Sivut

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Haaveilusta hulluuteen

Otsikko on taas jotain omaa luokkaansa, mutta sen ei anneta häiritä meitä.

Virtuaalipuolella on ainakin omalla kohdallani jotain todella suurta jäätymistä, tai muunlaista lagaamista havaittavissa. Jotenkin mikään asia ei etene. Edes ajatukset eivät juokse.

Toisaalta tilannetta voisi avittaa se, että vain nappaisi sitä härkää sarvista ja oikeasti aloittaisi tekemään jotain edes tallin eteen. Koska joskus omalla kohdalla on niin, että kun vain aloittaa tekemään alkaa se moottori yskähdellen ruveta käymään ja hommat alkavat hoitumaan melkein lentäen.

Toisaalta hevosten kohdalla mulla olisi kisautus fiilis yhden kanssa mutta milläs kisautat kun ei ole kisoja? Nytkin on kaikki mahdolliset kisat katseltuna ja silti niitä on liian vähän. Tietenkin asiaa helpottaisi se että pitäisi itse kisoja joista saisi tuloksia hevosilleen. Mutta tässä vaiheessa päätään nostaa jostain mystisestä kuopasta se laiskuus.

Alaisiin kisoihin pitäisi sitoutua "niin kauaksi aikaa". Eihän tuo pariviikkoa paha ole, mutta kun on siunattu tälläisellä lyhyellä muistilla niin kyllähän sitä aina unohtaa tälläiset asiat. Mutta eipä auta itku markkinoilla, vaan eteepäin on pyrittävä.

Jospa tästä lähtisi pieni nousu virtuaali harrastukseen ja saisi jotain konkreettista aikaankin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti