Sivut

maanantai 19. huhtikuuta 2021

Hahmoesittely: Velna Savicks

Uneton yö ja inspiroiva ympäristö ovat huono kombinaatio ja näin päivänvalon näki Velna.

 

Velna on 19-vuotias nuori nainen, joka on lähtenyt aikoinaan kiertämään Latviaa ja hakemaan lisää oppia historiallisesta menosta kun tuo kuuli Zenistä ja mahdollisuuksista mitä talli voisi tarjoilla. Velna ottikin yhteyttä Zeniin ja näin nainen puhui itsensä Riarion groomiksi. Tuossa kohtaa Riario oli kuitenkin Iivarin kanssa tuolloin vielä Siperiassa ja näin ollen Velna toimi ensin Zenissä tallityöntekijänä ja nainen jatkaakin edelleen tallityön tekemistä vaikka tuo huolehtiikin myös Riariosta.

 

Riarion myötä Velna on päässyt myös tottumaan Iivarin läsnäoloon ja von Hoffrénin mielenmaisemaan. Velna ei ole vielä päässyt kokeilemaan taitojensa kartuttamista historiallisen ratsastuksen parissa tai maasta käsittelyssä, mutta nainen toivoo että jossain kohtaa tuo olisi vahvistanut asemaansa tallissa sen verran että tuo voisi saada oppia joko maasta käsittelyyn tai ratsastamiseen. Vaikka kiinostus ja palo uuden oppimiseen olisi, ei nainen silti halua kuulostaa liian kiittämättömältä joten tuo ei ole uskaltanut kysellä mahdollista lainaratsua opetteluun, tiedostaessaan että Riarion kanssa mahdollisuuksia todennäköisesti ole.

 

Velna on myös hakenut oppia miekkailun parissa ja onpa nainen päätynyt jo kokeilemaan taitojaan Iivarin kanssa. Saas nähdä onko tässä vielä tulevaisuuden miekkailupari vaikka varmasti vaihtoehtoinenkin vastus löytyy vaikka Velna ei taida tuota vielä ihan varmana tietääkkään.

 

Velnan tarinaa ei ole vielä kirjoitettu hirveän pitkälle joten kaikkea mitä siihen voisi kuulua ei ole mitenkään tiedossa ja ajatuksissa olisikin jatkaa naisen tarinaa jossain kohtaa taas hieman eteenpäin ja katsoa mitä tapahtuu. Varmasti muutamia juonenkäänteitä taitaa olla tulossa mitä tarina ei vielä kerro, tai sitten voi olla että Velnan tarina jatkuu aina satunaisesti kirjoitettuna ja sitä ei suunnitella suuremmin tai sitten voi tosiaan olla että jossain kohtaa tarinaa suunnitellaankin pitkälle ja siitä kasvaa jotain muuta kuin mitä tällä hetkellä on tiedossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti