Luukku 10: Never Again (Velna)

Velnan tarina kirjoittuu Zenissä. Tällä hetkellä nainen tekee tallia ja auttaa Radonin koulutuksessa odottaessaan Iivarin ja Radonin paluuta Siperiasta.

Pieni heijaava like joka aiheutui talikon heilauttamisesta kohti kottareita jotta sai lantakikkareet karistettua muovisesta lavasta oli oiva keino saada jokainen lihas muistuttamaan olemassaolostaan ja varsinkin tuntemaan itsensä enemmän kuin surkeaksi. Eilinen oli ollut sellainenkin päivä että toista ei toivoisi tulevan ainakaan ihan heti lähelle tai mä en varmaan voisi viikkoon tehdä töitä.

Päivä oli alkanut ihan normaaleissa merkeissä, aamutoimet – tallin aamutoimet – treeni/lounastauko. Tai totta puhuen tässä kohtaa kaikki oli alkanut menemään pieleen vaikka se paljastuikin vasta muutamaa tuntia myöhemmin. Okei, itseänihän sain vielä tässä vaiheessa syyttää, sillä olin ottanut liian kilpailuhenkisen otteen treeniini ja kun olin saanut pari maalia aseteltua sellaisille etäisyksille että sain harjoiteltua erilaisia iskuja ja niiden sarjoja olinkin lopulta innostunut antamaan miekalleni hieman liiankin reipasta kyytiä. Hommaahan ei helpottanut virnuilemaan ilmestynyt Fricis joka heitti ilmoille haasteen ja johon piti tietenkin adrenaliini ryöpyssä tarttua.

Vaikka virnuilija olikin ollut muka niin varma taidoistaan, oli virne tuon kasvoilta pyyhkiytynyt nopeasti näyttäessäni minua muutaman vuoden nuoremmalle mistä kana pissii. Nuristen jotain omaansa tuo oli auttanut minua kantamaan harjoitusvälineet takaisin varastoon, ennen kuin blondi katosi omia teitään ja kävin itse nopeasti asunnollani syömässä ja palauttamassa miekkani. Myöhemmin samana iltapäivänä olimme ottaneet Amelien kanssa vielä Radonin harjoittelemaan. Brunette oli antanut minun kokeilla nuoren orin kanssa treenaamista kun tuo oli päättänyt jostain syystä alkaa esittämään jotain omia kevätjuhla liikkeitään ja ennen kuin tajusinkaan olin tutkimusmatkalla maneesin hiekalla ja ruunivoikko helmenhohde ravaili onnellisena toisessa päässä maneesia Amelieta pakoon, joka yritti saada kurittoman orivarsan jotenkin kiinni. Kömmittyäni ylös hiekalta suuntasin auttamaan varsan kiinnisaamisessa ennen kuin jatkoimme hetken vielä treeniä jotta se loppuisi onnistumiseen.

Aamulla herätessäni olinkin tiennyt että eilinen todellakin tuntuisi ja vaikka olin yrittänyt muokata aamuista venyttely-joogaani siten että olisin saanut sen helläksi lihaksilleni tunsin jokaisella talikollisella miten kroppani oli silti erimieltä kaikesta. Ollessani valmis sen karsinan kanssa, jota olin ollut puhdistamassa, näin käytävällä säikähtäneen näköisen nuoren.

”K..kaikki hyvin?” Moirai kysyi takellellen. 
”Joo, vähän lihakset hellänä” hymyilin toiselle ja henkisesti irvistellen siirsin kottikärryt seuraavalle karsinalle ja jatkoin karsinoiden puhdistusta. 

Enää ikinä en suostuisi vetoon Fricis Vanagsin kanssa. Vaikka se sitten meinaisi missattuja ilmaisia illallisia.

Hahmoesittely: Karla Rosenqvist

Karla Rosenqvist

Karlan piti olla mun viimeinen uusi hahmo, mutta totuus oli taas tarua ihmeellisempää ja näin ollen hahmomäärä on kasvanut Karlankin jälkeen. Karla on siinä mielessä erilainen kaikista hahmoistani että naiselle en halua ikinä mitään pysyvää kotia.

Karlan tarinan kirjoittaminen onkin alkanut Shelyesissä jossa nainen vietti kesän työntekijänä ja sen jälkeen tuo kävi pyörähtämässä muutaman päivän kotona, ennen kuin tuo siirtyi pohjoisruotsiin Wäckelineille töihin. Karlan tarinaa onkin kirjoitettu nyt syyskuun puolivälistä Wäckelineillä ja ainakin vielä tarina tulee sielä jatkumaan.

Karla on myös siinä mielessä erilainen omista hahmoistani sillä nainen on todella ulospäin suuntautunut ja reipas. Omalla tavallaan sitä on vaikea kirjoittaa mutta toisaalta haasteet ovat aina mukavia joten katsellaan mihin naisen kanssa vielä päädytään. Karlan tarinassa pyörii mukana myös välillä sh-o Kooli joka asuu naisen lapsuudenkodissa.

Luukku 9: Joulun tunnelmaa (Minja)

Minjan tarinaa kirjoitetaan Hallavassa ja tämä tarina onkin oikeastaan osa tallin joulukalenteria.

Lilja sai pitää tänään vapaapäivän ja kävinkin vain antamassa tammalle muutaman porkkanan ja siivoamassa sen karsinan. Tallitupaan päästessäni huomasin sen olevan tyhjä mikä oli omalla tavallaan harvinaista, mutta olihan kello vasta sen verran vähän että kaikki olisivat varmaan vasta päässeet koulusta joten varmasti nuorempi väki alkaisi valumaan paikalle pian ja sen jälkeen töissä käyvät. Vaihdoimme Aleksin kanssa kuulumisia miehen tehdessä toimistossaan jotain hommiaan, ennen kuin tuo muisti että hänen pitäisi hakea rehukuorma paikalliselta hevostarvikeliikkeeltä ennen kuin se menisi kiinni.

Tallituvan oven sulkeutuessa Aleksin selän takana astelin omalle kaapilleni ja annoin sille kunnolliset joulusiivot, sillä sinne oli taas päässyt kertymään vaikka ja mitä ja löysinpä jopa kadonneeksi luulleet siniset roecklerin hanskani joten ainakin olisi varahanskat kun taas pääsisi ratsastamaan käyntiä lujempaa. Sulkiessani kaappini ovea silmiini osui kaappien päällä oleva muovilaatikko, jonka kyljessä luki ”joulukoristeita”. Poimin itselleni tuolin ja taiteilin laatikon syliini melkein samalla horjahtaen alas tuolilta, jolla seisoin.

”Minja odota!” Ciara huikkasi jostain ja pian näinkin punapään vierelläni ojentaen käsiään vihjaten että voisin antaa laatikon hänelle. 
”Kiitti” ojensin laatikon punapäälle ja huomasin vielä toisenkin laatikon koristeita, jonka poimin käsiini ja laskeuduin sen kanssa tuolilta.

”Oi vitsit täällä on vaikka mitä kivaa!” Ciara hihkui kaivellessaan toista laatikoista nostellen välillä jotain koristeita näkyville. 

”Siis vähän söpö pieni olkipukki! Pitäisiköhän meidän koristella tallitupaa noilla? ja itse asiassa jotta

me päästään fiilikseen…” aloitin ja kävelin sohvalle jättämäni kangaspussini luokse, josta nostin pari purkkia glögiä ”mulla on juomapuolikin hallussa” näytin purkkeja punapäälle ennen kuin kävelin tiskipöydälle ja kadoin glögiä pariin mukiin, ennen kuin asettelin ne mikron lautaselle ja lämmitin minulle ja Ciaralle ensimmäiset mukilliset. Mikron kilahtaessa poimin mukit käsiini ja palasin pöydän luokse, ojentaen toisen mukeista punapäälle ja jatkoimme laatikoiden läpikäymistä samalla kun annoimme juomiemme jäähtyä hieman.

Hiljalleen meillä alkoi olla selkeä suunnitelma koristelujen suhteen ja olimmekin saaneet jo nostettua pari olkipukkia tuvan pöydälle ja muitakin koristeita paikoilleen ennen kuin muita alkoi saapua paikalle.

”Oi näyttääpä täälä kivalta!” Maisa huokaisi heti ensimmäisenä.

”Kiitos. Hei sielä on glögiä tiskipöydällä, juokaa pois” ohjeistin muita samalla kun selvittelin jouluvalojen johdon takkua.

Maisa ja Alva liittyivät koristelutiimiimme ja lopulta tallitupa oli astetta jouluisempi ja varmaan jokaiselta taisi löytyä höyryävä glögimuki kädestään.

Hahmoesittely: Marc Di Bianchi

Marc Di Bianchi

Marc on poppoon uusin hahmo ja toistaiseksi ainut jolla ei ole minkäänlaista kunnollista tarinalinjaa. Idea Marcin luomiseen lähti oikeastaan niinkin hassusta paikasta kuin Power Jumpin ranking tilastosta ja ensimmäisenä minulla oli ajatus italialaisesta esteratsastajasta ja sen jälkeen mieleeni nousi nimi Marc.

Marcin tarinaa olisi mielenkiintoinen päästä lähteä avaamaan kunnollisen tarinoinnin merkeissä, mutta ainakaan vielä minulla ei ole mitään ajatusta siitä miten ja missä miehen tarinaa voisi tulla edistämään koska päällä oleva virtuaalihevosten ostokielto sulkee tehokkaasti pois sen että miehelle tulisi ainakaan omaa ratsua ostettua vielä. Tietenkin pidän silmät koko ajan avoinna kaikille mahdollisuuksille ja tilaisuuksille jotka voisivat sopia Marc:in tarinan edistämiseen mutta siihen asti minulla on onneksi hyvä mahdollisuus luoda mieheen parempaa tuttavuutta joulukalenterin aikana ja näin ollen ehkä tietää myös vähän paremmin millaisiin piireihin Marc sopisi, vaikka jo ensimmäinen teksti kertookin että ihan helposti tuota ei taida miltään perisuomalaiselta ratsastuskoululta löytää ainakaan vakio-opettajana, mutta ehkäpä hieman laadukkaampana vierailijana?

Luukku 8: Mitä ihmettä? (Hannes)

Hanneksen tarina etenee joskus ja jouluna Hallavassa. Pääasiassa mies pitää tallilla vain tunteja, mutta satunaisesti sopivan fiiliksen iskiessä saa mies myös omia tarinoitaankin. Tämä tarina pohjautuu Hallavan foorumilta löytyvään Ciaran tarinaan.

En mä ollut mitään hirveää bilettäjätyyppiä, mutta eiliset Hallavan itsenäisyyspäivän tanssiaiset olivat kuulostaneet ihan mukavalta ja sivistyneeltä idealta tutustua ehkä tallilaisiin paremmin, vaikka en mä tiedä olisiko mun tässä roolissa kannattanut ihan hirveästi ainakaan näissä merkeissä viettää aikaa muiden kanssa, mutta noh, kerranhan sitä eletään.

Kuitenkin harjatessani Näkin runkoa ja pienen darran jyskyttäessä takaraivossani pohdin että lähteminen taisi sittenkin olla virhe ja ehkä pitäisi vain olemaan oikeasti ammattilainen ja jättää tällaiset hommat niille satunaisille vapaille viikonlopuille mitä kalenterista nyt sattui löytymään vaikka eipä vapaapäiville, ainakaan täysille sellaisille ollutkaan ihan hirveästi mahdollisuuksia ainakaan vielä tulevan vuoden aikana jos haluaisin oikeasti rakentaa itselleni nimeä niin valmentajana kuin ratsuttajana.

Kuitenkin eilen jostai syystä mä olin suostunut muiden mukana siirtymään Hallavasta jatkoille erään tallilaisen, Ciaran, kotiin. Punapää omisti ihan lupaavan oloisen nuoren tamman ja sen tiimoilta oli tullut jonkin verran juteltua toisen kanssa, sen lisäksi että Ciara oli muutaman kerran osallistunut pitämilleni tunneille. Kuitenkin porukan hiljalleen saavuttua paikalle Ciaran luokse ja päästyään ihmettelemästä enemmänkin kartanoa kuin perinteistä omakotitaloa, ilmoitti punapää mahdollisuudesta ulkona olevan poreammeen sekä uima-altaan käyttöön, jotka olivat toisen sanojen mukaan olleet jo tunteja lämpeämässä. Hymähdin itsekseni ajatukselle ja siirryin iloisesti puhelevan porukan mukana sisälle, jossa tunnelma tuntui olevan heti ensimmäisestä hetkestä asti katossa ja jossain kohtaa ilmoille heitettiin ajatus totuudesta ja tehtävästä.

Mä saatoin ehkä hieman henkisesti pyöräyttää silmiäni, sillä mä tiesin opiskeluaikojen kokemuksella että tää voisi olla enemmän kuin virhe, mutta kas kummaa, mitäpäs Stevandérin poika olisi tähänkään päivään mennessä oppinut… Istuin alas lattialle risti-istuntaan ja laskin kaljapulloni jalkojeni eteen, siten että se ei haittaisi ringin keskelle aseteltua pulloa, mutta etten ehkä kumoaisi sitä lattialle. Illan emäntä otti ensimmäisen pyöritysvuoron ja pullo pysähtyi Seelan eteen. Mä näin miten Ciaran silmissä kävi semmoinen tietty pilkahdus, ennen kuin tuo kysyi brunetelta totuuden vai tehtävän. Seela avasi pelin rohkeasti tehtävällä ja Ciaran mainitessa, tai ennemminkin käskyttäessä, toisen poistumaan palautti brunette pallon vähintään yhtä piikikkäänä takaisin ympyrän toisella puolella istuvalle punapäälle. Ciara ei tästä kuitenkaan hämääntynyt ja pian tuo heittikin jo toisen tehtävän ilmoille ja ennen kuin tajusinkaan mitään, tunsin Seelan huulet omillani.

Mä olin ihan liian hämääntynyt tajutakseni kunnolla mitä oli tapahtumassa, saati että olisin voinut vastata toisen eleeseen (kerrankin viisas päätös) ja yhtä nopeasti kuin brunette oli ilmaantunutkin, tuo poistui paikalta ja peli saattoi jatkua. Kuitenkin vain parin kierroksen jälkeen peli loppui kuin seinään, Nikon usutettua jonkun heittämään Ciaran altaaseen. Bileiden siirtyessä allasosastolle mä en ollut enää ihan varma siitä että olisko mun kannattanut jäädä paikalle, mutta päätin silti jäädä viettämään vielä hetkeksi iltaa muiden kanssa, vaikka loppupeleissä en kyllä itse altaaseen asti siirtynyt, mutta sainpa toimia ainakin muiden hovimiehenä ja ilta oli onneksi ihan mukava, kunnes puolen yön aikoihin porukka alkoi hiljalleen tilailemaan takseja ja poistumaan paikalta.

Vaihdettuani Näkin harjaamisen ruunan varustamiseen juoksuttamista varten mä olin enemmän kuin onnellinen siitä että mulla olisi vielä tänäänkin vapaa Hallavasta ja että ehkä kukaan ei saisi kuulla siitä mitä Ciaran luona olisi tapahtunut, tai ainakaan sen jälkeen mun ei taitaisi tarvita ajatellakkaan saavani enään mistään töitä…

Luukku 7: Näytönpaikka (Karla)

Tämän luukun sisältö koostuu erillisistä tarinoista jotka muodostivat tämän kokonaisuuden. Tarinat ovat kirjoitettu Karlalle joka työskentelee tällä hetkellä ruotsissa Stall Wäckelinillä.

Tekstin alku on hakenut inspiraatiota tästä Hopiavuoren hevostallille kirjoitetusta spinnarista.

Mä en tiennyt mitä tuvassa oltiin puhuttu, mutta mä tiesin Markuksen ja Gunnarin molempien kireästä olemuksesta että miesten sukset olivat tällä kertaa ilmeisesti ihan kunnolla ristissä. Olihan nuolla ollut jotain pieniä erimielisyyksiä aina satunaisesti, mutta näin suuttuneena en ollut vielä kumpaakaan miehistä nähnyt ja aloinkin epäilemään että olisiko vika minussa ja tekemisissäni. Omasta mielestäni en ollut kyllä enään pitkään töpeksinyt ainakaan kovinkaan pahasti mutta toisaalta varsinkin Markuksen puhuessa enemmän huokauksillaan ja katseillaan kuin ihan oikeilla sanoilla, oli miestä vaikea lukea ja en oikein tiennyt että mitä tuon kaikki manööverit aina meinasivat.

Gunnarin kanssa sen sijaan pärjäsi puhumalla ja monesti tuo oli ottanut itse esille varsinkin alkuun asioita, joita tein väärin tai mitä saatoin vahingossa unohtaa opetellessani vielä uutta rutiinia ja vanhan miehen kanssa oli helpompi tulla tästä syystä toimeen, vaikka yritin kyllä parhaani myös Markuksen kanssa. En toisaalta tiennyt pääsisinkö miehen kanssa ikinä samoihin väleihin kuin mitä Joosef, sillä tuon kanssa Markus kyllä jutteli pitkiäkin pätkiä ja välillä kuulosti jopa siltä kuin nuo olisivat naljailleet keskenään.

Ajomatka Wäckelinistä Aken ravitallille oli pitkä ja kuskia vaihdeltiinkin aina muutaman sadan kilometrin välein. Lopulta kun pääsimme pelipaikalle, oli ensimmäinen startti menossa ja Markus peruuttelikin auton tottuneesti meille ilmoitetuille kopeille. Autoin miehiä purkamaan kärryt ja ensimmäiset starttihevoset autosta, ennen kuin juoksujalkaa siirryin juoksujalkaa hakemaan raviautolta varaamani valkoiset ajohousut, sillä en voisi millään ajaa kilpaa omilla sinisillä ajohousuillani. Palattuani katokselle mä jatkoin Xenan laittamista kuntoon, ennen kuin oli aika vetää ensimmäistä kertaa valkoiset ajohousut taas jalkaan ja painaa kypärä päähän ja lähteä Markuksen kanssa lämmittelemään hevosia ennen kuin päästäisiin radalle ja valmistautumaan esittelyyn.

Xena tuntui hyvältä lämmityksessä ja tamman ohjissa oli sellaista hyvää lupaavaa painetta ja mulla oli hyvä tunne siitä että meidän startista voisi tulla jotain. Markus oli jo ajanut kaksi rahasijaa aikaisemmissa lähdöissä ja Leokin oli omassaan ajanut rahasijoille. Edeltävässä lähdössä Markus oli kuitenkin jäänyt juuri rahasijojen ulkopuolelle, joten mä toivoin että mä voisin jatkaa Wäckelinien menestyskulkua näissä raveissa.

Esittelyssä Xena tuntui ottavan vähän kierroksia, ja mä toivoinkin että tamma ei nyt alkaisi pönttöilemään mitään. Auton taakse kerääntyessä musta tuntui että tamma olisi räjähtämässä ihan just sillä hetkellä ja mä jouduinkin pidättelemään sitä vähän reilusti jotta me päästiin ravilla matkaan. Xena avasi ihan liian lujaa näin pitkälle matkalle, ja mä tiesin jo ensimmäisestä raviaskeleesta että se ei tulisi millään jaksamaan loppuun asti. Yritin kyllä parhaani mukaan himmata Xenan menoa, mutta tamma vain puri kiinni kuolaimeen ja tuntui että vaikka mitä olisin rattailla tehnyt niin tamman askel vain kiristyi.

Kuten mä pelkäsinkin normaalin matkan tullessa täyteen Xenan askel alkoi hidastumaan ja viimeinen kilometri me jäätiinkin tasaisesti koko ajan lähemmäs joukon häntää. Mä en tiedä että millä apinan raivolla tamma kuitenkin juoksi loppuun asti sillä, ylitettiin maaliviiva toiseksi viimeisenä valjakkona. Maaliviivan jälkeen mä annoin Xenian hidastaa omaa tahtiansa ennen kuin takasuoran lopussa mä käänsin tamman ulkoradoille ja annoin sen kävellä ulos radalta ja ohjasin sen suoraan lämmittelylenkille. Annoin Xenian alkuun hölkätä vielä pätkän, ennen kuin kävelytin tammaa vain useamman kierroksen yrittäessäni pohtia mikä lähdössä meni vikaan.

Mulla ei ollut mitään tarkkaa käsitystä siitä ja mä tiesin että se tulisi kostautumaan koska ihan varmasti kaikki kyselisivät minulta missä oli vika ja mä en todentotta tiennyt. Antaessani Xenian kävellä takaisin katokselle jotta tamma saataisiin riisuttua ja juotettua sekä loimitettua mä olin ihan varma että heti kun vain me päästäisiin takaisin Wäckeliiniin ja uusi päivä alkaisi joutuisin ihan varmasti kotimatkalle, sillä vallitseva tunnelma vaikutti siltä että tällainen töppäys ei ainakaan positiivistä olisi jos miesten keskenäinen kärhämä olisi peräisin jostain mitä minä olin tehnyt.

Hahmoesittely: Maximillian Kühling

Maximillian Kühling

Max Max Max… Mistäs me edes lähdettäisiin Maxin kohdalla liikkeelle?

Max on yksi niistä hahmoista joista mä olen ylpeä. Maxin tarina on saanut alkunsa Huhtikuun lopussa kesken aamutallin teon kun eksyin Keskustaan ja törmäsin Zenin topiikkiin. Mä en oo enää ihan 100% varma, mutta muistaakseni ensin löytyi Umbra ja tamma omalla tavallaan muokkasi sitä mitä Maxista tuli.

Maxin kohdalla myös mun aivoissa oli ajatus siitä että mä haluan vähän jotain erilaista kuin mitä virtuaalimaailmassa on. Monesti hahmoista on omalla tavallaan helppo tehdä huipputason ratsastajia mutta Maxin kohdalla on helppo sanoa että tilanne ei ole noin. Mies kun ei halunnut edes katsoa hevoseen reiluun kuuteen vuoteen, ennen kuin tuo päätyi Zeniin ja Umbran vastuuhenkilöksi. Maxin menneisyys ei ole helppo, sillä mies on neljätoista vuotiaana todistanut Saksassa sijainneen kotitilansa tallin palamista ja samassa palossa tuo menetti myös pitkään kisakumppaninaan ja opetusmestarinaan toimineen Zeen, joka oli viimeisiä kuukausia orista jonka Max oli saanut itse valita tammalle.

Silloin vielä poika oli ottanut hyvän ajan pohtien eri oreja tammalle, sillä tuo tiesi millaisen kilparatsun hän varsasta haluaisi ja vaikka vastuu oli iso olivat kaikki olleet silti tyytyväisiä toisen valintaan. Tuosta kohtalokkaasta palosta johtuen Maxilla kulkee selässä vasemmalta oikealle arpi, joka on aiheutunut pojan päälle tippuneesta kattopalkista, jonka osumasta tuo kärsi yrittäessään pelastaa Zeetä palavasta tallista. Onkin omalla tavallaan ihme että toinen selvisi tuosta rytäkästä vain noin pienellä vammalla, mutta henkiseltä kantilta tapahtuma onkin sitten ollut paljon isompi kolaus ja mies onkin kärsinyt masennuksesta siitä lähtien.

Aloittaessaan Zenissä Maxin mielentila kävi todellakin pakkasella ja se aiheutti myös omia pieniä lisätilanteita, mutta hiljalleen kun tuo on vain oppinut luottamaan itseensä ja hevosiin sekä tietenkin tuon lähellä oleviin ihmisiin on toinen alkanut olemaan jo paljon rennompia ja ei niin stressaantunut kaikesta. Tietenkäänhän ihan täysin rento Max ei vieläkään ole ja varsinkin jos tuo joutuu olemaan tekemisissä Iivarin tai Vitaliyan kanssa voi toisesta nähdä ihan selkeästi miten mies on stressaamassa itseään hengiltä, vaikka toisaalta tätä nykyään tuo uskaltaa jo olla hieman rennommin Lady Dzezlainin seurassa. Nähtäväksi jää uskaltaako tuo ikinä olla varma taidoistaan Iivarin läsnäollessa, sillä tällä hetkellä tilanne on enemmän kuin kaukana tuosta.

Maxiin tutustuminen on työn ja tuskan takana, mutta tätä nykyään tuo uskaltaa lukea Zenin tallin väestä Amelie Chaputin, Fricis Vanagsin sekä tallimestari Clave Whiten ystävikseen. Tietenkin kaikkien kanssa tuolla on omat manööverinsä, mutta varsinkin Fric on alkanut ehkä hieman jo ajoittain raapimaan sitä spontaania ja villiäkin puolta Maxista ja onpa tuo Zenin oma pelle jopa löytänyt ne narut joita vedellä silloin kun Kühling on alkamassa taas valumaan omaan kuoppaansa. Uskokoot ken uskoo sillä monikaan ei tätä taida totena pitää.

Maxin ei ollut tarkoitus ikinä hankkia hevosta, mutta kesällä tuon ollessa muutaman päivän enemmän kuin hyvällä tuulella tuo hairahtui sopimaan kaupat cremellosta georgian grande tammavarsasta. Moonfields Morenia tai kotoisammin vain Moira tai Silakka on pyörinyt Maxin tarinassa spinn-off päiväkirjassa kesäkuusta alkaen ja nykyisin Max ja varsa luovat omaa tarinaansa Zenissä. Tuota ei kuitenkaan ole saatu ainakaan omatoimisesti luopumaan myöskään Umbran hoitamisesta joten todennäköisesti Zenin väen täytyy joko maksaa miehelle samppanjatamman vastuuhenkilöydestä luopumisesta tai vain olla tyytyväisiä siihen että mies on päättänyt kulkea tamman rinnalla loppuun asti. Vaikka toinen ei sitä suoraan myönnäkkään, alkaa Umbran merkitys Maxin elämässä olla yhtä suuri kuin Zeellä, vaikka samppanjan kanssa matkaa onkin paljon vähemmän takana.

Max on myös sellainen hahmo jonka kirjoittamisesta olen saanut paljon kehuja ja miehen tarinaan on jotain twistejä suunnitteilla ja varmasti vielä paljon odottamatontakin muutosta on tiedossa ja onpa eräs tarinalinja kantamassa yli talli ja jopa maarajojenkin.