Sivut

maanantai 1. helmikuuta 2021

Hahmoesittely: Janna Heikkilä

Vaihtelu virkistää joten esitellääs taas muutaman tallin jälkeen lisää tätä hahmokatrasta ja otetaan tällä kertaa tarkasteluun Janna.

Janna on yksi tuoreemmista hahmoistani, jos niin voi enää sanoa, sillä nainen on ollut mukana matkassa jo noin reilun puolen vuoden ajan. Jannan tarina kirjoittuu Hopiavuoressa ja lyhyeen aikaan on saatu mahtumaan mukaan jo kaikenlaista. Nainen on yksi mun hiotuimmista hahmoista ja pakko sanoa, ainut jonka kohdalla oon meinannut luomisvaiheessa heittää hanskat tiskiin koska musta tuntui että jouduin suunnittelemaan ihan liikaa siihen mihin olin tottunut ja pelkäsin jo, että kirjoittamisesta ei tulisi mitään.

Kuitenkaan noin ei ole käynyt ja Jannan kirjoittaminen on lähtenyt hyvin liikkeelle, vaikka tietenkin kun esittelee uutta hahmoa jo valmiina olevaan ja hyvin toimivaan kirjoitusyhteisöön menee tietenkin oma aikansa siinä että hahmo tutustuu muihin ja alkaa punomaan ystävyyssuhteita ja muutenkin pääsee mukaan muiden tarinoihin. Tietenkinhän kaikkeen vaikuttaa se, miten paljon itse kirjoittaa ja miten aktiivisesti itse kirjoittaa tarinoita ja ottaa muiden hahmoja mukaan tarinoihinsa. Hopiavuoren kaltaisessa paikassa mukaan pääsee helposti ja leikkiseuraa riittää jos vain on valmis leikkiin lähtemään.

Jannan kanssa tarinaan on tullut uusia käänteitä muiden kanssa leikkiessä ja osan on tuonut mukanaan naisen oma menneisyys, kuin myös muut tallilla tapahtuneet asiat ja ne ovatkin omalla tavallaan mielenkiintoista lisää yhteisöllisessä kirjoittamisessa, koska välillä voi sattua ja tapahtua vaikka ja mitä.

Jannan tarinassa on paljon sellaista jota en tiedä ja jota en osaa odottaa tulevaksi, mutta odotan mielenkiinnolla mihin naisen tarina etenee ja millaisia juonikuvioita tuolla tuleekaan olemaan jatkossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti