Jannan tarina kirjoittuu Hopiavuoren hevostallilla xx-t "Paahtiksen" kanssa.
Olin päätynyt antamaan laikukkaan ratsuni vain hölkätä kevyesti jumppaillessani sitä. Huomenna olisi kuitenkin kisapäivä pitkine ajomatkoineen joten olisi kiva säästää nuoren voimia. Eedi oli myös onnekseni liikuttanut ratsuni kunnolla joten kevyt päivä sopi mainiosti. Päästessään takaisin tarhaan ja portin sulkeutuessa välillämme luulin jo taluttaneeni tarhaan Paahtiksen sijasta Ronjan sillä sen verran kevyesti ja varsamaisesti tammani koikkelehti menemään. Katsellessani toisen riekkumista toivoin että aamulla tammalla olisi neljä kuivaa ja vekitöntä jalkaa. Palatessani talliin pohdin pitäisikö Eetun kanssa puhua siitä paljonko suojituksesta tulisi extraa jos juniori saisi kisojen aikaan suojat ja bootsit tarhaan ainakin hokki kaudella.
Satulahuoneeseen päästessäni nostin ensimmäisenä satulan telineeltään ja irrotin siitä huovan ja jalustinhihnat ja sen jälkeen purin vielä suitsetkin paloihin. Myssy, joka oli taas päässyt kanssani tallille, viipotti menemään pallon perässä. En ollut varma kenen Hopiavuoren kirsukaverin pallo oikeasti oli mutta pentu vaikutti tyytyväiseltä uuteen aarteeseensa ja antoi jalustinhihnojen olla näin rauhassa. Olin uppiutunut johonkin omaan kuplaani kertaamaan huomisen koulurataa ja en näin ollen kuullut käytävällä kopisevia askeleita ennen kuin satulahuoneen ovi narahti ja ”huih!” huudahdus palautti minut takaisin tähän hetkeen. Nostaessani katseeni ovelle näin Sonjan ja Harrin seisovan oviaukolla ja heidän jaloissaan pyöri mustanruskea salama.
”Apua. Anteeksi! Mä olin niin ajatuksissani että mä en yhtää kuullu jotta joku oli tulos. Myssy, tuus sinä tänne” komensin pentua samalla kun kömmin ylös lattialta ja suunnatessani nappaaman pienen hyrräni.
”Ei se mitään. Suloinenhan toinen on” Sonja hymyili pennulle. Istuin takaisin alas Myssy sylissäni ja toinen onnekseni rauhoittuikin nopeasti.
”Joulusiivot?”
”Kisapreppiä. Ois huomenna Seppele Cupin joulun osakilpailu ja sitten vuodenvaihteessa vielä kenttä cup. Ei me kyllä olla oikein huomiselle valmistauduttu, joten katotaan kuin käy” kohautin toista olkaani. Juttelin pariskunnan kanssa heidän kerätessään Mortin ja Salierin varusteet ja satulahuoneen oven sulkeutuessa heidän takanaan päästin pennun uudelleen jatkamaan leikkejään. Paahtiksen varusteiden ollessa putsattuna ja kisajuttujen ollessa pestynä ja pakattuna napsautin hihnan Myssyn valjaisiin ja suuntasimme autoni kautta tupaan.
Tuvan oven auetessa vastaan tuli tuttu sekoitus kahvia, glögiä sekä puheensorinaa, joka nousi pari tahtia Myssyn tehdessä yllätyshyökkäyksensä. Kävelin pennun perässä keittiöön ja tervehdin kaikkia ennen kuin kaadoin viimeiset lämmitetyt glögit mukiin ja jäin nojailemaan keittiön tasoon. Kuuntelin muiden puheita ja huomaamattani pudistin käsissäni olevaa mukia tiukemmin jonkun ottaessa taas esiin Poolanmetsän huumekätkön.
”Janna kaikki hyvi?” pöydän äärestä nousseen Eetun ääni palautti minut takaisin tupaan ajatuksistani.
”Mm… miätiin vaa huamista” yritin löytää vakuuttavuuden ääneeni ”tai siis ku lähäretään kisoohi” jatkoin ja yritin kuulostaa taas normaalilta. Yritin saada taas kiinni tuvassa käytävästä keskustelusta, kun ulko-ovi kävi ja pöydän alle nukkumaan vetäytynyt Myssy ampaisi tulijoita vastaan. Yllätyin hieman nähdessäni Harrin ja Sonjan saapuvan tupaan, vaikka Sonja ei ovea pidemmälle päässytkään ennen kuin tuo oli jo istunut alas Myssyn kanssa. Löysin taskustani jonkun Myssyn lelun ja heitin sen Sonjalle jotta tuo sai tarjottua sen pennulle sormiensa sijasta ja pian pieni hyrräni nukahtikin naisen syliin. Pahoitellessani naiselle että toinen ei pääsisi hetkeen liikkumaan ei se onnekseni Sonjaa haitannut ja oikeastaan heti seuraavana hetkenä kun riiviöni heräsi, nappasinkin sen syliini ja suuntasimme heippojen saattelemana ulos.
Pe 12.12.2020
Mä olin ottanut tämän päivän etäpäiväksi joten kerkesin aamulla keskittyä työjuttuihin muutaman tunnin ennen kuin oli aika valmistautua kisoihin. Saatuani tavarat nostettua autoon Paahtis lastautui onnekseni helposti ja olimmekin lopulta valmiita matkaan tammani kanssa.
Seppeleeseen saavuimme hieman aikataulusta jäljessä joten sainkin vain suoraa varustaa ratsuni ja suunnata verryttelemään. Ilmeisesti uusi paikka ja pieni pakkanen oli tehnyt myös tehtävänsä ja Paahtis tuntuikin kunnon varsalta koikkelehtiessaan allani. Yritin parhaani mukaan taivutella ja asetella tammaa jotta saisin sen kuulolle, mutta tamma ei vain halunnut kuunnella apujani ja se näkyi myös radalla. 55,500 % eivät nostaneet hirveästi mieltä ja yritinkin lohduttaa itseäni muistuttamalla itseäni siitä että kyseessä olisi nuori hevonen, joka kisasi ensimmäistä kauttaan enkä itse ollut mikään ammattiratsastaja.
Muutaman tunnin odottelu ennen 50 cm luokkaa ei auttanut ainakaan tilannetta, vaikka Paahtis olikin onnekseni hieman rauhoittunut. Kuitenkin kuullessani puomin kolahduksen hiekalle tiesin että meidän pelimme oli pelattu näiden kisojen osalta. Loppuverryttelin Paahtiksen rauhassa ja ennen kuin tammaltani oli edes satula pois selästä olin heittänyt sille villaloimen lautasille, josta se oli helppo vetää satulan tilalle. Suojat vaihtuivat kuljetussuojiin ja trailerissa nuori pääsi vielä suitsistaan eroon, ennen kuin pakkasin viimeiset tavarat ja kotimatkamme saattoi alkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti