Pitkän odotuksen jälkeen Maxin georgian grande tammavarsa Moira tai kotoisammin vain Silakka muuttaa Zeniin. Miten Maxin mielenterveys kestää muuttoreissun?
Mä olin nukkunut viime yön todella levottomasti. Mä olin pitänyt perjantain kevyenä työpäivänä ja yrittänyt vain pääasiallisesti järjestellä toimistoani ja tehdä sellaisia helppoja töitä mitä mä tiesin että mä voisin tehdä myös vähän huonommalla keskittymisellä. Mun ajatukset risteili sielä ja täälä ja mä olin herännyt jo paljon ennen herätystäni. Mun teki mieli lähteä juoksemaan, mutta tällä hetkellä mun kunto ei vielä sallinut sitä ja mun pitäisi jaksaa yrittää taas vain hetki pysyä poissa maantieltä ja jaksaa pitää lenkkini juoksumatolla. Kellon ollessa vähän vaille puoli seitsemän, mä lähdin ajamaan kohti Zeniä ja ensimmäisenä peruutin autoni yhden tallin trailerin eteen, sillä olin edellisenä päivänä käynyt sopimassa ja maksamassa Vitaliyalle trailerin vuokraamisen Moiran hakemista varten. Juuri kun olin saanut trailerin kiinnitettyä autoni vetokoukkuun, kuulin askeleita takaani. Katsoessani kuka olisi saapumassa, tunnistin hämärän lävitse taakseni saapuneen Claven. Tuo odotti että olin saanut trailerin ja sähköt kytkettyä ja nostettua etupyörän ilmaan.
”Avaimet?”
”Autossa”
Mä näin miten stetson laskeutui ja nousi pimeydessä ennen kuin Clave harppoi autoni kuskin paikalle ja kiersin itse sanomatta sanaakaan apukuskin paikalle. Mä olisin ehkä mielummin halunnut ajaa itse Riikaan, mutta toisaalta mä ymmärsin myös syyt siihen miksi aussi oli tehnyt tämän päätöksen. Säädettyään penkin jäljiltäni sopivammaksi Clave starttasi autoni ja siirsi sen pehmeästi liikenteeseen ja näin matkamme saattoi alkaa. Lähempänä Riikaa kerroin Clavelle muutaman ajo-ohjeen ja vajaata paria kymmentä minuuttia myöhemmin olimmekin Moiran kasvattajan pihamaalla. Nousin autosta jännittyneenä ja kävelin avaamaan trailerin etuoven, sekä pressun ja takasillan ja vasemmanpuoleisen takapuomin.
Kun traileri oli valmiina ottamaan vastaan pienen cremellon hain vielä Moiran kapsonin sekä harjapakin ja vein ne autooni takapenkin jalkatilaan, ennen kuin otin vastaan pari sankoa rehua johon varsa olisi tottunut jotta voisin vaihtaa sille rauhassa rehun, jota Zenissä syötettiin. Nostin vielä rehusangonkin autoon ja poimin samalla heinäverkon, jonka olin pakannut kotona mukaani. Clave lupasi käydä täyttämässä puolestani verkon ja austaalialaisen lähtiessä täyttämään verkkoa Moiran kasvattajan ohjaamana kävin itse hakemassa pikkutammani tarhasta. Se oli tarhannut jo muutaman päivän yksin joten se oli helppo poimia tarhasta mukaan. Talutin Moiran viimeistä kertaa sen omaan karsinaan täälä ja suljettuani ovea riisuin mustavalkoisen naruriimun varsan päästä ja pujotin sen tilalle lampaankarvariimun. Tiesin että se näyttäisi varmasti ihan tyhmältä Claven mielestä, mutta halusin mielummin pitää varsan suojattuna kuljetuksessa sillä se oli jo kerran onnistunut repimään itselleen haavan turvalle hajottaessaan riimun kuljetuksessa.
Riimun ollessa tukevasti tammani päässä, kiinnitin vielä riimunnarun uudelleen riimuun ja oven avauksen jälkeen lähdin taluttamaan Moiraa ulos tallista puristaen vasemmassa kädessäni tammani naruriimua. Moiran kasvattaja otti minulta riimun kädestäni ja haettua suorempaa linjaa trailerille talutin varsani sisään. Moira asteli koppiin ilman mitään isompia epäröintejä ja annettuani Clavelle luvan tuo sulki takapuomin ja rampin sekä pressun ennen kuin kiinnitin varsan koppiin ja varmistin että se yltäisi heinäverkolle, ennen kuin peruutin ulos kopista ja suljin sivuoven. Kävin poimimassa riimun tamman kasvattajalta ennen kuin vaihdoimme vielä muutamat viimeiset sanat, kunnes minun ja Claven oli aika palata Zeniin.
Ajomatka Riikasta Saulkrastiin tuntui olevan enemmän kuin lyhyt ja nähdessäni linnakartanon ja tallin tunsin miten pulssini ampaisi tähtiin. Clave taisi huomata saman, sillä toinen hidasti autoni tahtia ja antoi sen rullata mahdollisimman hitaasti Zenin pihamaalle. Lopulta mies pysäytti auton, ennen kuin toinen nousi kyydistä ja lähti kiertämään trailerin etuovelle. Vedin pariin otteeseen syvään henkeä ennen kuin nousin itse autosta ja avasin takaoven poimiakseni Moiran narun lattialta, ennen kuin suuntasin varsan luokse traileriin. Kiinnitettyäni narun ja päästettyäni tammani irti, annoin Clavelle luvan avata pressun ja rampin, sekä puomin, ennen kuin peruutin pienen tammani ulos. Viimeisenkin kavion osuessa Zenin kiveytetylle pihalle pikkutamma katseli uteliaana ympärilleen ennen kuin tuo päästi kimeän hirnahduksen, johon vastattiin jostain tarhoilta.
”Muistatko missä se voi tarhata alkuun?” Nyökkäsin vastaukseksi ja lähdin robottimaisesti taluttamaan vierelläni askeltavaa cremelloa tuon uuteen tarhaan. Käännettyäni pikkutammani tarhaan ja päästettyäni tuon irti, se lähti vainukoiramaisesti tutkimaan uutta tarhaa ja uusia ystäviä. Seurasin varsan menoa hetken, ennen kuin jouduin repimään itseni siivoamaan trailerin. Trailerin ollessa siisti ja palautettuani sen paikalle ajoin autoni vielä parkkipaikalle ja otin mukaani ne vähäiset varusteet mitä minulla oli pikkuhevoselle tässä vaiheessa.
Kantaessani Moiran varusteita sille kuuluville paikoille mä en uskonut että varsa olisi täälä. Ihan pysyvästi eikä vai yön yli. Mulla olisi oikeasti hevonen ja mä pääsisin oikeasti opettelemaan miten sen kanssa eletään. Ei mulla ollut mitään tietoa siitä miten mikään menisi tai että osaisinko mä toimia koko eläimen kanssa. Kai aika vain näyttäisi…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti