Sivut

perjantai 12. helmikuuta 2021

Sananvalta tarinoinnissa

Tämä postaus on saanut inspiraationsa keskustassa käydystä keskustelusta tarkemmin tarinaheppailijoiden topiikissa.

Keskustelun aiheena oli hahmojen käyttö tarinoissa ja se, miten muiden hahmoja olisi hyvä käyttää tarinoissa. Tietenkinhän tapoja harrastaa ja tehdä on yhtä monta kuin ihmisiäkin mutta aika pitkälti näytti tämän osan kirjoitushetkellä (31.01.21) olevan sellainen ilmapiiri että omien hahmojen näkeminen muiden tarinoissa tuntui vain ilahduttavan porukkaa.

Tietenkinhän mukaan mahtui myös sellaisia mielipiteitä että olisi kiva hahmon isänä tai äitinä kuulla vähän mitä on suunniteltu toisen puolesta omalle hahmolleen ja näin ollen mahdollisesti jopa saada jonkinlaista sananvaltaa siihen, miten oma hahmo tulee kommentoimaan tai reagoimaan. Tämä on mielestäni ihan validi ajatus, mutta omalla kohdallani olen monesti törmännyt siihen, että on vaikeaa löytää minkäänlaista infoa siitä, kuka onkaan hahmon takana. Tietenkin tällaisessa tilanteessa en viitsi itse kovinkaan rajusti kirjoittaa toisen hahmoa sanomaan tai tekemään mitään, vaan ennemminkin tuli siinä kohtaa haettua sellainen sopiva keskitie joka ajoi omaa suunnitelmaani, mutta samalla oli tarpeeksi kiltti toisen hahmolle jotta välttämättä leikkikutsuun ei tarvinnut vastata, mutta samalla myös siihen oli mahdollisuus ja näin ollen samalla pääsisi paljastamaan paremmin miten oma hahmo reagoisi tilanteisiin.

Tietenkinhän sellaisissa tilanteissa joissa kyseessä on sitten isommat ja vakavammat asiat on helpompaa ja turvallisempaa kysyä vastapuolella olevan hahmon taustavoimalta apua kirjoittamiseen. Tietenkäänhän välillä asioiden ei tarvitse olla kovinkaan isoja ja dramaattisia ja itse olen juuri pari päivää takaperin kysynyt apua ihan vain kommentteihin, sillä vaikka olen nyt melkein vuoden seurannut Zenin tarinaa ihan kunnolla, on Iivari von Hoffrén sellainen mysteeri että en tiedä opinko ikinä kirjoittamaan tuon kommentteja kunnolla.

Varmasti myös se, millainen kenenkäkin hahmo on vaikuttaa siihen miten helposti sen antaa toisten leikittäväksi. Vaikka oma hahmomääräni menee sielä parinkymmenen kieppeillä, ei mulla oikeastaan oo kenenkään kohdalla isoa mielipidettä siitä, miten mun hahmoja kirjoitetaan. Tietenkään mitään hirveän isoja ylilyöntejä en ikinä toivo, mutta kaikki on kuitenkin ihmisiä ja välttämättä aina ei vain tunne toisen hahmon tarinaa niin hyvin kuin ehkä voisi.

Ainut hahmo jonka tekemisiin ja sanomisiin suuremmassa kanssakäymisessä haluaisin saada jonkinlaisen mahdollisuuden vaikuttamiseen on Max, mutta se johtuu ihan vain siitä että Maxin tastatarina ei ole kovinkaan ruusuinen ja mulla on myös omanlainen, vaikkakin hidas tyyli kirjoittaa miehen tarinaa eteenpäin joten olisi mukavaa saada mahdollisuus vaikuttaa toisen sanomisiin ja tekemisiin silloin kun sillä voi olla isojakin ristiriitoja tiedossa toisen normaaliin käyttäytymiseen. Tietenkään aina näitä mahdollisuuksia ei ole tarjolla joten silloin täytyy vain mennä sen mukaan mikä tuntuu parhaalta ja onneksi asioita voi aina jättää myös huomiotta jos tuntuu että jostain kuprusta ei nyt vain osaa kirjoittaa omaa hahmoaan ulos.

Kuitenkaan en ole mielestäni ikinä nähnyt mitään hirveän isoja ylilyöntejä toisten tarinoissa ja haluan ainakin uskoa että jos joku meinaa toisen hahmoa käyttää isommin tarinassaan tuolla on aikaa ja jaksamista lukea edes sivu tai kaksi hahmon omaa päiväkirjaa lävitse saadakseen parempaa käsitystä siitä millainen tuo hahmo on, ellei hahmo ole jo entuudestaan tuttu.

2 kommenttia:

  1. Se on kyllä ihan kauhean vaikeata kirjoittaa toisen hahmoa! Joskus olisi tosi kiva kyllä kulisseissa kysyä toisen hahmon kirjoittajalta, että mulla olis tällainen teksti, sopiiko tämä vai miten kannattaisi tehdä. En ole kyllä tällaista vielä tehnyt, mutta hintana on se että useissa tarinoissa sen toisen hahmon käsittely on tosi varovaista sitten, ei uskalla sillä tavalla revitellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep monesti itsellä lähtee kans hieman hitaasti ja tunnustellen muiden hahmojen kirjoittaminen kun ei oikein tiedä mitä tehdä ja sitten jos pitäisikin saada heti alkuun vähän isompi rooli toiselle, monesti tielle tulee juuri se, että ei tiedä kuka sielä hahmon takana vaikuttaa joten kysyminen on enemmän kuin hankalaa...

      Poista