Sivut

perjantai 30. huhtikuuta 2021

Ikuisuusprojektina tekstit

Jos on seurannut mua instagramissa @virtuaalim, on varmasti nähnyt tarinoissa ja feedissä vilahtavan muistilehtiön josta löytyy pitkä lista hevosten nimiä ja tekstilajeja. Tuo lista on allekirjoittaneen puuttuvien tekstien lista, vaikka siitä samaisesta löytyy myös digitaalinen versio.

Tällä hetkellä puuttuvia tekstejä on yli 230 kappaletta ja parhaimmillaan tekstien määrä on hiponut 300. Jossain kohtaa mahtava suunnitelmani oli se, että lista olisi työstetty lävitse viimekuun loppuun mennessä, mutta projekti jäi vähän jäihin ja alkoi oikeastaan etenemään kunnolla vasta joskus maalis/huhtikuulla 2021. Tekstien määrä oli ihan järjetön aloittaessa ja tasaisesti jo hyvin tippunut tekstimäärä nousi kun uusia hevosia joko syntyi, ostettiin tai uudelleen sivutin VRL tunnukseltani vanhoja hevosia. Tietenkinhän projekti auttoi myös siinä, että samalla on saanut hiljalleen joitain hevosia vihdoin ja viimein laatisvalmiiksi ja sitä kautta ikivihreille ja ajettua harrastusta taas vähän paremmin kohden sitä tilannetta missä haluaisi olla.

Osa teksteistä on odottanut kirjoittamistaan varmaan vuodesta 2010 ja osa on uusia tulokkaita listalle. Tietenkinhän jos tekstejä olisi kirjoittanut koko ajan pois, ei tilanne olisi missään vaiheessa päässyt kulminoitumaan tällaiseksi, mutta jostain syystä hevosten tekstien kirjoittaminen on ajoittain ihan järkyttävän tylsää... Toisaalta nyt kun tekstejä on tullut kirjoitettua, on niitä myös saanutkin aikaan mutta ajoittain kyllä huomaa että tekstit ovat todella väkipakolla kirjoitettu ja ne eivät todellakaan ole millään tavalla hyviä...

Tekstiurakkaa on tullut myös kokeilta helpottaa sillä että tuota isoa tekstilistaa on tullut pilkottua pienemmiksi, kolmen päivittäisen tekstin listaksi. Kuitenkaan aina tuon määrän kirjoittaminen ei ole onnistunut ja yleensä sitten viikonloppuisin onkin tullut kirjoitettua isompaa määrää tekstejä per päivä, kun on yrittänyt olla keräämättä ihan liian montaa tekstiä jotka siirtyvät seuraavalle viikolle ja pahimmassa tapauksessa sitäkin seuraavalle viikolle. Ajoittain siltikin tekstien kirjoittaminen on todella tökkivää ja tuntuu että mitään ei saa aikaan, mutta onneksi jokainen teksti on askeleen lähempänä tilannetta jossa haluaisi olla ja ehkäpä joskus kaikki teksit ovat kirjoitettuna ja sitä kautta hepat laatiksissa.

Toisaalta välillä tässäkin projektissa on tuntunut vaikeinta olevan aloittaminen, sillä yleensä kun ensimmäinen teksti on valmistunut muut ovat seuranneet ihan kivasti perässä, vaikka varsinkin sukuselvitysten kirjoittaminen on ajoittain osoittautunut sellaiseksi tehtäväksi mistä ei ole ollut mitään iloa, varsinkin jos pohjalla ei ole mitään tietoa siitä, millaisia hevosia suvuissa on.

Onko teillä jotain tekstejä mitkä on kaikista inhottavimpia kirjoittaa hevosille vai onko kaikkien tekstit tullut kirjoitettua sivuttamisen yhteydessä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti