Sivut

keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Luukku 1: Siena of Dzezlain

 Vuoden 2021 joulukalenteri on omistettu hevosten esittelyille. Pyrin nostamaan 24 erilaista hevosta esiin ja kertomaan mikä siitä hevosesta tekee omalla tavallaan erityisen, tai muuten vain esittelemään 24 kappaletta hevosia joita tuohon reilun sadan pään laumaan mahtuu.


Joulukuu ja joulukalenteri polkaistaan kuitenkin käyntiin Pölhön ja Zenin kasvatin Siena of Dzezlainin voimin.


Siena on kaksipolvinen gg-tammavarsa jonka emänä on Zenin Sombre Varnish eli Umbra joka on tullut minulle tutuksi ja omalla tavallaan rakkaaksi Maxin kautta. Umbrasta mä olin haaveillut itselleni varsaa jo hetken, mutta tuossa vaiheessa mä elin mun reilun vuoden mittaista ostolakkoani, joka koki kuitenkin helmikuussa -21 suuren kolahduksen kun shoppailin itselleni Sienan valmistujaislahjaksi.


Vielä ei ole pikkutamma päässyt näyttämään sitä millainen sotaratsu siitä kuoriutuukaan, mutta varmasti kunhan vain aikaa kuluu pääsee pikkutamma turnajaisareenoille ja toivottavasti se pärjäisi niillä. Sienasta on myös ajatuksissa joskus jättää kotiin varsa tai kaksi kasvamaan ja mahdollisesti sen orivalintaan saattaa tulla vaikuttamaan omat mielipiteeni ja mahdollisesti voi olla että tamman tulevan varsan linjaan tullaan käyttämään vain sellaisia kivoja ja mieleenpainuneita hevosia.

2 kommenttia:

  1. Hihii, olipa kiva huomata että nostit Dzelzainin kasvatin heti ensimmäisenä esille ♥ Hauska seurata miten Sienan elämä etenee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä täälä odottelen innolla kans et saisin raivattua turnajaislistoille tilaa sen verran että saisin tammaa otettua mukaan (tokihan ikääntyminen tuo omat hidasteensa) mutta eiköhän se tästä.

      Onneksi aina voi kirjoitella jotain kakara-ajankin pk merkintöjä :D

      Poista