Luukku 7: Näytönpaikka (Karla)

Tämän luukun sisältö koostuu erillisistä tarinoista jotka muodostivat tämän kokonaisuuden. Tarinat ovat kirjoitettu Karlalle joka työskentelee tällä hetkellä ruotsissa Stall Wäckelinillä.

Tekstin alku on hakenut inspiraatiota tästä Hopiavuoren hevostallille kirjoitetusta spinnarista.

Mä en tiennyt mitä tuvassa oltiin puhuttu, mutta mä tiesin Markuksen ja Gunnarin molempien kireästä olemuksesta että miesten sukset olivat tällä kertaa ilmeisesti ihan kunnolla ristissä. Olihan nuolla ollut jotain pieniä erimielisyyksiä aina satunaisesti, mutta näin suuttuneena en ollut vielä kumpaakaan miehistä nähnyt ja aloinkin epäilemään että olisiko vika minussa ja tekemisissäni. Omasta mielestäni en ollut kyllä enään pitkään töpeksinyt ainakaan kovinkaan pahasti mutta toisaalta varsinkin Markuksen puhuessa enemmän huokauksillaan ja katseillaan kuin ihan oikeilla sanoilla, oli miestä vaikea lukea ja en oikein tiennyt että mitä tuon kaikki manööverit aina meinasivat.

Gunnarin kanssa sen sijaan pärjäsi puhumalla ja monesti tuo oli ottanut itse esille varsinkin alkuun asioita, joita tein väärin tai mitä saatoin vahingossa unohtaa opetellessani vielä uutta rutiinia ja vanhan miehen kanssa oli helpompi tulla tästä syystä toimeen, vaikka yritin kyllä parhaani myös Markuksen kanssa. En toisaalta tiennyt pääsisinkö miehen kanssa ikinä samoihin väleihin kuin mitä Joosef, sillä tuon kanssa Markus kyllä jutteli pitkiäkin pätkiä ja välillä kuulosti jopa siltä kuin nuo olisivat naljailleet keskenään.

Ajomatka Wäckelinistä Aken ravitallille oli pitkä ja kuskia vaihdeltiinkin aina muutaman sadan kilometrin välein. Lopulta kun pääsimme pelipaikalle, oli ensimmäinen startti menossa ja Markus peruuttelikin auton tottuneesti meille ilmoitetuille kopeille. Autoin miehiä purkamaan kärryt ja ensimmäiset starttihevoset autosta, ennen kuin juoksujalkaa siirryin juoksujalkaa hakemaan raviautolta varaamani valkoiset ajohousut, sillä en voisi millään ajaa kilpaa omilla sinisillä ajohousuillani. Palattuani katokselle mä jatkoin Xenan laittamista kuntoon, ennen kuin oli aika vetää ensimmäistä kertaa valkoiset ajohousut taas jalkaan ja painaa kypärä päähän ja lähteä Markuksen kanssa lämmittelemään hevosia ennen kuin päästäisiin radalle ja valmistautumaan esittelyyn.

Xena tuntui hyvältä lämmityksessä ja tamman ohjissa oli sellaista hyvää lupaavaa painetta ja mulla oli hyvä tunne siitä että meidän startista voisi tulla jotain. Markus oli jo ajanut kaksi rahasijaa aikaisemmissa lähdöissä ja Leokin oli omassaan ajanut rahasijoille. Edeltävässä lähdössä Markus oli kuitenkin jäänyt juuri rahasijojen ulkopuolelle, joten mä toivoin että mä voisin jatkaa Wäckelinien menestyskulkua näissä raveissa.

Esittelyssä Xena tuntui ottavan vähän kierroksia, ja mä toivoinkin että tamma ei nyt alkaisi pönttöilemään mitään. Auton taakse kerääntyessä musta tuntui että tamma olisi räjähtämässä ihan just sillä hetkellä ja mä jouduinkin pidättelemään sitä vähän reilusti jotta me päästiin ravilla matkaan. Xena avasi ihan liian lujaa näin pitkälle matkalle, ja mä tiesin jo ensimmäisestä raviaskeleesta että se ei tulisi millään jaksamaan loppuun asti. Yritin kyllä parhaani mukaan himmata Xenan menoa, mutta tamma vain puri kiinni kuolaimeen ja tuntui että vaikka mitä olisin rattailla tehnyt niin tamman askel vain kiristyi.

Kuten mä pelkäsinkin normaalin matkan tullessa täyteen Xenan askel alkoi hidastumaan ja viimeinen kilometri me jäätiinkin tasaisesti koko ajan lähemmäs joukon häntää. Mä en tiedä että millä apinan raivolla tamma kuitenkin juoksi loppuun asti sillä, ylitettiin maaliviiva toiseksi viimeisenä valjakkona. Maaliviivan jälkeen mä annoin Xenian hidastaa omaa tahtiansa ennen kuin takasuoran lopussa mä käänsin tamman ulkoradoille ja annoin sen kävellä ulos radalta ja ohjasin sen suoraan lämmittelylenkille. Annoin Xenian alkuun hölkätä vielä pätkän, ennen kuin kävelytin tammaa vain useamman kierroksen yrittäessäni pohtia mikä lähdössä meni vikaan.

Mulla ei ollut mitään tarkkaa käsitystä siitä ja mä tiesin että se tulisi kostautumaan koska ihan varmasti kaikki kyselisivät minulta missä oli vika ja mä en todentotta tiennyt. Antaessani Xenian kävellä takaisin katokselle jotta tamma saataisiin riisuttua ja juotettua sekä loimitettua mä olin ihan varma että heti kun vain me päästäisiin takaisin Wäckeliiniin ja uusi päivä alkaisi joutuisin ihan varmasti kotimatkalle, sillä vallitseva tunnelma vaikutti siltä että tällainen töppäys ei ainakaan positiivistä olisi jos miesten keskenäinen kärhämä olisi peräisin jostain mitä minä olin tehnyt.