Sivut

perjantai 23. huhtikuuta 2021

Haaveissa oma tarinayhteisö

Otsikko nyt on mitä on ja oikeastaan koko tekstiltä puuttuu punainen lanka, mutta annetaan nyt aina välillä näiden olla tällaisia ajatusvirtoja.

Jos tietää yhtään millainen mä oon harrastajana, tietää että mä tykkään kirjoittaa ja myös lukea muiden tarinoita sekä mahdollisuuksien mukaan yritän aina myös kommentoida jos jotain rakentavaa kommenttia on mahdollista antaa.

Kuitenkin vaikka lusikoita on jaettu useampaankin soppaan ja saan olla mukana monissa ihanissa ja mahtavissa tarinayhteisöissä, ei se silti ole poistanut kaipuuta siitä että joku päivä voisi olla sellaisen ylläpitäjä. Eihän mun tallit vedä vertoja varmaan millekkään virtuaalimaailman tallille enkä mä uskokkaan että vaikka tekisin mitä, saisin ikinä mistään tallista sellaista että kukaan edes haluaisi ajatella liittyvänsä kirjoittajaksi minnekkään. Tällä hetkellä ainut talli jonka kohdalla yritän panostaa 150% tähän asiaan on Storywoods mutta en mä jotenkin näe että talli tulee ikinä olemaan sellaisessa pisteessä kuin mistä mä haaveilen.

Onhan tallin foorumilla ollut tähänkin mennessä jo muutama vieraileva kirjoittaja, mutta tietenkin aina olisi mukavampaa jos olisi useampia kirjoittajia tai vaikka edes muutama kirjoittaja ja sitten useampia hahmoja joita olisi helppo ottaa mukaan omiinkin tarinoihin, vaikka ajoittain oma panostukseni Storywoodsissa tarinointiin on todella huono. Ehkä tässä kesän aikana tapoja voisi kokeilla taas parantaa ja ehkä mahdollisesti joskus se tuottaa tulosta, tai sitten voipi olla että loppuharrastus katsellaan kateellisena muiden kasvua ja vain ollaan osana muiden tallien tarinoita.

4 kommenttia:

  1. Mitä mie olen huomannut, niin kirjoittajia tuo sekä virtuaalitalleille että rpg-yhteisöihinkin ylläpitäjän pitkäjänteisyys — suoraan sanottuna se, että jaksaa kirjoittaa vaikka vuositolkulla yksin tai vierailevien tähtien kanssa. Kun jäin 2014 kirjoittamaan Zeniin yksin, haaveilin toki seurasta, mutta en heittänyt lusikkaa nurkkaan vaikka vuosia yksin tusasinkin. :> Veikkaan että jos jaksat urhoollisesti pyörittää Storywoodsia omannäköisenäsi vuodesta toiseen, olla kiinnostunut ja innostunut siitä jäsenten lukumäärästä riippumatta, alkaa ihmisiä jossakin vaiheessa tippumaan mukaan hitaaseen mutta varmaan tahtiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on. Jotenkin vain tuntuu välillä niin turhauttavalta edes yrittää kun tietää että on käyttänyt vuosia tuohon projektiin ja sitten tulee jotain uusia mitkä pärjäävät heti paremmin.

      SDC on kuitenkin ollut pian jo ainakin sen 6v olemassa että ei tuota taida ihan heti nurin saada vaikka toiminta tuleekin muuttamaan hieman muotoaan tulevaisuudessa, kunhan vain aikaa kuluu ja pääsee lähemmäksi sitä pistettä missä muutoksia oikeasti tapahtuu.

      Poista
  2. Olin vähän samansuuntaista tulossa sanomaan, kuin Pölhö. Vaikka tarinayhteisöllisyys ja vuorovaikutus on tosi kivaa ja antaa motia ja puhtia, ei minun harrastukseni sen varassa pelkästään kestäisi. Kyllä sen on omalla kohdallani lähdettävä jostain ihan muusta, eli siitä intohimosta ja rakkaudesta omaan virtuaalitalliin ja sen tarinaan. Olen OWR:n kanssa touhunnut vuosikausia pääasiallisesti yksin (mitä nyt muutama sitkeä sissi pysynyt heinäkärryissä pompuista huolimatta ja sitten ollut ihania epäsäännöllisen säännöllisiä tähdenlentoja käymässä) eikä se ole haitannut. Kun itse pitää siitä mitä tekee, ei muiden mielipiteillä ole väliä. Totta kai osallistuva porukka on ihan parasta, mutta sinuna myös keskittyisin tekemään siitä omasta tallista juuri sellaisen, kuin mistä itse tosissasi tykkäät, ja oikeasti panostamaan siihen - tekemään jotain niin omintakeista, ettei millään muulla tallilla ole samaa. Eiköhän sen myötä löydy kanssaharrastajiakin, jotka samasta innostuu ja tulee ilonpitoon mukaan.

    Ja sitten taas toisaalta pitää olla realisti: virtuaalitallipiirit on pienet, suurin osa työssäkäyvää ikäluokkaa eikä kaikilla vain yksinkertaisesti aika riitä joka asiaan. Monella se oma virtuaalitalli ja sen hevoset vie niin suuren lohkon, ettei sitä oikein jaksa vielä jollain toisella tallilla tarinoida - ainakaan siis kovin sitoutuneesti. Ja ne, jotka ahkerasti tarinoi, ovat yleensä olleet jollain virtuaalitallilla jo pitkään eivätkä välttämättä kykene ottamaan lisää hahmoja muillekin talleille. Syitä on monia, mutta yksinkertaisuudessaan: tarinaharrastajia virtuaalitalleilla on vain kourallinen. Sinä olet kyllä ihailtava harrastaja siinä mielessä, että tarinoit niin ahkerasti ja tosi monella tallilla! Minusta sinusta voisi moni ottaa mallia =) Levität juurikin sitä tarinayhteisöllisyyttä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mm... ja toisaalta onhan tuo nyt tuollainen massatalli että en toisaalta uskokkaan että siitä edes mitään ihmeellisempää saa vaikka toimintaa tullaankin nyt muokkaamaan kun kasvatustoiminta tullaan lopettamaan tän vuoden jälkeen ja seuraavat kasvatit tulee syntymään vasta siinä kohtaa kun tallissa on oikeasti tilaa.

      Keskenhän tuo toisaalta myös on aina ja ikuisesti ollut, mutta myös viimeaikoina projekti on edennyt kun olen saanut muutamille hevosille tekstejä aikaan sekä onpa pari päässyt taas uusille sivuille joten ehkäpä tän vuoden loppuun mennessä oltaisiin tuonkin kanssa sellaisella mallilla missä sen piti olla jo varmaan vuosi takaperin, riippuen miten tässä sitten kaikki muut ajanvietteet tulee heittämään kapuloita rattaisiin ja omalta osaltaan hidastamaan tätä projektia.

      Poista