Sivut

maanantai 7. joulukuuta 2020

Hahmoesittely: Maximillian Kühling

Maximillian Kühling

Max Max Max… Mistäs me edes lähdettäisiin Maxin kohdalla liikkeelle?

Max on yksi niistä hahmoista joista mä olen ylpeä. Maxin tarina on saanut alkunsa Huhtikuun lopussa kesken aamutallin teon kun eksyin Keskustaan ja törmäsin Zenin topiikkiin. Mä en oo enää ihan 100% varma, mutta muistaakseni ensin löytyi Umbra ja tamma omalla tavallaan muokkasi sitä mitä Maxista tuli.

Maxin kohdalla myös mun aivoissa oli ajatus siitä että mä haluan vähän jotain erilaista kuin mitä virtuaalimaailmassa on. Monesti hahmoista on omalla tavallaan helppo tehdä huipputason ratsastajia mutta Maxin kohdalla on helppo sanoa että tilanne ei ole noin. Mies kun ei halunnut edes katsoa hevoseen reiluun kuuteen vuoteen, ennen kuin tuo päätyi Zeniin ja Umbran vastuuhenkilöksi. Maxin menneisyys ei ole helppo, sillä mies on neljätoista vuotiaana todistanut Saksassa sijainneen kotitilansa tallin palamista ja samassa palossa tuo menetti myös pitkään kisakumppaninaan ja opetusmestarinaan toimineen Zeen, joka oli viimeisiä kuukausia orista jonka Max oli saanut itse valita tammalle.

Silloin vielä poika oli ottanut hyvän ajan pohtien eri oreja tammalle, sillä tuo tiesi millaisen kilparatsun hän varsasta haluaisi ja vaikka vastuu oli iso olivat kaikki olleet silti tyytyväisiä toisen valintaan. Tuosta kohtalokkaasta palosta johtuen Maxilla kulkee selässä vasemmalta oikealle arpi, joka on aiheutunut pojan päälle tippuneesta kattopalkista, jonka osumasta tuo kärsi yrittäessään pelastaa Zeetä palavasta tallista. Onkin omalla tavallaan ihme että toinen selvisi tuosta rytäkästä vain noin pienellä vammalla, mutta henkiseltä kantilta tapahtuma onkin sitten ollut paljon isompi kolaus ja mies onkin kärsinyt masennuksesta siitä lähtien.

Aloittaessaan Zenissä Maxin mielentila kävi todellakin pakkasella ja se aiheutti myös omia pieniä lisätilanteita, mutta hiljalleen kun tuo on vain oppinut luottamaan itseensä ja hevosiin sekä tietenkin tuon lähellä oleviin ihmisiin on toinen alkanut olemaan jo paljon rennompia ja ei niin stressaantunut kaikesta. Tietenkäänhän ihan täysin rento Max ei vieläkään ole ja varsinkin jos tuo joutuu olemaan tekemisissä Iivarin tai Vitaliyan kanssa voi toisesta nähdä ihan selkeästi miten mies on stressaamassa itseään hengiltä, vaikka toisaalta tätä nykyään tuo uskaltaa jo olla hieman rennommin Lady Dzezlainin seurassa. Nähtäväksi jää uskaltaako tuo ikinä olla varma taidoistaan Iivarin läsnäollessa, sillä tällä hetkellä tilanne on enemmän kuin kaukana tuosta.

Maxiin tutustuminen on työn ja tuskan takana, mutta tätä nykyään tuo uskaltaa lukea Zenin tallin väestä Amelie Chaputin, Fricis Vanagsin sekä tallimestari Clave Whiten ystävikseen. Tietenkin kaikkien kanssa tuolla on omat manööverinsä, mutta varsinkin Fric on alkanut ehkä hieman jo ajoittain raapimaan sitä spontaania ja villiäkin puolta Maxista ja onpa tuo Zenin oma pelle jopa löytänyt ne narut joita vedellä silloin kun Kühling on alkamassa taas valumaan omaan kuoppaansa. Uskokoot ken uskoo sillä monikaan ei tätä taida totena pitää.

Maxin ei ollut tarkoitus ikinä hankkia hevosta, mutta kesällä tuon ollessa muutaman päivän enemmän kuin hyvällä tuulella tuo hairahtui sopimaan kaupat cremellosta georgian grande tammavarsasta. Moonfields Morenia tai kotoisammin vain Moira tai Silakka on pyörinyt Maxin tarinassa spinn-off päiväkirjassa kesäkuusta alkaen ja nykyisin Max ja varsa luovat omaa tarinaansa Zenissä. Tuota ei kuitenkaan ole saatu ainakaan omatoimisesti luopumaan myöskään Umbran hoitamisesta joten todennäköisesti Zenin väen täytyy joko maksaa miehelle samppanjatamman vastuuhenkilöydestä luopumisesta tai vain olla tyytyväisiä siihen että mies on päättänyt kulkea tamman rinnalla loppuun asti. Vaikka toinen ei sitä suoraan myönnäkkään, alkaa Umbran merkitys Maxin elämässä olla yhtä suuri kuin Zeellä, vaikka samppanjan kanssa matkaa onkin paljon vähemmän takana.

Max on myös sellainen hahmo jonka kirjoittamisesta olen saanut paljon kehuja ja miehen tarinaan on jotain twistejä suunnitteilla ja varmasti vielä paljon odottamatontakin muutosta on tiedossa ja onpa eräs tarinalinja kantamassa yli talli ja jopa maarajojenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti