Luukku 15: Mennyttä ja tulevaa (Cecilia)

Cecilian tarina kirjoittuu Cresthill Baroquesissa tai tutummin vain CB:ssä.

Vuodesta 2020 tuli paljon onnistuneempi kuin millaisia odotuksia sille asetettiin kun viimeisiä silauksia tehtiin tallille ja valmistauduttiin avaamaan se yleisölle. Vaikka vuoden aikana oli tullut shoppailtua hevosia ja sovittua astutuksia enemmän kuin saatoin edes unelmoida ja tulevana keväänä ja kesänä tallin tiluksilla pitäisikin kirmailla useampia varsoja, joista ainakin yksi on näillä tiedoilla lähtemässä uuteen kotiin ja muut varsat olisivat jäämässä kotiin. Tietenkin jos joku tekee jostain varsasta tarjouksen ja koti kuulostaa hyvältä ei olisi mitenkään mahdotonta ajatella että myös jonkin muunkin varsan myisi uuteen kotiin. 

Ensi kaudella kisahevosia onkin paljon vähemmän kun suurin osa tammoista lopettaa kisaamisensa tammikuussa joten tuleva kausi tullaan kilpailemaan pääasiassa orien kanssa. Tämä meinaa sitä että meistä ei ole vieläkään kunnon vastusta Zenille, Ansamaalle ja DAE:lle cupissa mutta ehkä ensi kausi käytetään vielä siihen että tutustutaan tarkemmin kisaratsuihin ja yritetään saada vain rutiinia ja jonkinlaista onnistumista alle ja ehkä sitten kaudella 2022 voitaisiin olla paremmin tuomassa haastetta muille talleille. Tietenkään mitään ei voi pitää varmana, mutta näillä toiveilla on hyvä jatkaa eteenpäin.

Tallissa olisi vielä myös muutama vapaa karsina, joiden kanssa täytyy miettiä että täytettäisiinkö ne omilla ratsuilla, vai annettaisiinko karsinoiden olla tyhjänä tulevia kasvatteja ajatellen sillä siinä kohtaa kun seuraava kasvattierä olisi vieroitusvalmiina pitäisi niillekkin olla paikat tiedossa ellei niitä tule myytyä jo valmiiksi. Tähän on kuitenkin yli vuosi aikaa joten mitään kiirettä ei ole tämänkään asian kanssa ja toivottavasti kaikki kysymykset saavat vastaukset viimeistään siinä kohtaa kun ne ovat oikeasti ajankohtaisia.

Luukku 14: Kisakaaos (Janna)

Jannan tarina kirjoittuu Hopiavuoren hevostallilla xx-t "Paahtiksen" kanssa.

Olin päätynyt antamaan laikukkaan ratsuni vain hölkätä kevyesti jumppaillessani sitä. Huomenna olisi kuitenkin kisapäivä pitkine ajomatkoineen joten olisi kiva säästää nuoren voimia. Eedi oli myös onnekseni liikuttanut ratsuni kunnolla joten kevyt päivä sopi mainiosti. Päästessään takaisin tarhaan ja portin sulkeutuessa välillämme luulin jo taluttaneeni tarhaan Paahtiksen sijasta Ronjan sillä sen verran kevyesti ja varsamaisesti tammani koikkelehti menemään. Katsellessani toisen riekkumista toivoin että aamulla tammalla olisi neljä kuivaa ja vekitöntä jalkaa. Palatessani talliin pohdin pitäisikö Eetun kanssa puhua siitä paljonko suojituksesta tulisi extraa jos juniori saisi kisojen aikaan suojat ja bootsit tarhaan ainakin hokki kaudella.

Satulahuoneeseen päästessäni nostin ensimmäisenä satulan telineeltään ja irrotin siitä huovan ja jalustinhihnat ja sen jälkeen purin vielä suitsetkin paloihin. Myssy, joka oli taas päässyt kanssani tallille, viipotti menemään pallon perässä. En ollut varma kenen Hopiavuoren kirsukaverin pallo oikeasti oli mutta pentu vaikutti tyytyväiseltä uuteen aarteeseensa ja antoi jalustinhihnojen olla näin rauhassa. Olin uppiutunut johonkin omaan kuplaani kertaamaan huomisen koulurataa ja en näin ollen kuullut käytävällä kopisevia askeleita ennen kuin satulahuoneen ovi narahti ja ”huih!” huudahdus palautti minut takaisin tähän hetkeen. Nostaessani katseeni ovelle näin Sonjan ja Harrin seisovan oviaukolla ja heidän jaloissaan pyöri mustanruskea salama.

”Apua. Anteeksi! Mä olin niin ajatuksissani että mä en yhtää kuullu jotta joku oli tulos. Myssy, tuus sinä tänne” komensin pentua samalla kun kömmin ylös lattialta ja suunnatessani nappaaman pienen hyrräni. 
”Ei se mitään. Suloinenhan toinen on” Sonja hymyili pennulle. Istuin takaisin alas Myssy sylissäni ja toinen onnekseni rauhoittuikin nopeasti. 
”Joulusiivot?” 
”Kisapreppiä. Ois huomenna Seppele Cupin joulun osakilpailu ja sitten vuodenvaihteessa vielä kenttä cup. Ei me kyllä olla oikein huomiselle valmistauduttu, joten katotaan kuin käy” kohautin toista olkaani. Juttelin pariskunnan kanssa heidän kerätessään Mortin ja Salierin varusteet ja satulahuoneen oven sulkeutuessa heidän takanaan päästin pennun uudelleen jatkamaan leikkejään. Paahtiksen varusteiden ollessa putsattuna ja kisajuttujen ollessa pestynä ja pakattuna napsautin hihnan Myssyn valjaisiin ja suuntasimme autoni kautta tupaan.

Tuvan oven auetessa vastaan tuli tuttu sekoitus kahvia, glögiä sekä puheensorinaa, joka nousi pari tahtia Myssyn tehdessä yllätyshyökkäyksensä. Kävelin pennun perässä keittiöön ja tervehdin kaikkia ennen kuin kaadoin viimeiset lämmitetyt glögit mukiin ja jäin nojailemaan keittiön tasoon. Kuuntelin muiden puheita ja huomaamattani pudistin käsissäni olevaa mukia tiukemmin jonkun ottaessa taas esiin Poolanmetsän huumekätkön. 

”Janna kaikki hyvi?” pöydän äärestä nousseen Eetun ääni palautti minut takaisin tupaan ajatuksistani.

”Mm… miätiin vaa huamista” yritin löytää vakuuttavuuden ääneeni ”tai siis ku lähäretään kisoohi” jatkoin ja yritin kuulostaa taas normaalilta. Yritin saada taas kiinni tuvassa käytävästä keskustelusta, kun ulko-ovi kävi ja pöydän alle nukkumaan vetäytynyt Myssy ampaisi tulijoita vastaan. Yllätyin hieman nähdessäni Harrin ja Sonjan saapuvan tupaan, vaikka Sonja ei ovea pidemmälle päässytkään ennen kuin tuo oli jo istunut alas Myssyn kanssa. Löysin taskustani jonkun Myssyn lelun ja heitin sen Sonjalle jotta tuo sai tarjottua sen pennulle sormiensa sijasta ja pian pieni hyrräni nukahtikin naisen syliin. Pahoitellessani naiselle että toinen ei pääsisi hetkeen liikkumaan ei se onnekseni Sonjaa haitannut ja oikeastaan heti seuraavana hetkenä kun riiviöni heräsi, nappasinkin sen syliini ja suuntasimme heippojen saattelemana ulos. 

Pe 12.12.2020

Mä olin ottanut tämän päivän etäpäiväksi joten kerkesin aamulla keskittyä työjuttuihin muutaman tunnin ennen kuin oli aika valmistautua kisoihin. Saatuani tavarat nostettua autoon Paahtis lastautui onnekseni helposti ja olimmekin lopulta valmiita matkaan tammani kanssa.

Seppeleeseen saavuimme hieman aikataulusta jäljessä joten sainkin vain suoraa varustaa ratsuni ja suunnata verryttelemään. Ilmeisesti uusi paikka ja pieni pakkanen oli tehnyt myös tehtävänsä ja Paahtis tuntuikin kunnon varsalta koikkelehtiessaan allani. Yritin parhaani mukaan taivutella ja asetella tammaa jotta saisin sen kuulolle, mutta tamma ei vain halunnut kuunnella apujani ja se näkyi myös radalla. 55,500 % eivät nostaneet hirveästi mieltä ja yritinkin lohduttaa itseäni muistuttamalla itseäni siitä että kyseessä olisi nuori hevonen, joka kisasi ensimmäistä kauttaan enkä itse ollut mikään ammattiratsastaja.

Muutaman tunnin odottelu ennen 50 cm luokkaa ei auttanut ainakaan tilannetta, vaikka Paahtis olikin onnekseni hieman rauhoittunut. Kuitenkin kuullessani puomin kolahduksen hiekalle tiesin että meidän pelimme oli pelattu näiden kisojen osalta. Loppuverryttelin Paahtiksen rauhassa ja ennen kuin tammaltani oli edes satula pois selästä olin heittänyt sille villaloimen lautasille, josta se oli helppo vetää satulan tilalle. Suojat vaihtuivat kuljetussuojiin ja trailerissa nuori pääsi vielä suitsistaan eroon, ennen kuin pakkasin viimeiset tavarat ja kotimatkamme saattoi alkaa.

Luukku 13: Tulevaa ja mennyttä (Minni)

Minni on tavallaan päähahmoni, sillä nainen omistaa kaikki tallit ja niissä asuvat hevoset sekä suurin osa kisoista tulee kisattua naisen nimellä. Minnin tarina kirjoittuu pääasiallisesti Storywoodsissa.

Kaikilla tavoin raskas vuosi alkoi tulla päätökseen ja omalla tavallani olin vain onnellinen siitä ja oikeastaan odotin myös kaikkea mitä tuleva vuosi olisi tuomassa mukanaan. Vuoden 2020 aikana tallin toiminta saatiin onneksi pyörimään kunnolla ja sen lisäksi että kaikki hevoset, jotka ovat kisaikäisiä aloittivat tai jatkoivat kisaamistaan pääsi myös osa hevosista laatuarvosteluihin ja näin ollen pelkkään jalostuskäyttöön.

Ensi vuonna olisi tarkoitus syntyä viisi varsaa, joista ensimmäinen pitäisi syntyä jo huhtikuun puolella. Tuo varsa tulee olemaan serkkuni suomenhevostammasta ja onkin kiva että hän pääsee näkemään varsan kasvun ja kehityksen vaikka varsa ei serkulleni voisikaan jäädä. Minjalla on jo nyt kuitenkin hieno hevonen joten varmasti nainen saa tammastaan vielä myöhemmässäkin vaiheessa seuraavan kilpahevosen kasvamaan. Muutenkin ensi vuonna varsat ovat hieman suomenhevospainotteisia kolmen kasvatin viidestä ollessa suomenhevosia ja vain kahden puoliverisiä. Tallin hevoskanta alkaakin olemaan aika suomenhevospainotteista joten nyt täytyykin pitää huoli siitä että tasapaino rotujen välillä säilyy.

Ensi vuonna on toivottavasti edessä myös ensimmäinen Power Jump tapahtuma minulle sillä olemme pyrkineet treenaamaan ja kisaamaan Rosan kanssa siten että jokainen tapahtuma olisi omalla tavallaan askel lähemmäs tuota tavoitetta. Tietenkin meidän ollessa vielä uusi ratsukko on edessä ollut myös yhteistyön hakemista ja sitä se tulee vielä jatkossakin olemaan. Ensi kaudella on tarkoitus vielä kisata ja valmentautua tasaisesti Rosan kanssa kohti tulevaa kilpailua ja toivottavasti meillä olisi mahdollisuus pärjätä tamman kanssa jollain tasolla kilpailussa.

Myös kouluratsujen kanssa olisi tarkoitus kilpailla ensi vuonna ahkerasti ja toivottavasti myös kisa uransa aloittavat nuoret alkavat pärjäämään kauden loppuun mennessä. Kuitenkin ensi vuosi tuo varmasti mukanaan omat haasteensa kuten kesällä myös sen, että olemme yhden käsiparin vajaana Trevorin lähtiessä kotiin käymässä peruuntuneella lomallaan jos tilanne vieläkään sallii miehen matkustamisen kotiin. Toivottavasti mies pääsisi käymään kotonaan koska toinen alkaa olla kyllä enemmän kuin rasittava. Kuitenkaan tässä vaiheessa ei voi tietää mitä tuleva tuo tullessaan ja sitä ennemmin katseet käännetäänkin vain tulevaan jouluun ja siitä nauttimiseen.

Luukku 12: Uuden äärellä (Elias)

Eliaksen tarina pyörii spinnarina Shelyesin foorumin rajoitetulla alueella. Elias ei ole aktiivisesti tekemissä hevosten kanssa, mutta nyt tuota on alettu painostamaan opettelemaan hevostelua. Nuori on luvannut tehdä sen vain pikkusiskonsa Elinin vuoksi, vaikka pyynnön esittäjällä onkin oma agendansa.

Koulussa oli jotenkin eri meno nyt kun heppailijat olivat lähteneet kisamatkalle. Toisaalta olihan koulun tunnelma ollut jotenkin omalla tavallaan muuttunut jo siitä asti kun melkein kuukausi sitten oli ollut ne ratsastuskilpailut, joihin olin suostunut lähtemään kuskiksi. Joku sisäinen monsteri aina tuntui kuristavan mut sisäisesti kun edes ajattelin tuota reissua. Olisi vain pitänyt pitää päänsä…

Kuitenkin vaikka tuo reissu ei ollut mennyt ihan putkeen oli sen jälkeen dynamiikka ollut erilaista kaikilla tavoilla. Vaikka käytävillä oli kuiskittu ja spekuloitu kaikkea uutisoinnin jälkeen ja kun Astlyr ei ollut palannutkaan kouluun sen parin päivän jälkeen mitä Madde oli sanonut tuon olevan poissa oli kuiskinta vain kiihtynyt. Kuitenkin Hagen oli astunut sujuvasti Myhrvold:in saappaisiin ja ennen kuin dynamiikka oli päässyt edes ajatuksen tasolla tasaantumaan, oli taas tutut kasvot pyörittämässä abipakkaa omalla tavallaan.

Vaikka eilen ja tänään koulussa olikin ollut omalla tavallaan helpompi olla kun ei tarvinnut ajatella että mitä sanoo tai mistä kävelee mihinkin aikaan, oli jotenkin omalla tavallansa vapauttava ja rentouttava tunne vetää Gjemmen ulko-ovi auki ja astella hämyisen baarin tiskille. Adrian oli kysynyt olisinko mennyt flairaamaan heille joihinkin mökkibileisiin, mutta mä olin vian valehdellut jotain ympäripyöreää siitä että ei mulla ollut valmista showta tai värkkejä, mikä oli omalla tavallaan totta, sillä kaikki mun alkoholia sisältävät pullot oli Haviksessa ja vaikka mä olisin voinut hakea ne ihan hyvin, en mä tiennyt että olisiko mulla mitään tarpeeksi näyttävää tarjoilla tällä hetkellä kun mä olin pistänyt mun shown atomeiksi ja olin rakentamassa sitä uudelleen vaikka eipä mulla tarvetta sille ollut kun ei kisaamaankaan päässyt.

”Iltaa Elias” Tone tervehti minua samalla kun nappasi tyhjän tuopin hanojen vieressä olevasta tornista ja alkoi tottuneesti valuttamaan kullanruskeaa nestettä lasiin.
”Pieni vaan” ilmoitukseni sai naisen heittämään epäilevän sivukatseen minua kohtaan, mutta kuitenkin tuo käänsi hanan kiinni varmistuttuaan että tuopissa olisi varmasti oikea määrä olutta. Tuopin kolahtaessa tiskiin edessäni ojensin naiselle maksukorttiani ja tuo hoiti maksutapahtuman loppuun ennen kuin ojensi kortin takaisin ja vaihdoimme naisen kanssa kuulumisia ennen kuin ulko-ovi kävi uudelleen ja joku käveli tiskille, ennen kuin istui viereiselle jakkaralle. Vilkaisin tulijaa sivusilmällä vain todetakseni sen Eirik Skeieniksi. Tuopin kolahdettua myös tuon eteen istuimme hiljaisuuden vallitessa.

”Eiks sun pitänyt olla Adrianin bileissä pitämässä tunnelmaa yllä?” kysymys nousi ilmoille jostain tuopin reunan ylitse.
”Mmm..” nostin oman tuopin huulilleni ”mä sanoin et mulla ei oo showta tai värkkejä. Mun kaikki alkoholilliset pullot on Haviksessa ja mä en huomannut ottaa niitä eilen enkä mä toisaalta muista mitä mun pitäis täyttää.”
”Oho, alkaako showmies väsymään” Skeien virnisti jostain oman tuoppinsa reunan ylitse. Pyöräytin silmiäni vieressäni istuvalle kiharapäälle ja annoin viimeistenkin oluiden valua kurkustani alas. Tuopin kolahtaessa pöytään käänsin katseeni Tonen puoleen.
”Saisimmeko tämän arvon ystäväni kanssa jotkut shotit? Ja toisaalta mä voisin ottaa samalla vielä toisen samanlaisen” pukkasin tyhjää tuoppiani.

Ensimmäisenä pöydälle kolahti toinen olueni ja tyhjenneen tuoppini tilalle ilmestyi kirkas pieni lasi, joista toinen samanmoinen eksyi Eirikin eteen. Hetken pohdittuaan Tone poimi yhden kahdeksasta kaatopullosta ja täytti molemmat pienet lasit nesteellä. Maksoin juomat Tonelle ja maksutoimituksen jälkeen poimimme sanattomasti pienet lasit käsiimme.
”Jubel!”
Neste poltti inhottavasti kielellä ja kurkussa mutta tunne lakkasi onneksi jo ennen kuin pieni lasi oli kolahtanut uudelleen tiskin pintaan. Skeienin ilmeestä näki että juoma ei ollut tuollekkaan mitään maistuvinta ja nopeasti oluttuoppi olikin löytänyt tiensä toisen huulille. Joimme molemmat pitkät kulaukset tuopeistamme ennen kuin keskustelu välillämme jatkui uudelleen.

”Mä meen huomenna Brynhildiin opettelemaan hevosjuttuja. Mummo ylipuhui mut siihen ja vaikka se meinas jotain omiaan niin mä lupasin tehdä sen Elinin vuoksi” puolet sanoista katosi taas olueni pinnalle. Vieressäni istuva kiharapää meinasi taas tukehtua omaan juomaansa.
”Hva?” Eirik kääntyi katsomaan minua hieman vielä puhisten äskeisen yskimisensä jäljiltä. Varmistuttuani siitä että Skeien ei tukehtuisi ainakaan ihan heti uudelleen, join tuopistani vielä uuden parin sormen levyisen siivun, ennen kuin annoin tuoppini kolahtaa puisen tiskin pintaan.
”Meen huomenna opettelemaan hevosjuttuja Brynhildin vuonohevossiittolaan” toistin sanani hitaasti ja painottaen niitä ehkä hieman liikaakin.
”No ei ois susta uskonut. Kuitenkin vaan naiset mielessä ja sen takia oikeasti meet opettelemaan. Jaevla Romeo...”
Pyöräytin Eirikille vielä kertaalleen silmiäni ja tyhjensin illan toisen tuoppini loppuun.
”Elinin vuoksi Skeien hyvä. Elinin vuoksi” taputin Eirikiä olalle kävellessäni ulos Gjemmestedistä ja ottaessani taksin kotiin. Avatessani alaovea pohdin olisiko sittenkin pitänyt vain vetää kunnollinen suojakänni seuraavaa päivää ajatellen, vai olisiko darra vain pahentanut asiaa.

Kellon ollessa jotain ihan liian aikaisin (oikeasti se oli noin kuusi aamulla), äiti tuli herättämään mut kuin mä olisin joku Elinin ikiäinen pikkunatiainen. Oikeasti mä olin valmis hakkaamaan sen tyynylläni sillä mä en todellakaan halunnut herätä. Eihän kolme pientä kaljaa ja yksi napanteri ollut paljoa, mutta toisaalta kun kuiva kausi oli ollut taas todellinen, olivat nekin humahtaneet päähän ja se tuntui todellakin pienenä darranpoikasena takaraivossa. Nuristen jotain painokelvotonta mä nousin äidin perässä ja vaelsin ulos huoneestani. Viimeistään nenääni leijaileva kahvin tuoksu herätti minua edes pienen verran toiminnallisemmaksi ja kaadoinkin itselleni yhden taloutemme isoimmista mukeista melkein täyteen kahvia. Jääkaapista poimin maitopurkin ja kaadoin sitä kahviini, ennen kuin suuntasin ruokapöydän ääreen ja puoliksi rojahdin alas tuolille ja painoin otsani vasten pöydän viileää lasipintaa.

”Huono olo?” äidin pehmeä ääni kuului jostain.
”Mmhmmmhmhm…” vastasin, ennen kuin kohotin päätäni sen verran että sain ensimmäisen hörpyn kahvistani. Kofeiinin sekoittuessa verenkiertooni tunsin miten saatoin olla vähän valmiimpi kohtaamaan tämän päivän, ja mitä matalammalle kahvin taso mukissani laski, sitä valmiimpi olin tähän päivään. Mä en saanut oikein mitään alas, mutta äiti antoi mulle vielä lähdön päähän mukaan eväsrasian, jonka tuo oli pakannut joten mulla olisi jotain syötävää jos meillä olisi sellainen sopiva hetki tänään.

Päästessäni edelleen yhtä kylmään ulkoilmaan kuin mitä se oli yölläkin ollut ja onnekseni huomasin että mummo oli jo odottamassa minua joten sain kävellä suoraan autolle ja avattuani oven istua alas lämpimään autoon.
”Huoooomenta” toivotin haukotukseni lomasta.
”Huomenta vain. Valmiina lähtöön?”
Päädyin vain nyökyttelemään uuden haukotuksen ottaessa valtaansa. Ajomatka meiltä Brynhildiin ei ollut pitkä ja lopulta vähän ennen seitsemää olimmekin perillä. Tallin ulkopuolella meitä odotti vaaleahiuksinen nainen.

”Huomenta Hedda!”
”Huomenta vain! Täälä on ne riimut ja narut mitä Viivi oli tilannut” mummollani oli valkoinen rytterhusin logolla varustettu muovipussi kädessään, jonka tuo ojensi blondille.
”Jes kiitos! Ah, anteeksi, Sara Bakke” blondi tarjosi kättään minulle.
”Elias” vastasin kättelyyn esitellen samalla itseni.
”Olimme sopineet Viivin kanssa että Elias voisi käydä aina välillä opettelemassa vähän hevosten hoitamista täälä. Te olittekin varmaan puhuneet asiasta Viivin kanssa?” Hedda liittyi keskusteluun.
”Joo, ollaan puhuttu. Kiva että saadaan lisää heppapoikia. Voidaan aloittaa heti vaikka ruokkimalla hevoset ja jatkaa siitä” Sara suunnitteli antaen katseensa vaihdella minun ja Heddan välillä.
”Minäpä päästän teidät sitten töihin ja suuntaan itsekin kaupalle. Mä tuun Elias hakemaan sut sitten iltapäivällä.”
Nyökkäsin ymmärryksen merkiksi ja Heddan suunnatessa takaisin autolleen mä jatkoin Saran perässä sisälle talliin.

Brynhildin talli näytti suuremmalta kuin Shelyesin ja mä en oikein tajunnut miten kukaan saattoi osata liikkua sielä. Kuitenkin Sara ohjeisti minua tottuneesti ja pian jaoimmekin hevosille heiniä ja sen jälkeen nainen jakoi kaikille vielä väkirehut. Hevosten vielä syödessä Sara näytti minulle miten loimittaminen tapahtuu ja sainkin kokeilla laittaa loimen muutamalle hevoselle. Vaikeinta taisi olla saada koko kangasmäärä kerralla hevosen selkään ja sen jälkeen homma olikin oikeastaan ihan helppoa. Lopulta oli aika lähteä viemään hevosia ulos ja Saran kysyessä että selviäisinkö mä siitä mä olin vielä varma että mä selviäisin. Mä olin ihan tyytyväinen siitä että mä olin Elinin takia oppinut edes tämän verran käsittelemään noita eläimiä ja että mä en näyttänyt ehkä ihan taidottomalta Saran silmissä, vaikka olinhan mä paljon hitaampi kuin se ja ei mun liikkeet ja otteet olleet niin varmoja. Lopulta me oltiin siinä tilanteessa että me alettiin siirtymään mulle uusiin juttuihin kuten karsinoiden siivoamiseen ja myöhemmin hevosten varustamiseen kunhan me selvittiin ensin karsinoista.

Varsinkin siinä kohtaa kun Sara näytti mulle miten karsinoita siivotaan musta, tuntui vielä jotenkin varmalta siitä että tämä oli ollut ihan ok idea vaikkakin todellisuudessa mulla meni ihan liian monta karsinaa siihen että mä opin käymään ne tarpeeksi huolella lävitse ja siivoamaan niin että mun ei tarvinnut koko ajan korjailla jälkiäni. Mun lievästi darraiset aivoni ei oikein tykännyt siitä liikkeestä mitä karsinoita siivotessa piti tehdä, varsinkin jos yritin pysyä Saran tahdissa joten valehtelematta muutaman kerran mun piti pysähtyä vetämään henkeä. Blondin ilmoittaessa että voitaisiin pitää ruokatauko se oli varmaan yksi aamun parhaista ideoista ja vaikka mun lounaani ei ollutkaan mitään Haviksen ulkofile pihviä, maistui silti eilisen illallisen tähteet sitäkin paremmin ja musta tuntui että joka haarukallinen valoi vain lisää energiaa mun väsyneeseen ja darraiseen kroppaan.

Jatkettiin Saran kanssa vielä muutama tunti tallissa ja mä opin vielä muutamia juttuja hevosista ja niiden hoitamisesta ja totta puhuen Heddan tullessa hakemaan mut pois Brynhildistä mä olin vain tyytyväinen että mun ei tarvinnut enää oppia tänään yhtään uutta asiaa koska vähäisen unen ja raittiin ilman cocktaili oli tehnyt tehtävänsä ja kotiin päästyäni mä painelin ensimmäisenä suihkuun ja sen jälkeen keittämään kahvia että mä saatoin pysyä hereillä edes ysiin, ennen kuin mä nukahdin kuin saunalyhty.

Talliesittely: Storywoods

Koska hahmolaumaa on tullut esiteltyä nyt niin reilusti niin tasapainotetaas sitä esittelemällä myös miljöitä joista kaikkia hahmoja voi tavata.

Storywoods tai lyhyemmin vain Story on vuonna 2015 perustettu kouluratsastustalli. Talli vietti ensimmäisinä vuosinaan hiljaiseloakin, ennen kuin se on noussut uudelleen joskus 2018/2019 ja alkanut hakemaan nykyistä muotoaan.

Nykyään talli koostuu kahdesta kahdenkymmenen karsinan tallirakennuksesta joista toinen on pyhitetty oreille ja toinen on tammoille. Molemmista talleista löytyy pesupaikat ja varustehuoneet, sekä tammatallista myös Minnin toimisto ja usein koko tallinväen saattaakin löytää kahvilta ja palaveeraamasta tammatallin satulahuoneesta pirtinpöydän äärestä.

Toimintana Storywoodsissa on valmennukset, kilpailut sekä pienimuotoinen kasvatus puoliveristen ja suomenhevosten kanssa. Puoliverikasvattimme tunnistaa loppuliitteestä Story ja suomenhevosemme etuliitteestä Stoorin. Tällä hetkellä syntymässä olevilla kasvateilla on jo ensimmäisessä polvessa omia kasvattejamme, joten muutaman vuoden päästä tallista toivottavasti löytyy sellainen kasvatti jonka sukutaulussa on ensimmäiset kolme polvea vain omia hevosia.

Storywoodsin elämästä ja arjesta tarinoidaan tallin omalle foorumille pääasiassa tallikirjan merkeissä, mutta välillä tarinoita ilmestyy myös hahmojen omiin päiväkirjoihin tai sitten hevosten päiväkirjoihin. Storywoodsin tarinaan otetaan mieluusti aina uusia ihmisiä joko pidemmällä aikavälillä esim. kesätyöntekijänä tai sitten ihan vakiotyöntekijänä tai groomina. Myös kisakävijät tai muut satunaiset vierailijat ovat enemmän kuin tervetulleita jättämään puumerkkinsä tallikirjaan ja kertomaan vierailustaan meillä. Emme pistä sitä pahakseen vaan otamme nämä enemmän kuin ilolla vastaan ja vastavuoroisesti pyrimme käymään jättämässä omat kiitoksemme kommentin muodossa tarinoihin.

Storywoodsissa tarinoiminen tarjoaa varmasti mielenkiintoiset puitteet, sillä tallin tiimi koostuu suomalaisista, espanjalaisesta sekä amerikkalaisesta henkilöstä joten aina välillä henkilökemiat menevät ristiin ja tallilla käydäänkin ehkä jopa hieman kiivaahkojakin keskuteluja aiheesta tai toisesta...

Luukku 11: Oikea Hoitaja (Miska)

Miska on toinen mun lapsihahmoista ja pojan tarina kirjoittuu Hallavassa. Miska aloitti tuntiratsastajana, ennen kuin eteni ensin Orionin kisahoitajuuden kautta orin hoitajaksi ja siitä siirtyen alkutalvesta ratsuponitamma Muumin hoitajaksi.

Mua oli jännittänyt ihan hirveästi kävellä Aleksin toimistoon ja kysyä mieheltä että voisinko mä alkaa hoitamaan Muumia. Olinhan mä pohtinut ponitamman hoitamisen aloittamista jo aikaisemminkin mutta sitten mulle oli tullut mahdollisuus alkaa hoitamaan Orionia ja mä en halunnut heittää sitä tilaisuutta hukkaan. Kuitenkin Lily oli yllättäen päättänyt viedä orin pois, ja mä löysin itseni taas tilanteesta, jossa mä olin vain tuntiratsastaja. 

Olinhan mä siihenkin ihan tyytyväinen, siis että mä saatoin ratsastaa tunneilla mutta mä halusin kuitenkin oppia enemmän. Mä olin myös valmistautunut siihen että Aleksi sanoisi että mä en saisi alkaa hoitamaan Muumia, sillä olisihan tuntiponeja varmaan parempi ottaa isompia hoitamaan. Kuitenkin Aleksi oli suostunut mun pyyntöön ja näin ollen mä olinkin nykyään ponitamman hoitaja. Olihan mua vähän jännittänyt ekoilla kerroilla toimia ja esittäytyä Muumin hoitajaksi kun olin auttanut tamman kanssa tuntilaisia varsinkin silloin kun ne oli mua paljon isompia tai vanhempia mutta onneksi mä pystyin silti auttamaan jotain, jotka oli mun ikäisiä tai vähän nuorempia ja olinpa mä pari kertaa päässyt laittamaan Muumin valmiiksikin tunnille kun sen ratsastaja oli ollut myöhässä.

Olin mä kans päässyt taluttamaankin yhdelle alkeistunnille kun muuten ei ollut tarpeeksi taluttajia vaikka normaalisti taluttajien pitikin olla mua vanhempia. Se oli ihan kivaa hommaa ja oli jännää kuunnella Inkan ohjeita toisella tavalla kuin mihin oli yleensä tunneilla tottunut koska se kuitenkin antoi ohjeita niin taluttajille kuin ratsastajille. Muuten mä olinkin sitten päässyt muiden kanssa rakentamaan esteitä tunneille koska kaikki luotti siihen että me rakennettaisiin esteet tunteja varten aina opettajan ohjeiden mukaan ja muutenkin mä olin päässyt tekemään jotain semmoisia juttuja mitä oli vain hoitajille sallittuja ja oli tosi kiva oppia koko ajan uutta vaikka kaikkia varmasti taas ärsyttikin se määrä kysymyksiä mitä mä kysyin. Kai ne tajuaisi tarvittaessa sanoa mulle että pää kiinni jos mä ärsyttäisin liikaa. Ehkä pitäisi vain opetella asioita kirjoita tai googlesta…

Luukku 10: Never Again (Velna)

Velnan tarina kirjoittuu Zenissä. Tällä hetkellä nainen tekee tallia ja auttaa Radonin koulutuksessa odottaessaan Iivarin ja Radonin paluuta Siperiasta.

Pieni heijaava like joka aiheutui talikon heilauttamisesta kohti kottareita jotta sai lantakikkareet karistettua muovisesta lavasta oli oiva keino saada jokainen lihas muistuttamaan olemassaolostaan ja varsinkin tuntemaan itsensä enemmän kuin surkeaksi. Eilinen oli ollut sellainenkin päivä että toista ei toivoisi tulevan ainakaan ihan heti lähelle tai mä en varmaan voisi viikkoon tehdä töitä.

Päivä oli alkanut ihan normaaleissa merkeissä, aamutoimet – tallin aamutoimet – treeni/lounastauko. Tai totta puhuen tässä kohtaa kaikki oli alkanut menemään pieleen vaikka se paljastuikin vasta muutamaa tuntia myöhemmin. Okei, itseänihän sain vielä tässä vaiheessa syyttää, sillä olin ottanut liian kilpailuhenkisen otteen treeniini ja kun olin saanut pari maalia aseteltua sellaisille etäisyksille että sain harjoiteltua erilaisia iskuja ja niiden sarjoja olinkin lopulta innostunut antamaan miekalleni hieman liiankin reipasta kyytiä. Hommaahan ei helpottanut virnuilemaan ilmestynyt Fricis joka heitti ilmoille haasteen ja johon piti tietenkin adrenaliini ryöpyssä tarttua.

Vaikka virnuilija olikin ollut muka niin varma taidoistaan, oli virne tuon kasvoilta pyyhkiytynyt nopeasti näyttäessäni minua muutaman vuoden nuoremmalle mistä kana pissii. Nuristen jotain omaansa tuo oli auttanut minua kantamaan harjoitusvälineet takaisin varastoon, ennen kuin blondi katosi omia teitään ja kävin itse nopeasti asunnollani syömässä ja palauttamassa miekkani. Myöhemmin samana iltapäivänä olimme ottaneet Amelien kanssa vielä Radonin harjoittelemaan. Brunette oli antanut minun kokeilla nuoren orin kanssa treenaamista kun tuo oli päättänyt jostain syystä alkaa esittämään jotain omia kevätjuhla liikkeitään ja ennen kuin tajusinkaan olin tutkimusmatkalla maneesin hiekalla ja ruunivoikko helmenhohde ravaili onnellisena toisessa päässä maneesia Amelieta pakoon, joka yritti saada kurittoman orivarsan jotenkin kiinni. Kömmittyäni ylös hiekalta suuntasin auttamaan varsan kiinnisaamisessa ennen kuin jatkoimme hetken vielä treeniä jotta se loppuisi onnistumiseen.

Aamulla herätessäni olinkin tiennyt että eilinen todellakin tuntuisi ja vaikka olin yrittänyt muokata aamuista venyttely-joogaani siten että olisin saanut sen helläksi lihaksilleni tunsin jokaisella talikollisella miten kroppani oli silti erimieltä kaikesta. Ollessani valmis sen karsinan kanssa, jota olin ollut puhdistamassa, näin käytävällä säikähtäneen näköisen nuoren.

”K..kaikki hyvin?” Moirai kysyi takellellen. 
”Joo, vähän lihakset hellänä” hymyilin toiselle ja henkisesti irvistellen siirsin kottikärryt seuraavalle karsinalle ja jatkoin karsinoiden puhdistusta. 

Enää ikinä en suostuisi vetoon Fricis Vanagsin kanssa. Vaikka se sitten meinaisi missattuja ilmaisia illallisia.