Sivut

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Uusi nimi ja uusi aikakausi

Tämä blogi on ollut viimeiset kaksi vuotta enemmän tai vähemmän heitteille jätetty. Vuosi 2013 oli blogin aktiivisin vuosi ja 2014 ja varsinkin nyt 2015 vuonna blogi on kokenut niin pahaa heitteille jättöä jotta tästä pitää kyllä nyt ottaa opiksi ja kunnolla.

Blogin uusi aikakausi taitaakin olla hyvä aloittaa nimen muutoksella ja ennen Bittikaviot nimellä kulkenut blogi saakin nyt jatkaa tarinaansa Virtuaalimietteitä nimellä. Vanhojen postausten poistaminen kävi myös mielessäni, mutta ainakin vielä toistaiseksi nuo postaukset saavat olla ihan vain muistona siitä mitä joskus aikoinaan on tullut tänne kirjoiteltua.

Blogin täydellisestä aktivisoitumisesta en voi mitään lupauksia antaa, mutta yritän kirjoitella blogiin edes pari kertaa kuussa ja jos teillä satunaisilla kulkijoilla olisi jotain ajatuksia siitä, mistä minun tulisi kirjoitella blogiin niin jättäkää mielellään aiheita tuonne kommenttiboksiin.

Tälläisen pienen päivityksen jälkeen on hyvä alkaa nostamaan blogia uudelleen aktiiviseksi jos vaikka päästäisiin jossain vaiheessa blogin ensimmäisen elinvuoden tasolle ja saataisiin kuukausittain jokin teksti aikaiseksi.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Raviopas

Rodut  Suomenhevonen, Lämminverinen ravihevonen, Shetlanninponi, gotlanninruss & ruotsalainen kylmäverinen

Kisaikä lämminveriset voivat aloittaa kaksi (2) vuotiaina ja suomenhevoset, ponit & kylmäveriset kolmivuotiaina (3)

Miten aloittaa kisautus Hevosten tulee juosta ensin koelähtö, jotta hevosella on kilpailuoikeus. Koelähtöjä järjestää VRER jokaisen kuun ensimmäinen (1) ja  viidestoista (15) päivä. Koelähdön jälkeen hevosen saa ilmoittaa vapaasti kisaamaan, ottaen huomioon mahdolliset ikälähdöt

Lähdöt Ravien lähdöt ovat yleensä merkitty seuraavalla tavalla:

Lähtö 1 tasoitusajo/ryhmäajo 2100m lämminverisille 16,0-16,9 aikaisille

Eli ensin on lähdön numero. Seuraavana kerrotaan lähtöön mahtuvien valjakkojen määrä. Jos lähtö on tasoitusajo siihen otetaan maksimissaan 12 valjakkoa / sarja. Ryhmäajossa valjakoita otetaan 16 / sarja. 2100m kertoo juostavan matkan. Matka voi olla myös mm. 1100m joka on yleinen poneilla sekä 1609m. lämminverisille 16,0-16,9 aikaisille määrittää tarkemmin minkä rotuiset ja ennätykselliset hevoset lähtöön voivat osallistua. Esimerkki lähtö on avoinna lämminverisille joiden ennätys on 16,0 - 16,9 eli esimerkiksi 15,8 aikainen tai 17,1 aikainen lämminverinen ei tähän lähtöön voi osallistua, sillä se on liian nopea / hidas lähtöön

Lähtöjen jakaminen lähtöjä voidaan jakaa sarjoihin. Tällöin ravikutsun lähtökohdassa lukee esim. Lähtö 7 tasoitusajo 2100m lämminverisille. Tällöin kaikki ennätykselliset lämminveriset ovat oikeutettuja osallistumaan lähtöön. Tällöin lähtöön osallistuneet ravurit jaetaan tarvittavan moneen sarjaan, niin että jokaisessa sarjassa on maksimissaan 12 valjakkoa. Avoimissa lähdöissä on aina oma sarjansa 2 vuotiaille lämminverisille sekä 3 vuotiaille kylmäverisille.

Palkinnot jokaisessa ravilähdössä on tarjolla rahapalkinnot. Palkinnot ovat suuremmat suurkilpailuissa esim. Kuninkuusraveissa. Yleensä jokaisessa lähdössä palkitaan 3 ensimmäistä valjakkoa ja yleensä useampi. VRER:in alaisissa koelähdöissä kaikki hyväksytyn suorituksen tehneet saavat rahapalkinnon.

Joissain raveissa palkintona voi rahapalkinnon lisäksi olla loimi tai muu tavarapalkinto, josta on yleensä maininta lähdön yhteydessä.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Back To Business

Vietin jonkin aikaa hiljaiseloa virtuaalipiireistä. Nyt olen kuitenkin hiljalleen palaamassa virtuaalihevostelun pariin uusien hevosten kanssa. Ainakin vielä homma sujuu hyvin, vaikka kisoja tuntuu olevan huonomman puoleisesti kun on tottunut katsomaan vain jämä luokkia ja täyttämään niitä.

Ehkä nyt voisi opetella kasaamaan kisoja ihan VRL:n kalenterin puolelta?

Näillä mietteillä ja pienillä elonmerkeillä kiitän ja kuittaan.

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Kuukauen postaustauko

Tammikuu meni huomaamatta postauksetta, joten helmikuussa kokeillaan korjata asia ja postata tammikuunkin edestä : D

Mitään ihmeellistä ei ole hevosten kohdalla tapahtunut sillä oma koneeni oli kuukauden verran käyttökiellossa, mutta nyt kun sain koneeni taas käyttöön saan alettua virtuaalijutut uudelleen.

Päivitin aijemmin hevosten kisakalenterit ja huomasin että minulla olisi yksi hevonen jonka kanssa saisi alkaa panostamaan laatuarvosteluihin. Tietenkin kaikkien hevosten kohdalla tullaan panostamaan laatuarvosteluihin, mutta yleensä siinä vaiheessa kiinnitän laatiksiin kunnolla huomiota kun sijoituksia alkaa olla kasassa 40 kappaletta.

Jospa tänävuonna saataisiin edes yksi hevonen laatiksiin : D

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Kiireinen loppuvuosi ja uudet kujeet uusi vuosi

Loppuvuosi on ollut vissiin piilo kiireinen, kun en ole kerennyt edes blogin puolella piipahtamaan. Tai sitten se voi johtua ihan siitäkin, että ei ole ollut mitään, mitä kertoa.

Loppuvuonna ollaan vain hankittu hevosille satunaisia kisoja ja tekstejä sekä oltu tekemättä mitään. Tänävuonna voisin kokeilla skarpata ja saada jokaisena päivänä jotain aikaan virtuaalihevosten kanssa, vaikka se olisi sitten ilmoittaa jonkin hevosen kisaamaan.

Ainoana kunnon saavutuksena vuodelle 2013 voisi pitää Moon Neptunuksen SLA-III palkinto. Muita palkintoja tavoitelleita hevosia olivat Achim de Raden ja Moon Pirella jotka jäivät palkinnotta. Tietenkin palkinnotta jääminen harmittaa, mutta onneksi nyt on kokonainen vuosi aikaa parantaa hevosten sivuja ja hankkia paremmat mahdollisuudet päästä palkinnoille.

Vuonna 2014 olisikin tarkoitus käyttää hevosia ahkeraan laatiksessa, joten toivottavasti saisin aikaan kisata hevosia ahkerasti, sekä kirjoitella tekstejä, hankkia valmennuksia ja varsoja, jotta saisin hevosia laatiskuntoon ja ilmoiteltua laatiksiin. Ensimmäisenä laatislistalla on juurikin Arttu ja Pirella, sillä hevoset ovat varmasti kaksi valmiinta hevostani laatiksiin. Myös Fizkie Jux tamman kohdalla olisi tarkoitus kokeilla nostaa YLA palkintoa, jos tammalle saisi vielä pari jälkeläistä.

Vuonna 2014 voisi aktivisoitua myös kisojen pitäjänä ja yrittää järjestää mahdollisimman monet kilpailut. Myös muita ajatuksia ja haaveita on vuodelle 2014, mutta niistä lisää vuoden edetessä : )

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kuulumisia ja tunnelmia

Lokakuu on melkein takana ja samalla koko vuosi alkaa yllättävästi olla lopussa.

Virtuaalihevosten suhteen lokakuu on ollut vähän hiljaisempi, kuten viimme ajat muutenkin.

Minnin yksityisten kanssa ei ole tullut tehtyä paljon mitään, vaan talli on lähinnä ollut tuuliajolla koko kuukauden. Ehkä jotain aktiivisoitumista olisi hyvä harrastaa tässä kuun viimmeisten päivien aikana? Tai no, onhan tässä kuussa tapahtunut se, että Achim de Raden ilmoitettiin YLA:n lokakuun tilaisuuteen. Toivottavasti herralle napsahtaisi edes kolmonen, jotta saataisiin jotain pohjaa muille laatuarvosteluille ja olisi joskus mahdollista käydä uusimassa palkintoa sekä orille voisi tulla menekkiä jalostusmarkkinoille.

Ruohomäen kanssa ollaan menty sitten paljonkin eteenpäin. Talliin on muuttamassa uusi ulkopuolinen hevonen ja muutenkin tallin omien hevosten kanssa on tehty vaikka ja mitä. Tallin ensimmäinen oma kasvatti on syntynyt hetki sitten ja nyt odotellaankin että varsa kasvaisi kaksi vuotiaaksi, että saataisiin aloitella uraa.

Muidenkin hevosten kohdalla on uraa edistetty ja menestystäkin on tullut välillä. Lokakuun lopussa on koettu ihmeellinen aktivisoituminen joten startteja on kalenteriin napsahdellut muutama. Nyt olisikin tarkoitus alkaa kääntämään katseita marraskuulle, jotta statistiikkoja saataisiin kohotettua ennen joulua ja vuoden vaihdetta. Tiedä vaikka uusia jalostushevosia tulisi tallista.

Toin myös lokakuun aikana kahdeksan uutta peitsaria jotka ovat heti näyttäneet lupaavilta. Osalla on ennätykset jo parin startin jälkeen niin hyvällä mallilla, että toivonkin näiden hevosten jatkavan hyvää menoa jotta saisin talliin ensimmäisiä jalostuspeitsareita. Olisihan se hienoa jos voisi sanoa, että Ruohomäki on yksi peitsarikasvattaja.

Mutta vielä tuo on tavoitteeksi otettava asia, joten nyt vaan pitää muistaa ilmoitella hevosia startteihin ja ehkä parhaimistolle tehdä sivujakin, jos sitten saataisiin niitä omia pikkupeitsaajia talliin.

Näillä fiiliksillä lähdetään odottamaan marraskuuta 2013 ja jännäämään miten tulee ensi kuussa käymään hevosten kohdalla ja saadaanko YLA:sta palkinto vai jäädäänkö vielä rannalle.

Ps. myös laukkarintamalla on mennyt hyvin ja ehkä Minnin yksityisissä tulee pian olemaan kaksikin aktiivista laukkuria.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Kuulumisia

Blogi on viettäny näköjään yllättäen kuukauden mittaisen tauon.

Virtuaaliheppojen kohdalla ei ole mitään isompia ja ihmeellisempiä tapahtunut, sillä inspiraatiota ei ole meinannut olla, joten mitään ei ole saanut aikaan.

Tänään kuitenkin tapahtui pieni aktivisoituminen, ja ilmoittelin tuota laumaani kisaamaan. Jospa se tästä lähtisi : D