti näyttäessäni minua muutaman vuoden nuoremmalle mistä kana pissii. Nuristen jotain omaansa tuo oli auttanut minua kantamaan harjoitusvälineet takaisin varastoon, ennen kuin blondi katosi omia teitään ja kävin itse nopeasti asunnollani syömässä ja palauttamassa miekkani. Myöhemmin samana iltapäivänä olimme ottaneet Amelien kanssa vielä Radonin harjoittelemaan. Brunette oli antanut minun kokeilla nuoren orin kanssa treenaamista kun tuo oli päättänyt jostain syystä alkaa esittämään jotain omia kevätjuhla liikkeitään ja ennen kuin tajusinkaan olin tutkimusmatkalla maneesin hiekalla ja ruunivoikko helmenhohde ravaili onnellisena toisessa päässä maneesia Amelieta pakoon, joka yritti saada kurittoman orivarsan jotenkin kiinni. Kömmittyäni ylös hiekalta suuntasin auttamaan varsan kiinnisaamisessa ennen kuin jatkoimme hetken vielä treeniä jotta se loppuisi onnistumiseen.

Aamulla herätessäni olinkin tiennyt että eilinen todellakin tuntuisi ja vaikka olin yrittänyt muokata aamuista venyttely-joogaani siten että olisin saanut sen helläksi lihaksilleni tunsin jokaisella talikollisella miten kroppani oli silti erimieltä kaikesta. Ollessani valmis sen karsinan kanssa, jota olin ollut puhdistamassa, näin käytävällä säikähtäneen näköisen nuoren.

”K..kaikki hyvin?” Moirai kysyi takellellen. 
”Joo, vähän lihakset hellänä” hymyilin toiselle ja henkisesti irvistellen siirsin kottikärryt seuraavalle karsinalle ja jatkoin karsinoiden puhdistusta. 

Enää ikinä en suostuisi vetoon Fricis Vanagsin kanssa. Vaikka se sitten meinaisi missattuja ilmaisia illallisia.

Hahmoesittely: Karla Rosenqvist

Karla Rosenqvist

Karlan piti olla mun viimeinen uusi hahmo, mutta totuus oli taas tarua ihmeellisempää ja näin ollen hahmomäärä on kasvanut Karlankin jälkeen. Karla on siinä mielessä erilainen kaikista hahmoistani että naiselle en halua ikinä mitään pysyvää kotia.

Karlan tarinan kirjoittaminen onkin alkanut Shelyesissä jossa nainen vietti kesän työntekijänä ja sen jälkeen tuo kävi pyörähtämässä muutaman päivän kotona, ennen kuin tuo siirtyi pohjoisruotsiin Wäckelineille töihin. Karlan tarinaa onkin kirjoitettu nyt syyskuun puolivälistä Wäckelineillä ja ainakin vielä tarina tulee sielä jatkumaan.

Karla on myös siinä mielessä erilainen omista hahmoistani sillä nainen on todella ulospäin suuntautunut ja reipas. Omalla tavallaan sitä on vaikea kirjoittaa mutta toisaalta haasteet ovat aina mukavia joten katsellaan mihin naisen kanssa vielä päädytään. Karlan tarinassa pyörii mukana myös välillä sh-o Kooli joka asuu naisen lapsuudenkodissa.


keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Luukku 9: Joulun tunnelmaa (Minja)

Minjan tarinaa kirjoitetaan Hallavassa ja tämä tarina onkin oikeastaan osa tallin joulukalenteria.

Lilja sai pitää tänään vapaapäivän ja kävinkin vain antamassa tammalle muutaman porkkanan ja siivoamassa sen karsinan. Tallitupaan päästessäni huomasin sen olevan tyhjä mikä oli omalla tavallaan harvinaista, mutta olihan kello vasta sen verran vähän että kaikki olisivat varmaan vasta päässeet koulusta joten varmasti nuorempi väki alkaisi valumaan paikalle pian ja sen jälkeen töissä käyvät. Vaihdoimme Aleksin kanssa kuulumisia miehen tehdessä toimistossaan jotain hommiaan, ennen kuin tuo muisti että hänen pitäisi hakea rehukuorma paikalliselta hevostarvikeliikkeeltä ennen kuin se menisi kiinni.

Tallituvan oven sulkeutuessa Aleksin selän takana astelin omalle kaapilleni ja annoin sille kunnolliset joulusiivot, sillä sinne oli taas päässyt kertymään vaikka ja mitä ja löysinpä jopa kadonneeksi luulleet siniset roecklerin hanskani joten ainakin olisi varahanskat kun taas pääsisi ratsastamaan käyntiä lujempaa. Sulkiessani kaappini ovea silmiini osui kaappien päällä oleva muovilaatikko, jonka kyljessä luki ”joulukoristeita”. Poimin itselleni tuolin ja taiteilin laatikon syliini melkein samalla horjahtaen alas tuolilta, jolla seisoin.

”Minja odota!” Ciara huikkasi jostain ja pian näinkin punapään vierelläni ojentaen käsiään vihjaten että voisin antaa laatikon hänelle. 
”Kiitti” ojensin laatikon punapäälle ja huomasin vielä toisenkin laatikon koristeita, jonka poimin käsiini ja laskeuduin sen kanssa tuolilta.

”Oi vitsit täällä on vaikka mitä kivaa!” Ciara hihkui kaivellessaan toista laatikoista nostellen välillä jotain koristeita näkyville. 


”Siis vähän söpö pieni olkipukki! Pitäisiköhän meidän koristella tallitupaa noilla? ja itse asiassa jotta

me päästään fiilikseen…” aloitin ja kävelin sohvalle jättämäni kangaspussini luokse, josta nostin pari purkkia glögiä ”mulla on juomapuolikin hallussa” näytin purkkeja punapäälle ennen kuin kävelin tiskipöydälle ja kadoin glögiä pariin mukiin, ennen kuin asettelin ne mikron lautaselle ja lämmitin minulle ja Ciaralle ensimmäiset mukilliset. Mikron kilahtaessa poimin mukit käsiini ja palasin pöydän luokse, ojentaen toisen mukeista punapäälle ja jatkoimme laatikoiden läpikäymistä samalla kun annoimme juomiemme jäähtyä hieman.

Hiljalleen meillä alkoi olla selkeä suunnitelma koristelujen suhteen ja olimmekin saaneet jo nostettua pari olkipukkia tuvan pöydälle ja muitakin koristeita paikoilleen ennen kuin muita alkoi saapua paikalle.

”Oi näyttääpä täälä kivalta!” Maisa huokaisi heti ensimmäisenä.

”Kiitos. Hei sielä on glögiä tiskipöydällä, juokaa pois” ohjeistin muita samalla kun selvittelin jouluvalojen johdon takkua.


Maisa ja Alva liittyivät koristelutiimiimme ja lopulta tallitupa oli astetta jouluisempi ja varmaan jokaiselta taisi löytyä höyryävä glögimuki kädestään.

Hahmoesittely: Marc Di Bianchi

Marc Di Bianchi

Marc on poppoon uusin hahmo ja toistaiseksi ainut jolla ei ole minkäänlaista kunnollista tarinalinjaa. Idea Marcin luomiseen lähti oikeastaan niinkin hassusta paikasta kuin Power Jumpin ranking tilastosta ja ensimmäisenä minulla oli ajatus italialaisesta esteratsastajasta ja sen jälkeen mieleeni nousi nimi Marc.

Marcin tarinaa olisi mielenkiintoinen päästä lähteä avaamaan kunnollisen tarinoinnin merkeissä, mutta ainakaan vielä minulla ei ole mitään ajatusta siitä miten ja missä miehen tarinaa voisi tulla edistämään koska päällä oleva virtuaalihevosten ostokielto sulkee tehokkaasti pois sen että miehelle tulisi ainakaan omaa ratsua ostettua vielä. Tietenkin pidän silmät koko ajan avoinna kaikille mahdollisuuksille ja tilaisuuksille jotka voisivat sopia Marc:in tarinan edistämiseen mutta siihen asti minulla on onneksi hyvä mahdollisuus luoda mieheen parempaa tuttavuutta joulukalenterin aikana ja näin ollen ehkä tietää myös vähän paremmin millaisiin piireihin Marc sopisi, vaikka jo ensimmäinen teksti kertookin että ihan helposti tuota ei taida miltään perisuomalaiselta ratsastuskoululta löytää ainakaan vakio-opettajana, mutta ehkäpä hieman laadukkaampana vierailijana?

tiistai 8. joulukuuta 2020

Luukku 8: Mitä ihmettä? (Hannes)

Hanneksen tarina etenee joskus ja jouluna Hallavassa. Pääasiassa mies pitää tallilla vain tunteja, mutta satunaisesti sopivan fiiliksen iskiessä saa mies myös omia tarinoitaankin. Tämä tarina pohjautuu Hallavan foorumilta löytyvään Ciaran tarinaan.

En mä ollut mitään hirveää bilettäjätyyppiä, mutta eiliset Hallavan itsenäisyyspäivän tanssiaiset olivat kuulostaneet ihan mukavalta ja sivistyneeltä idealta tutustua ehkä tallilaisiin paremmin, vaikka en mä tiedä olisiko mun tässä roolissa kannattanut ihan hirveästi ainakaan näissä merkeissä viettää aikaa muiden kanssa, mutta noh, kerranhan sitä eletään.

Kuitenkin harjatessani Näkin runkoa ja pienen darran jyskyttäessä takaraivossani pohdin että lähteminen taisi sittenkin olla virhe ja ehkä pitäisi vain olemaan oikeasti ammattilainen ja jättää tällaiset hommat niille satunaisille vapaille viikonlopuille mitä kalenterista nyt sattui löytymään vaikka eipä vapaapäiville, ainakaan täysille sellaisille ollutkaan ihan hirveästi mahdollisuuksia ainakaan vielä tulevan vuoden aikana jos haluaisin oikeasti rakentaa itselleni nimeä niin valmentajana kuin ratsuttajana.

Kuitenkin eilen jostai syystä mä olin suostunut muiden mukana siirtymään Hallavasta jatkoille erään tallilaisen, Ciaran, kotiin. Punapää omisti ihan lupaavan oloisen nuoren tamman ja sen tiimoilta oli tullut jonkin verran juteltua toisen kanssa, sen lisäksi että Ciara oli muutaman kerran osallistunut pitämilleni tunneille. Kuitenkin porukan hiljalleen saavuttua paikalle Ciaran luokse ja päästyään ihmettelemästä enemmänkin kartanoa kuin perinteistä omakotitaloa, ilmoitti punapää mahdollisuudesta ulkona olevan poreammeen sekä uima-altaan käyttöön, jotka olivat toisen sanojen mukaan olleet jo tunteja lämpeämässä. Hymähdin itsekseni ajatukselle ja siirryin iloisesti puhelevan porukan mukana sisälle, jossa tunnelma tuntui olevan heti ensimmäisestä hetkestä asti katossa ja jossain kohtaa ilmoille heitettiin ajatus totuudesta ja tehtävästä.

Mä saatoin ehkä hieman henkisesti pyöräyttää silmiäni, sillä mä tiesin opiskeluaikojen kokemuksella että tää voisi olla enemmän kuin virhe, mutta kas kummaa, mitäpäs Stevandérin poika olisi tähänkään päivään mennessä oppinut… Istuin alas lattialle risti-istuntaan ja laskin kaljapulloni jalkojeni eteen, siten että se ei haittaisi ringin keskelle aseteltua pulloa, mutta etten ehkä kumoaisi sitä lattialle. Illan emäntä otti ensimmäisen pyöritysvuoron ja pullo pysähtyi Seelan eteen. Mä näin miten Ciaran silmissä kävi semmoinen tietty pilkahdus, ennen kuin tuo kysyi brunetelta totuuden vai tehtävän. Seela avasi pelin rohkeasti tehtävällä ja Ciaran mainitessa, tai ennemminkin käskyttäessä, toisen poistumaan palautti brunette pallon vähintään yhtä piikikkäänä takaisin ympyrän toisella puolella istuvalle punapäälle. Ciara ei tästä kuitenkaan hämääntynyt ja pian tuo heittikin jo toisen tehtävän ilmoille ja ennen kuin tajusinkaan mitään, tunsin Seelan huulet omillani.

Mä olin ihan liian hämääntynyt tajutakseni kunnolla mitä oli tapahtumassa, saati että olisin voinut vastata toisen eleeseen (kerrankin viisas päätös) ja yhtä nopeasti kuin brunette oli ilmaantunutkin, tuo poistui paikalta ja peli saattoi jatkua. Kuitenkin vain parin kierroksen jälkeen peli loppui kuin seinään, Nikon usutettua jonkun heittämään Ciaran altaaseen. Bileiden siirtyessä allasosastolle mä en ollut enää ihan varma siitä että olisko mun kannattanut jäädä paikalle, mutta päätin silti jäädä viettämään vielä hetkeksi iltaa muiden kanssa, vaikka loppupeleissä en kyllä itse altaaseen asti siirtynyt, mutta sainpa toimia ainakin muiden hovimiehenä ja ilta oli onneksi ihan mukava, kunnes puolen yön aikoihin porukka alkoi hiljalleen tilailemaan takseja ja poistumaan paikalta.

Vaihdettuani Näkin harjaamisen ruunan varustamiseen juoksuttamista varten mä olin enemmän kuin onnellinen siitä että mulla olisi vielä tänäänkin vapaa Hallavasta ja että ehkä kukaan ei saisi kuulla siitä mitä Ciaran luona olisi tapahtunut, tai ainakaan sen jälkeen mun ei taitaisi tarvita ajatellakkaan saavani enään mistään töitä…

maanantai 7. joulukuuta 2020

Luukku 7: Näytönpaikka (Karla)

Tämän luukun sisältö koostuu erillisistä tarinoista jotka muodostivat tämän kokonaisuuden. Tarinat ovat kirjoitettu Karlalle joka työskentelee tällä hetkellä ruotsissa Stall Wäckelinillä.

Tekstin alku on hakenut inspiraatiota tästä Hopiavuoren hevostallille kirjoitetusta spinnarista.

Mä en tiennyt mitä tuvassa oltiin puhuttu, mutta mä tiesin Markuksen ja Gunnarin molempien kireästä olemuksesta että miesten sukset olivat tällä kertaa ilmeisesti ihan kunnolla ristissä. Olihan nuolla ollut jotain pieniä erimielisyyksiä aina satunaisesti, mutta näin suuttuneena en ollut vielä kumpaakaan miehistä nähnyt ja aloinkin epäilemään että olisiko vika minussa ja tekemisissäni. Omasta mielestäni en ollut kyllä enään pitkään töpeksinyt ainakaan kovinkaan pahasti mutta toisaalta varsinkin Markuksen puhuessa enemmän huokauksillaan ja katseillaan kuin ihan oikeilla sanoilla, oli miestä vaikea lukea ja en oikein tiennyt että mitä tuon kaikki manööverit aina meinasivat.

Gunnarin kanssa sen sijaan pärjäsi puhumalla ja monesti tuo oli ottanut itse esille varsinkin alkuun asioita, joita tein väärin tai mitä saatoin vahingossa unohtaa opetellessani vielä uutta rutiinia ja vanhan miehen kanssa oli helpompi tulla tästä syystä toimeen, vaikka yritin kyllä parhaani myös Markuksen kanssa. En toisaalta tiennyt pääsisinkö miehen kanssa ikinä samoihin väleihin kuin mitä Joosef, sillä tuon kanssa Markus kyllä jutteli pitkiäkin pätkiä ja välillä kuulosti jopa siltä kuin nuo olisivat naljailleet keskenään.

Ajomatka Wäckelinistä Aken ravitallille oli pitkä ja kuskia vaihdeltiinkin aina muutaman sadan kilometrin välein. Lopulta kun pääsimme pelipaikalle, oli ensimmäinen startti menossa ja Markus peruuttelikin auton tottuneesti meille ilmoitetuille kopeille. Autoin miehiä purkamaan kärryt ja ensimmäiset starttihevoset autosta, ennen kuin juoksujalkaa siirryin juoksujalkaa hakemaan raviautolta varaamani valkoiset ajohousut, sillä en voisi millään ajaa kilpaa omilla sinisillä ajohousuillani. Palattuani katokselle mä jatkoin Xenan laittamista kuntoon, ennen kuin oli aika vetää ensimmäistä kertaa valkoiset ajohousut taas jalkaan ja painaa kypärä päähän ja lähteä Markuksen kanssa lämmittelemään hevosia ennen kuin päästäisiin radalle ja valmistautumaan esittelyyn.

Xena tuntui hyvältä lämmityksessä ja tamman ohjissa oli sellaista hyvää lupaavaa painetta ja mulla oli hyvä tunne siitä että meidän startista voisi tulla jotain. Markus oli jo ajanut kaksi rahasijaa aikaisemmissa lähdöissä ja Leokin oli omassaan ajanut rahasijoille. Edeltävässä lähdössä Markus oli kuitenkin jäänyt juuri rahasijojen ulkopuolelle, joten mä toivoin että mä voisin jatkaa Wäckelinien menestyskulkua näissä raveissa.

Esittelyssä Xena tuntui ottavan vähän kierroksia, ja mä toivoinkin että tamma ei nyt alkaisi pönttöilemään mitään. Auton taakse kerääntyessä musta tuntui että tamma olisi räjähtämässä ihan just sillä hetkellä ja mä jouduinkin pidättelemään sitä vähän reilusti jotta me päästiin ravilla matkaan. Xena avasi ihan liian lujaa näin pitkälle matkalle, ja mä tiesin jo ensimmäisestä raviaskeleesta että se ei tulisi millään jaksamaan loppuun asti. Yritin kyllä parhaani mukaan himmata Xenan menoa, mutta tamma vain puri kiinni kuolaimeen ja tuntui että vaikka mitä olisin rattailla tehnyt niin tamman askel vain kiristyi.

Kuten mä pelkäsinkin normaalin matkan tullessa täyteen Xenan askel alkoi hidastumaan ja viimeinen kilometri me jäätiinkin tasaisesti koko ajan lähemmäs joukon häntää. Mä en tiedä että millä apinan raivolla tamma kuitenkin juoksi loppuun asti sillä, ylitettiin maaliviiva toiseksi viimeisenä valjakkona. Maaliviivan jälkeen mä annoin Xenian hidastaa omaa tahtiansa ennen kuin takasuoran lopussa mä käänsin tamman ulkoradoille ja annoin sen kävellä ulos radalta ja ohjasin sen suoraan lämmittelylenkille. Annoin Xenian alkuun hölkätä vielä pätkän, ennen kuin kävelytin tammaa vain useamman kierroksen yrittäessäni pohtia mikä lähdössä meni vikaan.

Mulla ei ollut mitään tarkkaa käsitystä siitä ja mä tiesin että se tulisi kostautumaan koska ihan varmasti kaikki kyselisivät minulta missä oli vika ja mä en todentotta tiennyt. Antaessani Xenian kävellä takaisin katokselle jotta tamma saataisiin riisuttua ja juotettua sekä loimitettua mä olin ihan varma että heti kun vain me päästäisiin takaisin Wäckeliiniin ja uusi päivä alkaisi joutuisin ihan varmasti kotimatkalle, sillä vallitseva tunnelma vaikutti siltä että tällainen töppäys ei ainakaan positiivistä olisi jos miesten keskenäinen kärhämä olisi peräisin jostain mitä minä olin tehnyt.

Hahmoesittely: Maximillian Kühling

Maximillian Kühling

Max Max Max… Mistäs me edes lähdettäisiin Maxin kohdalla liikkeelle?

Max on yksi niistä hahmoista joista mä olen ylpeä. Maxin tarina on saanut alkunsa Huhtikuun lopussa kesken aamutallin teon kun eksyin Keskustaan ja törmäsin Zenin topiikkiin. Mä en oo enää ihan 100% varma, mutta muistaakseni ensin löytyi Umbra ja tamma omalla tavallaan muokkasi sitä mitä Maxista tuli.

Maxin kohdalla myös mun aivoissa oli ajatus siitä että mä haluan vähän jotain erilaista kuin mitä virtuaalimaailmassa on. Monesti hahmoista on omalla tavallaan helppo tehdä huipputason ratsastajia mutta Maxin kohdalla on helppo sanoa että tilanne ei ole noin. Mies kun ei halunnut edes katsoa hevoseen reiluun kuuteen vuoteen, ennen kuin tuo päätyi Zeniin ja Umbran vastuuhenkilöksi. Maxin menneisyys ei ole helppo, sillä mies on neljätoista vuotiaana todistanut Saksassa sijainneen kotitilansa tallin palamista ja samassa palossa tuo menetti myös pitkään kisakumppaninaan ja opetusmestarinaan toimineen Zeen, joka oli viimeisiä kuukausia orista jonka Max oli saanut itse valita tammalle.

Silloin vielä poika oli ottanut hyvän ajan pohtien eri oreja tammalle, sillä tuo tiesi millaisen kilparatsun hän varsasta haluaisi ja vaikka vastuu oli iso olivat kaikki olleet silti tyytyväisiä toisen valintaan. Tuosta kohtalokkaasta palosta johtuen Maxilla kulkee selässä vasemmalta oikealle arpi, joka on aiheutunut pojan päälle tippuneesta kattopalkista, jonka osumasta tuo kärsi yrittäessään pelastaa Zeetä palavasta tallista. Onkin omalla tavallaan ihme että toinen selvisi tuosta rytäkästä vain noin pienellä vammalla, mutta henkiseltä kantilta tapahtuma onkin sitten ollut paljon isompi kolaus ja mies onkin kärsinyt masennuksesta siitä lähtien.

Aloittaessaan Zenissä Maxin mielentila kävi todellakin pakkasella ja se aiheutti myös omia pieniä lisätilanteita, mutta hiljalleen kun tuo on vain oppinut luottamaan itseensä ja hevosiin sekä tietenkin tuon lähellä oleviin ihmisiin on toinen alkanut olemaan jo paljon rennompia ja ei niin stressaantunut kaikesta. Tietenkäänhän ihan täysin rento Max ei vieläkään ole ja varsinkin jos tuo joutuu olemaan tekemisissä Iivarin tai Vitaliyan kanssa voi toisesta nähdä ihan selkeästi miten mies on stressaamassa itseään hengiltä, vaikka toisaalta tätä nykyään tuo uskaltaa jo olla hieman rennommin Lady Dzezlainin seurassa. Nähtäväksi jää uskaltaako tuo ikinä olla varma taidoistaan Iivarin läsnäollessa, sillä tällä hetkellä tilanne on enemmän kuin kaukana tuosta.

Maxiin tutustuminen on työn ja tuskan takana, mutta tätä nykyään tuo uskaltaa lukea Zenin tallin väestä Amelie Chaputin, Fricis Vanagsin sekä tallimestari Clave Whiten ystävikseen. Tietenkin kaikkien kanssa tuolla on omat manööverinsä, mutta varsinkin Fric on alkanut ehkä hieman jo ajoittain raapimaan sitä spontaania ja villiäkin puolta Maxista ja onpa tuo Zenin oma pelle jopa löytänyt ne narut joita vedellä silloin kun Kühling on alkamassa taas valumaan omaan kuoppaansa. Uskokoot ken uskoo sillä monikaan ei tätä taida totena pitää.

Maxin ei ollut tarkoitus ikinä hankkia hevosta, mutta kesällä tuon ollessa muutaman päivän enemmän kuin hyvällä tuulella tuo hairahtui sopimaan kaupat cremellosta georgian grande tammavarsasta. Moonfields Morenia tai kotoisammin vain Moira tai Silakka on pyörinyt Maxin tarinassa spinn-off päiväkirjassa kesäkuusta alkaen ja nykyisin Max ja varsa luovat omaa tarinaansa Zenissä. Tuota ei kuitenkaan ole saatu ainakaan omatoimisesti luopumaan myöskään Umbran hoitamisesta joten todennäköisesti Zenin väen täytyy joko maksaa miehelle samppanjatamman vastuuhenkilöydestä luopumisesta tai vain olla tyytyväisiä siihen että mies on päättänyt kulkea tamman rinnalla loppuun asti. Vaikka toinen ei sitä suoraan myönnäkkään, alkaa Umbran merkitys Maxin elämässä olla yhtä suuri kuin Zeellä, vaikka samppanjan kanssa matkaa onkin paljon vähemmän takana.

Max on myös sellainen hahmo jonka kirjoittamisesta olen saanut paljon kehuja ja miehen tarinaan on jotain twistejä suunnitteilla ja varmasti vielä paljon odottamatontakin muutosta on tiedossa ja onpa eräs tarinalinja kantamassa yli talli ja jopa maarajojenkin.

sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Luukku 6: Itsenäisyyspäivän maastoilua (Joosua)

Joosuan tarina alkoi Storywoodsissa mutta toistaiseksi poika luo omaa tarinalinjaansa Myrttisuolla Suomenhevosori Marttiinin eli Martin kanssa.


Meillä oli ollut eilen Martin kanssa ensimmäinen ohjattu tunti sitten muuttomme Myrttisuolle. Olihan Minni käynyt tapaamassa meitä viedessään paksumpia loimia Fiialle Käkiharjun Oskarin tallille, mutta ei pomoni ollut pitänyt kuitenkaan mitään kunnollista tuntia meille ja näin ollen treenaaminen oli välillä ollut vähän löyhempää ja välillä sitten vähän tehokkaampaa koska en ollut aikaisemmin ollut vastuussa hevosen treenaamisesta ihan yksin.

Meidän tunti oli ihan mukava sillä siinä oli minun ja Martin lisäksi kaksi muuta ratsukkoa joten valmentajalla oli hyvin aikaa keskittyä jokaiseen ratsukkoon eikä tehtäviä toisaalta tullut hinkattua liikaa ratsukkotasolla. Tänään Martti saisi vain palauttelun maastossa ja ehkä sitten huomenna ori voisi pitää vapaata ennen kuin palattaisiin takaisin työmoodiin sillä, seuraavat kisat olivat kuitenkin tiedossa ennen vuodenvaihdetta joten ihan täysin treenaamatta ei oria raaskisi pitää.

Talvi oli saapunut suomeen ja onnekseni olin tajunnut viime kengityksessä pyytää Martille niin hokit kuin tilsakumitkin niin maastoilu oli vähän helpompaa. Ruunikko oli kasvattanut itselleen jonkinmoisen talvikarvan vaikka olin yrittänyt loimittaa sitä koko syksyn siihen malliin että se ei muuttuisi ihan mammutiksi ainakaan koko talveksi. Olihan ori silti kasvattanut itselleen karvaa joten ehkä pitäisi katsoa jos kävisi hakemassa klipperin ja klippaisi orin jotta se näyttäisi edes vähän edustavammalta kisoissa tai sitten se voisi olla vain tuollainen puolimammutti.

Ruunikko nautti harjaushetkestään sillä ilmeisesti loimi kutitti toista hieman lavoilta ja säältä. Lumen ja loimen yhteisvaikutuksesta ei Martissa ollut paljoakaan harjattavaa ainakaan siltä osin mitä ori oli loimensa peitossa, ja onneksi myös jalat olivat alkaneet pysymään puhtaana joten tehtyäni suurimman työn, eli selvitettyäni jouhet olin valmis pujottelemaan suojat orin jalkoihin ennen karvaputseja. Olin tehnyt hieman omia päätöksiäni ja käynyt ostamassa Martille jännesuojat eteen ja hivutussuojat taakse sillä vaikka pintelöinti menikin tätä nykyään nopeasti ja sulavasti oli silti välillä kiva oikoa mutkia ja mennä helpoimman kautta. Olinhan mä kyllä kertonut Minnille tehneeni tällaisen päätöksen ja se oli ollut naiselle okei joten ruunikko oli saanut pitää suojansa.

Lopulta Martilla oli selässään satula huopineen sekä nivelsuitset ja painettua kypäräni päähäni vedin vielä hanskat käsiin ja talutin orin Myrttisuon tallipihalle, ja vyön kiristämisen jälkeen ponnistin satulaan ja annoin orille luvan lähteä kävelemään maastopoluille. Martti käveli korvat hörössä metsäpolulle ja annoinkin ratsuni astella pitkällä ohjalla haluamallaan tempolla eteenpäin. Pääasiassa ruunikko ori sai kulkea käyntiä, mutta muutamalla hieman pehmeämmällä pätkällä annoin Martin ravailla. Seikkailimme maastossa vajaat parituntia ja tallille palatessamme ruunikko pärski tyytyväisenä ja hoidettuani ratsuni pois kävin palauttamassa sen tarhaan ennen kuin oli aika käydä hoitamassa varusteet paikoilleen ja palata kotiin Netflixin pariin.

Hahmoesittely: Linnea Purovirta

Linnea Purovirta

Linnea tai tutummin vain Nea on toinen ja samalla myös uusin mun kahdesta lapsihahmosta. Nea on syntynyt oikeastaan ehkä vähän liiankin nopeasti ja huolimattomasti mikä on kostautunut hahmon kirjoittamisen vaikeutena, mutta toisaalta myös noin 12v itseään nuorempaa hahmoa, heitettynä uuteen maahan kielitaidottomana ei taida ikinä olla helpoin kirjoittaa?

Nean tarina kulkee Shelyesin maisemissa ja omalla tavallaan se, että tyttö on yksi tallin neljästä lapsihahmosta tuo asiaan oman hankaluutensa, sillä lapsienkin kohdalla ikäjakauma on muutaman vuoden laajuinen joten Nean kirjoittaminen vaatii välillä pientä tasapainoilua, varsinkin kun on tilanteessa jossa itse on ehkä hieman liian aktiivinen kirjoittaja muihin verrattuna jolloin tarinan edistäminen on omalla tavallaan haasteellista kun ei aina saa sitä kaivattua vastakaikua tai opi toisesta hahmosta tarpeeksi jotta tiedot tukisivat omaa kirjoittamista.

Nean kanssa mukana kulkee myös haaleana taustalla tytön äidin kuolema ennen kuin tuo muutti yllättäen isänsä kanssa Norjaan, Nean isän saadessa siirron siellä sijaitsevalle toimipisteelle. Tämä aspekti ei ole vielä saanut kovinkaan isoa osaa Nean tarinassa, mutta varmasti kunhan hahmolle tulee vain ikää lisää ja tuo tutustuu paremmin muihin hahmoihin alkaa tämäkin linja saamaan lisää päivänvaloa ja tiedä mihin kaikkeen siinä on mahdollisuuksia.

Tällä hetkellä Nean tarinan edistäminen on aika lailla rajattua vain tuntitarinoihin, mutta haaveissa olisi saada tytölle jossain kohtaa oma hoitoponi jolloin kirjoittaminen helpottuisi hieman ja näin ollen myös yleiseen tarinaan voisi saada lisää ideoita ja suuntia mihin sitä viedä.

lauantai 5. joulukuuta 2020

Luukku 5: Moira muuttaa Zeniin (Max)

Pitkän odotuksen jälkeen Maxin georgian grande tammavarsa Moira tai kotoisammin vain Silakka muuttaa Zeniin. Miten Maxin mielenterveys kestää muuttoreissun?

Mä olin nukkunut viime yön todella levottomasti. Mä olin pitänyt perjantain kevyenä työpäivänä ja yrittänyt vain pääasiallisesti järjestellä toimistoani ja tehdä sellaisia helppoja töitä mitä mä tiesin että mä voisin tehdä myös vähän huonommalla keskittymisellä. Mun ajatukset risteili sielä ja täälä ja mä olin herännyt jo paljon ennen herätystäni. Mun teki mieli lähteä juoksemaan, mutta tällä hetkellä mun kunto ei vielä sallinut sitä ja mun pitäisi jaksaa yrittää taas vain hetki pysyä poissa maantieltä ja jaksaa pitää lenkkini juoksumatolla. Kellon ollessa vähän vaille puoli seitsemän, mä lähdin ajamaan kohti Zeniä ja ensimmäisenä peruutin autoni yhden tallin trailerin eteen, sillä olin edellisenä päivänä käynyt sopimassa ja maksamassa Vitaliyalle trailerin vuokraamisen Moiran hakemista varten. Juuri kun olin saanut trailerin kiinnitettyä autoni vetokoukkuun, kuulin askeleita takaani. Katsoessani kuka olisi saapumassa, tunnistin hämärän lävitse taakseni saapuneen Claven. Tuo odotti että olin saanut trailerin ja sähköt kytkettyä ja nostettua etupyörän ilmaan.

”Avaimet?” 
”Autossa”

Mä näin miten stetson laskeutui ja nousi pimeydessä ennen kuin Clave harppoi autoni kuskin paikalle ja kiersin itse sanomatta sanaakaan apukuskin paikalle. Mä olisin ehkä mielummin halunnut ajaa itse Riikaan, mutta toisaalta mä ymmärsin myös syyt siihen miksi aussi oli tehnyt tämän päätöksen. Säädettyään penkin jäljiltäni sopivammaksi Clave starttasi autoni ja siirsi sen pehmeästi liikenteeseen ja näin matkamme saattoi alkaa. Lähempänä Riikaa kerroin Clavelle muutaman ajo-ohjeen ja vajaata paria kymmentä minuuttia myöhemmin olimmekin Moiran kasvattajan pihamaalla. Nousin autosta jännittyneenä ja kävelin avaamaan trailerin etuoven, sekä pressun ja takasillan ja vasemmanpuoleisen takapuomin.

Kun traileri oli valmiina ottamaan vastaan pienen cremellon hain vielä Moiran kapsonin sekä harjapakin ja vein ne autooni takapenkin jalkatilaan, ennen kuin otin vastaan pari sankoa rehua johon varsa olisi tottunut jotta voisin vaihtaa sille rauhassa rehun, jota Zenissä syötettiin. Nostin vielä rehusangonkin autoon ja poimin samalla heinäverkon, jonka olin pakannut kotona mukaani. Clave lupasi käydä täyttämässä puolestani verkon ja austaalialaisen lähtiessä täyttämään verkkoa Moiran kasvattajan ohjaamana kävin itse hakemassa pikkutammani tarhasta. Se oli tarhannut jo muutaman päivän yksin joten se oli helppo poimia tarhasta mukaan. Talutin Moiran viimeistä kertaa sen omaan karsinaan täälä ja suljettuani ovea riisuin mustavalkoisen naruriimun varsan päästä ja pujotin sen tilalle lampaankarvariimun. Tiesin että se näyttäisi varmasti ihan tyhmältä Claven mielestä, mutta halusin mielummin pitää varsan suojattuna kuljetuksessa sillä se oli jo kerran onnistunut repimään itselleen haavan turvalle hajottaessaan riimun kuljetuksessa. 

Riimun ollessa tukevasti tammani päässä, kiinnitin vielä riimunnarun uudelleen riimuun ja oven avauksen jälkeen lähdin taluttamaan Moiraa ulos tallista puristaen vasemmassa kädessäni tammani naruriimua. Moiran kasvattaja otti minulta riimun kädestäni ja haettua suorempaa linjaa trailerille talutin varsani sisään. Moira asteli koppiin ilman mitään isompia epäröintejä ja annettuani Clavelle luvan tuo sulki takapuomin ja rampin sekä pressun ennen kuin kiinnitin varsan koppiin ja varmistin että se yltäisi heinäverkolle, ennen kuin peruutin ulos kopista ja suljin sivuoven. Kävin poimimassa riimun tamman kasvattajalta ennen kuin vaihdoimme vielä muutamat viimeiset sanat, kunnes minun ja Claven oli aika palata Zeniin.

Ajomatka Riikasta Saulkrastiin tuntui olevan enemmän kuin lyhyt ja nähdessäni linnakartanon ja tallin tunsin miten pulssini ampaisi tähtiin. Clave taisi huomata saman, sillä toinen hidasti autoni tahtia ja antoi sen rullata mahdollisimman hitaasti Zenin pihamaalle. Lopulta mies pysäytti auton, ennen kuin toinen nousi kyydistä ja lähti kiertämään trailerin etuovelle. Vedin pariin otteeseen syvään henkeä ennen kuin nousin itse autosta ja avasin takaoven poimiakseni Moiran narun lattialta, ennen kuin suuntasin varsan luokse traileriin. Kiinnitettyäni narun ja päästettyäni tammani irti, annoin Clavelle luvan avata pressun ja rampin, sekä puomin, ennen kuin peruutin pienen tammani ulos. Viimeisenkin kavion osuessa Zenin kiveytetylle pihalle pikkutamma katseli uteliaana ympärilleen ennen kuin tuo päästi kimeän hirnahduksen, johon vastattiin jostain tarhoilta.

”Muistatko missä se voi tarhata alkuun?” Nyökkäsin vastaukseksi ja lähdin robottimaisesti taluttamaan vierelläni askeltavaa cremelloa tuon uuteen tarhaan. Käännettyäni pikkutammani tarhaan ja päästettyäni tuon irti, se lähti vainukoiramaisesti tutkimaan uutta tarhaa ja uusia ystäviä. Seurasin varsan menoa hetken, ennen kuin jouduin repimään itseni siivoamaan trailerin. Trailerin ollessa siisti ja palautettuani sen paikalle ajoin autoni vielä parkkipaikalle ja otin mukaani ne vähäiset varusteet mitä minulla oli pikkuhevoselle tässä vaiheessa.

Kantaessani Moiran varusteita sille kuuluville paikoille mä en uskonut että varsa olisi täälä. Ihan pysyvästi eikä vai yön yli. Mulla olisi oikeasti hevonen ja mä pääsisin oikeasti opettelemaan miten sen kanssa eletään. Ei mulla ollut mitään tietoa siitä miten mikään menisi tai että osaisinko mä toimia koko eläimen kanssa. Kai aika vain näyttäisi…

perjantai 4. joulukuuta 2020

Luukku 4: Muutosten tuuliako? (Marc)

Tämä teksti on kirjoitettu Marc:ille. Marcilla ei ole vielä omaa tarinalijaa joten miehen tarina tulee elämään vain tässä blogissa ja joulukalenterissa toistaiseksi.

Mä kaipasin muutosta. Kuunneltuani taas kerran Giulion huutavan jollekkin niistä monista tallityöntekijöistä – olin lopettanut nimien opettelun jo vuosia sitten – mä oikeasti pohdin miksi mä jaksoin olla täälä. Okei, palkka oli hyvä, edut samaten ratsuista puhumattakaan.

Työolot… Noh, olivathan nekin ihan mukavat, mutta ehkä silti jossain muualla nekin voisivat olla parempia – kai? Kyllähän mä tiesin että mun meriiteillä töitä pitäisi kyllä löytyä vaikka menneet vuodet olivatkin suurimmaksi osaksi kulunut vain ratsuttaen ja kouluttaen nuoria hevosia, hypäten niitä pääasiallisesti vain asiakkaiden edessä mutta olihan sitä muutaman kanssa päästy näyttämään taitoja myös kisa-areenoilla ja välillä tuotu jopa ruusukkeita mukanamme kotiin joten ehkä kai jollekkin olisi pitänyt jäädä mun nimi mieleen.

Toisaalta en mä tiennyt voisinko mä jättää Giuliota pulaan. Olihan pienelle italialaismiehelle ajoittain raskasta tehdä töitä, mutta miten varmaa olisi että mä saisin nopeasti töitä jostain muualta ja voisin jatkaa ratsastamista. Toisaalta se että en ollut vielä pohdinnastani huolimatta hankkinut omaa hevosta auttoi enemmän kuin reilusti tässä asiassa, mutta toisaalta olisiko oma hevonen myös ollut tässä kohdassa se oikea ratkaisu. Oman tallinkaan perustaminen ei tule kuuloon sillä minulla ei todellakaan ollut varaa ostaa mitään tilaa mistään päin Eurooppaa, saati palkata työntekijäitä ja haluaisiko kukaan edes tuoda minulle hevosiaan ratsutettavaksi ja kilpailtavaksi? Ehkä pitäisi vain ensin löytää jokin paikka missä tehdä töitä ja kasvattaa näin ollen omaa mainettaan ja meriittejä. Ehkä voisi puhua Giulion kanssa jos jostain nuorikosta voisi ottaa minulle tulevalle kaudella vakioratsun jos sen kanssa kokeilisi suunnata siihen Power Jump tapahtumaan mikä ratsastettiin aina kesäisin ja jota olin muutaman kerran jo katsellut.

Vaatisihan se toisaalta varmaan muuttoa Suomeen tai ainakin aktiivista reissaamista sinne, mutta voisiko se muka olla huono vaihtoehto jos lopputulemana olisi se, että hevonen saisi hyvää kokemusta, kuten myös sen omistaja ja kasvattaja jos ottaisi ratsuksi jonkin Giulion omakasvateista. Ajatuksen tasolla tämä kuulosti kyllä hyvältä, mutta ehkä toteutusta pitäisi katsoa jokin muu päivä, sillä tänään tuo pieni ja sitäkin sitkeämpi mies ei todellakaan ollut sellaisella tuulella, jossa tuon kanssa puhuttiin bisnestä ainakaan niin että aloite tulee joltain muulta kuin Guliolta itseltään, saati että neuvottelun päämäärä olisi jokin muu kuin mitä mies itse haluaisi sen olevan. 

Dio aiutami…

Hahmoesittely: Tyler Andrews

Tästä postaussarjasta tulee pitkä kuin nälkävuosi joten pahoittelut siitä jo etukäteen. Yritän tiputella näitä aina tasaisesti ja tarkoituksena olisi joulukalenterin aikana ja sen jälkeen esitellä hahmoja siinä järjestyksessä kun he ovat luukkujen tarinoissa esiintyneet. Tarkentavia kysymyksiä saa jättää kommenttibokseihin ja yritän parhaani mukaan muotoilla jotain järkevää vastausta :)

Tyler Andrews

Tylerin tarinan alkaminen on oikeastaan vahinko. Mulla ei ollut mitään kunnollista tarkoitusta alkaa kirjoittamaan Tylerin näkökulmasta ainakaan säännöllisesti, mutta totuus oli taas tarua ihmeellisempää ja näin ollen Tyler saikin enemmän palstatilaa kuin mitä oli tarkoitettu.

Mies on veljeään neljä vuotta nuorempi ja tuo huolehtii poikien kotitilasta jonka pihapiirissä asuu myös veljesten vanhemmat. Poikien isä omistaa ranchista edelleen osan, osien ollessa Trevorin ja Tylerin omistuksessa ja yleensä kolmikko tekeekin päätöksiä yhdessä, välillä toisaalta hieman autonomisemmin ilman Trevorin hyväksyntää mutta Tyler on oppinut että on parempi tapella joistain asioista veljen kanssa myöhemmin kuin vääntää niistä etukäteen kun lopputulema olisi jo selvillä.

Tylerin tarinassa liikkuu kolme hevosta, appaloosa tammat Carly ja Forever Shine sekä mustangitamma OWR Imaghost. Hevosten kohdalla Tylerillä piti olla vain ns. npc hevonen eli Carly, mutta sitten kuvaan asteli erään tallin lopetusmyynnin kautta myös Forever Shine ja pienen pohdinnan jälkeen myös OWR Imaghost, mutta tämän tamman kohdalla myös mahdollisuudet tarinallisesti kiinnostivat minua kirjoittajana joten sekin lujitti omalla tavallaan ostotarjouksen kirjoittamista siinä hetkessä kun päädyin lopulta Orange Woodin foorumille tuon tarjouksen kirjoittelemaan.

Ty:n tarina ei ole niitä aktiivisemmin eteneviä eikä miehelle tule välttämättä edes kuukausittain kirjoitettua mitään, mutta tavallaan nautin siitä ja vaikka miehen elämä on omalla tavallaan todella monotonista ja mitään sanomatonta, on siihen helppo palata ja silti tuon tarinaan saa luotua omaa twistiään joko velisuhteen kautta tai sitten ihan vain jollain arkisella vastoinkäymisellä, kuten vaikka käynnissä olevalla tarinalinjalla joka alkoi miehen pudotessa Forever Shinen satulasta ja murtaessaan kätensä.

Yksi syy miksi nautin Tylerin kirjoittamisesta on omalla tavallaan elämän erilaisuus mutta toisaalta myös se, että kun miehellä ei ole omalla tavallaan vakituista paikkaa jollain tallilla on mahdollisuudet miehen tarinan edistämiseen monenlaiset ja jos minusta ikinä tuntuu että haluaisin saada miehen aktiivisemmin vuorovaikutukseen muiden kirjoittajien hahmojen kanssa, on minulla mahdollisuus lähteä etsimään miehelle ja tammoille tallipaikkoja jostain olemassa olevalta tallilta ja katsoa mihin tarina siitä lähtee rullaamaan. Tällä hetkellä juuri tämä tilanne on enemmän kuin hyvä ja odotankin mielenkiinnolla mitä loppuva ja varsinkin alkava vuosi tuo Tylerin tarinaan.

torstai 3. joulukuuta 2020

Luukku 3: Uusi ratsu (Linnea)

Tämä tarina on kirjoitettu Linnealle tuntimaksuksi. Nean tarina elää ja kehittyy Shelyesissä.

Mua jännitti tän päivän tunti tosi paljon kun mummo oli tulossa katsomaan. Mä en yhtään muistanut että miltä musta oli tuntunut kun joku oli katsomassa mun tuntia kun mä olin tottunut siihen että mä olin tallilla aina yksin tai siellä tulleiden kavereiden kanssa. Me oltiin lähdetty ehkä vähän normaalia aikaisemmin tallille sillä mä haluaisin esitellä mummolle paikkoja, ennen kuin mun oli aika katsoa kenellä mä menin.

Mulle oli laitettu se ruunivoikko Aage jolla mä en ollut mennyt vielä kertaakaan. Me juteltiin mummon kanssa hevosista ja ratsastamisesta vaikka mummo ei toisaalta tiennytkään hepoista niin paljoa mutta mun mielestä oli kiva että se halusi edes tietää vähän jotain ja mä yritin kertoa sille parhaani mukaan kaikkien varusteiden nimiä suomeksi ja norjaksi vaikka mulla oli vielä vähän harjoittelemista ääntämisen kanssa. Saatuani Aagen valmiiksi mä lähdin taluttamaan ruunivoikkoa kohti maneesia muiden perässä ja mummo seurasi mun vierellä ennen kuin mä kerroin sille mihin se voisi mennä istumaan ja katsomaan meidän tuntia samalla kun mä talutin Aagen kaartoon ja kiristin sen vyötä ja laskettuani jalustimet nousin sen selkään.

Aage oli tosi hidas verrattuna muihin millä mä olin ratsastanut Shelyesissä. Mä jouduin oikeasti tekemään töitä sen eteen että mä sain sen liikkumaan kunnolla eteenpäin. Mua nolotti että mä en saanut Aagea liikkumaan vaikka mä yritin parhaani. Tunnin tehtävänä oli kolmikaarinen kiemuraura käynnissä ja ravissa, siten että meidän piti pitää huolta hyvästä taivutuksessa jokaisessa mutkassa ja ensin käynnissä meidän piti tehdä pysähdykset jokaiselle suoralle osalle. Mulla meni tosi pitkään että mä sain Aagen tekemään pysähdykset hyvin, saati sen siirtymään uudelleen käyntiin sen jälkeen kun me oltiin hetken seisty.

Kuitenkin lopulta meidän tehtävä alkoi sujumaan käynnissä ja sitten olikin ravin vuoro. Ravissa mä olin ehkä vähän päättäväisempi ja mä sainkin tosi kivasti sitä ratsastettua ja Jannikin kehui miten hyvin meillä alkoi ravissa sujumaan Aagen kanssa. Poni ei toisaalta tykännyt kun mä pyysin sitä liikkumaan reippaasti eteenpäin ja jossain kohtaa se kokeili vähän pukittaa, mutta yllättäen mä pysyinkin sen selässä ja me päästiin lopputunti ihan kunnialla ponin kanssa loppuun.

Janni meinasi että meidän tunti oli mennyt tosi hyvin ja mä olin myös ihan tyytyväinen vaikka meillä olikin ollut Aagen kanssa omat ongelmat tunnin alussa. Mun ei tarvinnut tällä kertaa hoitaa ponia tunnin jälkeen pois kun se jatkoi vielä seuraavalle tunnille joten kun mä olin saanut vaihdettua sen seuraavan ratsastajan kanssa paikkaa, mä lähdin kävelemään kohti maneesin ovea ja kerroin mummolle että me oltiin valmiita lähtemään kotiin.