Sivut

maanantai 29. maaliskuuta 2021

Talliesittely: Myrttisuo

Vielä kun kerkeää oman hahmon osalta laitetaas ulos Myrttisuon esittely.

Talli on avannut ovensa uudelleen viimevuoden puolella ja puitteet olivat niin ihanat että mun oli pakko keksiä sinne joku hahmo ja hevonen. Kuitenkaan siinä tilanteessa mulla ei ollut ylimääräistä piirrettyä hevosta, saati hahmoa, mä kehittelin oman juonikuvion minkä avulla mä sain mahdutettua tallin tarinaan Jussin ja Martin.

Kuitenkin parivaljakon tarina Myrttisuolla on tulossa pian päätökseen, vaikka näin ihanaa tallia on harmi jättää taakseen. Kuitenkin haluan yrittää pyöritää tarinaa jotenkin relistisesti hahmojeni osalta joten näin ollen on Martin aika palata takaisin kotiin ja Jussin lähteä suorittamaan asepalvelustaan. Toiveissa olisi että parivaljakon tarina voisi jatkua Myrttisläisten kanssa myös kotiin paluun jälkeen, mutta kaiken näkee vasta myöhemmin.

Myrttisuolla kuitenkin on mahdollisuus edetä ihan tavan tarinoinnilla tai sitten roolipeleillä. Roolipelejä tallilla onkin ollut useita ja osa on ollut vain parin pelaajan välisiä ja joissain peleissä on sitten ollut useampia pelaajia mukana jolloin on saanut omalle hahmolleen mahdollisuuksia tutustuttaa tuota myös muidenkin hahmoihin.

Tallin kuvitukset ovat upeita ja sivuihin on selkeästi käytetty aikaa joten jo pelkkä vierailu kannattaa siinäkin mielessä. Myrttisuolla on myös vapaita paikkoja uusille hevosille sekä tilaa muutenkin uusille hahmoille, joten ehkä tässä olisi yksi hyvä vaihtoehto tarinointipaikaksi?

perjantai 26. maaliskuuta 2021

Vastauksia kysymyksiin

Annoin teille viimeviikolla vapaat kädet kysyä mitä halusitte ja nyt olisi aika tarjoilla vastauksia kysymyksiin.

--

Kuinka päädyit virtuaalimaailmaan? Milloin ja miten siis aloitit virtuaalihevosharrastuksen? Ja miksi?

Täysin totta puhuen, mä en muista. Se on tainnut olla jotain 2008 kun me kaverin kanssa jotain kautta törmättiin virtuaalitalleihin. Aikoinaan jotain viritelmiä on ollut nyt jo ajasta ikuisuuteen siirtyneessä Suntuubissa ja siitä sitten Weeblyn, Websin ja Altervistan kautta omalle domainille.

Talliviritelmiä on vuosiin mahtunut vaikka ja mitä eikä kovinkaan moni niistä ole pitkään elänyt joten onnistuin taas shokeeraamaan itseni sillä tiedolla että vanhin tallini täyttää jo kuusi?!?!? 

Entä oletko opiskellut kirjallisuutta tms. ammatti- tai korkeakoulutasolla, kun siua selkeästi aihe kovasti kiinnostaa?

Ainakaan vielä en. Mietin kyllä jossain kohtaa että olisiko lähtenyt opiskelemaan toimittajaksi, mutta saatoin hienosti unohtaa pitää silmällä koulun sivuja ja missata ennakkotehtävät... Ehkä jos joskus tulisi sellainen mahdollisuus niin voisi lähteäkkin opiskelemaan mutta ehkä jos joskus ammatti/ammatit tarjoaisivat mahdollisuuden alkaa tuottamaan jotain artikkeleita tms niin ehkä sitten voisi katsoa. Tai mikäpä sitä estää opiskelemasta ihan omaksi ilokseen.

Ehkä toisaalta siinä kohtaa täytyy jättää sen kustannus sopparin metsästäminen toissijaiseksi koska en tiedä riittäiskö aika ja moti molempiin.

maanantai 22. maaliskuuta 2021

Hahmoesittely: Nikolaus Vainila

Nikolaus tai lyhyemmin vain Niko, on yksi niistä hahmoista joille ei ole tullut oikeastaan kirjoiteltua. Mä en tiedä miksi, sillä Nikossa olisi varmasti paljon potentiaalia. Se on jotenkin vain jäänyt taka-alalle ja se ehkä vähän harmittaa mua.

Nikon kohdalla mun tekisi mieli tutustua sen tarinaan paremmin mutta mä en tiedä tuleeko se onnistumaan nuoren miehen nykyisellä paikalla Käkiharjuilla vai pitäisikö mun etsiä Nikolle paikka mahdollisesti jostain aktiivisemmalta tallilta jossa toinen voisi luoda omia suhteitaan ja sitä kautta hakea myös omaa tarinaansa vahvemmin. Tällä hetkellä kun Nikon kohtalona on hieman jäädä muiden jalkoihin ja kadota enemmänkin NPC hahmoksi kuin ihan kunnon oman elämän ja tarinan omaavaksi kunnolliseksi hahmoksi.

perjantai 19. maaliskuuta 2021

Kysyttävää?

Katselin tässä että blogin yksi ja ainut kysymyspostaus on jostain vuodelta 2013, joten nyt voisi olla hyvä aika ottaa uusi kierros. Aikaa kyselyille tämän postauksen kommenttiboksissa on ensi viikon torstaihin (25.03) kello 21:00 asti.

Riippuen kysymysten määrästä/vastauksen pituudesta saatan pilkkoa niitä joko omiksi postauksikseen tai sitten useammaksi osaksi. Tarina ei vielä kerro miten käy, mutta viikonpäästä se selviää :)

maanantai 15. maaliskuuta 2021

Hahmoesittely: Miklas Kesävaara

Miklas tai Miklu, kuten tuo haluaisi itseään kutsuttavan on toinen Hallalehdon Tilan asukkaista. Miklu on teini-ikäänsä poteva nuorimies joka on lähetetty Helsingistä asumaan tätinsä luokse Etelä-pohjanmaan peltolakeuksille. Muuton on toivottu auttavan Miklua katkaisemaan suhteensa entiseen kaveripiiriinsä jonka kanssa nuori mies ajautui jatkuvasti ongelmiin ja myös parantamaan toisen kouluarvosanoja siten, että poika voisi päästä opiskelemaan ammattiin ja saada joskus myös työpaikan.

Muutosta Miklu ei arvattavastikkaan ollut tyytyväinen mutta hiljalleen poika on kotiutunut Hallalehtoon ja saas nähdä mitä kaikkea on vielä tapahtumassakaan kun tilan tarina etenee hitaasti. Miklun kirjoittaminen tuo myös mukavia haasteita kun pääsee kirjoittamaan ajoittain todella kiukkuista teiniä, mutta samalla myös tuomaan toivoittavasti esiin ajatuksissa ja käytöksessä tapahtuvaa muutosta ja kaikkia niitä seikkoja mitä ei vielä ole edes tiedossa ja mitä varmasti tulee eteen jos Hallalehdon tarina ottaa jossain kohtaa tuulta alleen.

perjantai 12. maaliskuuta 2021

Voihan Keskusta...

Keskiviikkona ainakin osaa virtuaalihevosmaailmaa kohtasi suuri hämmennys kun yleinen kohtauspaikka, Keskusta, lakkasi toimimasta. Asiaa pohdittiin ja pähkäiltiin useassa discordissa ja jossain kohtaa tuli puheisiin mukaan myös eräs tulipalo ja mahdollisuus siitä että sen vaikutukset olisivat heijastumassa myös keskustaan.

Kirjoitushetkellä kun Keskusta on ollut reilun vuorokauden nurin on tullut huomattua miten paljon aikaa tulee vietettyä siellä. Foorumi on kuitenkin omalla tavallani keino pitää yhteyttä muutamaan harrastajaan joiden kanssa ei tule pidettyä yhteyttä muuta kautta. Tietenkinhän hätä tapauksessa yhteyttä pystyy pitämään myös sähköpostin välityksellä, mutta jotenkin Keskustan chatti on muodostunut semmoiseksi helpommaksi tavaksi laittaa nopeita, pieniä viestejä ja kysyä esim. hahmon reaktiota johonkin asiaan tai muuten vain varmistaa jotain muuta esimerkiksi juuri kirjoittamiseen liittyvää asiaa.

Tietenkinhän välillä myös sitten aiheesta alkanut keskustelu lähtee sivuraiteille ja tulee puhuttua vaikka kissoista, mutta jotenkin kuitenkin koen mukavammaksi tällaisissa asioissa pitää yhteyttä chatin kautta kun tuntuu jotenkin tyhmältä lähettää sähköpostia yhden pienen asian takia ja mielummin haluaisi sitten sisällyttää useamman asian yhteen sähköpostiin jotta se olisi omalla tavallansa jotenkin oikeutetumpaa.

Mä olen myös välillä vähän laiska persoona joten useat niistä kisoista missä mun hevoset kilpailevat on löytynyt Keskustasta. Mun harrastustyylillehän ei kovinkaan paljon kilpailuita enää ole joten eniten mä taidan tätä nykyään osallistua vain cuppeihin ja satunaisesti myös muihin kilpailuihin.

Muuten keskustassa tulee eniten varmaan kirjoiteltua aihetopiikkeihin kuten vaikka raviharrastajien keskusteluun tai sitten ihan vain rupattelutopaan. Tietenkinhän ajoittain tulee sitten kirjoiteltua myös muualle ja Keskustassa on myös ollut helppoa ylläpitää yleistä kisatopiikkia, varsinkin kun järjestää kisoja useammalla tallilla. Tietenkinhän kilpailut löytyvät myös VRL:än kalenterista, mutta välillä tulee järjestettyä myös jotain sellaisia kisoja jotka eivät ole VRL:än alaisista lajeista tai sitten vain haluaa pitää kilpaikuita myös sellaisille harrastajille joilla ei ehkä vielä VRL tunnusta ole.

Keskustaa on tullut nykyään myös käytettyä hevosten ostamiseen ja myimiseen sekä hevosten tarjoamiseen jalostukseen.

Tietenkinhän keskustalla on paljon muutakin mitä tarjota ja toivottavasti se saataisiinkin taas pian käyttöön sillä nyt on ollut hieman orpo-olo kun on halunnut vain päämäärättömästi selata jotain ja käyttää hieman aikaa pakoillessaan kirjoitettavia tekstejä.

maanantai 8. maaliskuuta 2021

Hahmoesittely: Cecilia Wildew

Cecilia, tai monesti keskusteluissa lyhyesti vain Cee on Cresthill Baroquesin omistajatar. Oikeastaan kaikista hahmoistani Cecilia taitaa olla sellainen jota ei ole oikeastaan edes pohdittu nimeä ja sukupuolta pidemmälle.

Koko talli itsessään on mulle semmoinen hyvän mielen projekti, jonka kanssa on tullut askarreltua aina satunaisesti ja sinne on tullut kerättyä muutama semmoinen rotu jotka eivät muualle sovi. Omissa ajatuksisani Cecilia on jossain 30-40 ikävuoden välillä, todennäköisesesti syntyperäinen Walesilainen. Mahdollisesti brunette, tai vaalea brunette, mahdollisesti ehkä jopa irlantilaista verta omaava punapää.

Cecilian silmien kautta on tullut kirjoiteltua muutama tarina tai juttu, mitään suurta draamaa tai juonta ei naisen tarinalla vielä ole. Ehkäpä jossain hamaassa tulevaisuudessa Cresthillin sivut muuttuvat sellaisiksi, että tallille voisi hakea aktiivisesti hoitajia ja yksityisten omistajia ja pitää vähän enemmän jotain toimintaa, alkaisi myös naisen tarina kirjoittua sellaisilla tavoilla mihin se ei ole vielä päässyt. Tai ehkä sitten naiselle ei ikinä tule mitään isompaa taustatarinaa yms ja Ceen silmin kirjoitellaan ihan vain arkisia merkintöjä tallista ja hevosista kuten tähänkin asti. Vain aika taitaa näyttää mihin naisen tarina etenee.

perjantai 5. maaliskuuta 2021

Kuukausikatsaus 2/21

Toinen kuukausi tätä vuotta on takana ja olisi aika taas vähän tilastoida mennyttä kuukautta.


Helmikuussa...

… ikivihreille ei lähtenyt ketään
… laatuarvosteluissa kävi kolme hevosta
… paras palkinto oli Kuutamorunoilijan KERJL-III
… kolme hevosta sai kuvat
… kirjoitin 20 tekstiä
… pidin yhden tapahtuman
… pidin 11 kilpailut
… kirjoitin seitsemän blogipostausta

Pientä edistymistä taas. Katsellaan mitä maaliskuu tuo tullessaan.

maanantai 1. maaliskuuta 2021

Hahmoesittely: Mikkel van Leeuwen

Mennääs aikuisista hahmoista lapsiosastolle ja esitellään ensimmäinen lapsihahmoistani, Miska.

Miska tai Mikkel van Leeuwen kuten pojan virallinen nimi on. Miska on vuonna 2010 Hollannissa syntynyt poniratsastaja. Pojalla on Hollantilainen isä sekä suomalainen äiti, mutta Miskan isä on menehtynyt ratsastusonnettomuudessa Miskan ollessa viisivuotias.

Satulassa Miska on istunut jo muutaman viikon ikäisestä asti ja heti kun poika on ollut tarpeeksi iso on tuo alkanut ratsastamaan ja monet ovatkin sanoneet että pojalla on samanlainen tyyli ratsastaa kuin isällään oli. Miskan tarina suomessa on kirjoittunut Hallavassa noin vuoden verran ja alkuun poika toimi tuntiratsastajana. Näin Miska pääsi sisään tarinaan ja tutustui hiljalleen muihin tallilaisiin sekä pääsi paremmin mukaan tallin tarinaan, ennen kuin hiljalleen poika eteni Muumi ponin hoitajaksi.

Muumi valikoitui Miskalle pääasialliseksi ratsuksi sekä hoitohevoseksi se, että poni on ainakin vielä sopivan kokoinen ratsu pojalle, vaikka varmasti tulevaisuudessa myös Miskan kasvaessa jää Muumi pieneksi pojalle joten tulevaisuudessa varmasti tulee eteen se hetki, jolloin ratsun ja hoitohevosen vaihto tulee kyseeseen.

Miskan tarinassa tulee varmasti olemaan vielä vuosien aikana paljon mitä tulee tapahtumaan pojan kasvaessa ja varsinkin kun teini-ikä tulee vastaan. Kuitenkaan Miskan elämää ei ole suunniteltuna liian tarkasti ja pojan tarinaa tullaankin kirjoittamaan fiiliksen ja flown mukaan sekä tietyissä vaiheissa myös yleiset tapahtumat saavat myös vaikuttaa pojan tarinaan.