Sivut

sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Hahmoesittely: Linnea Purovirta

Linnea Purovirta

Linnea tai tutummin vain Nea on toinen ja samalla myös uusin mun kahdesta lapsihahmosta. Nea on syntynyt oikeastaan ehkä vähän liiankin nopeasti ja huolimattomasti mikä on kostautunut hahmon kirjoittamisen vaikeutena, mutta toisaalta myös noin 12v itseään nuorempaa hahmoa, heitettynä uuteen maahan kielitaidottomana ei taida ikinä olla helpoin kirjoittaa?

Nean tarina kulkee Shelyesin maisemissa ja omalla tavallaan se, että tyttö on yksi tallin neljästä lapsihahmosta tuo asiaan oman hankaluutensa, sillä lapsienkin kohdalla ikäjakauma on muutaman vuoden laajuinen joten Nean kirjoittaminen vaatii välillä pientä tasapainoilua, varsinkin kun on tilanteessa jossa itse on ehkä hieman liian aktiivinen kirjoittaja muihin verrattuna jolloin tarinan edistäminen on omalla tavallaan haasteellista kun ei aina saa sitä kaivattua vastakaikua tai opi toisesta hahmosta tarpeeksi jotta tiedot tukisivat omaa kirjoittamista.

Nean kanssa mukana kulkee myös haaleana taustalla tytön äidin kuolema ennen kuin tuo muutti yllättäen isänsä kanssa Norjaan, Nean isän saadessa siirron siellä sijaitsevalle toimipisteelle. Tämä aspekti ei ole vielä saanut kovinkaan isoa osaa Nean tarinassa, mutta varmasti kunhan hahmolle tulee vain ikää lisää ja tuo tutustuu paremmin muihin hahmoihin alkaa tämäkin linja saamaan lisää päivänvaloa ja tiedä mihin kaikkeen siinä on mahdollisuuksia.

Tällä hetkellä Nean tarinan edistäminen on aika lailla rajattua vain tuntitarinoihin, mutta haaveissa olisi saada tytölle jossain kohtaa oma hoitoponi jolloin kirjoittaminen helpottuisi hieman ja näin ollen myös yleiseen tarinaan voisi saada lisää ideoita ja suuntia mihin sitä viedä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti