Sivut

perjantai 3. joulukuuta 2021

Luukku 3: Moonfields Morenia

Vuoden 2021 joulukalenteri on omistettu hevosten esittelyille. Pyrin nostamaan 24 erilaista hevosta esiin ja kertomaan mikä siitä hevosesta tekee omalla tavallaan erityisen, tai muuten vain esittelemään 24 kappaletta hevosia joita tuohon reilun sadan pään laumaan mahtuu.



Luukussa kolme esittelyyn laitetaan georgian grande tamma Moonfields Morenia eli lyhyemmin vain Moira tai Silakka. Tamma on Maxin ensimmäinen oma hevonen sitten teinivuosien ja vaikka tamman hankinta onkin ollut ehkä omalla tavallaan ollut sellainen pikainen päätös, on parivaljakko kasvanut yhdessä ja ja voittanut monia haasteita. Paljonhan parivaljakolla on vielä kasvettavaa ja kehityttävää, mutta ehkä aika parantaa kaikki loputkin henkiset haavat ja sitä kautta mies on valmiimpi seuraaviin askeliin tammansa kanssa?

Moiran oli alkuunsa tarkoitus ikääntyä realistisesti, missä pysyttiinkin tamman ensimmäisen elinvuoden ajan, mutta sen jälkeen sen ikääntyminen on vaihdettu KATT:iin eli se ikääntyy joka kesä- ja joulukuu. Ensi viikolla tamma kääntyy kaksivuotiaaksi ja ensi vuonna onkin sitten edessä tamman kanssa isoja askelia kun kolmivuotiaana päästään jo treenaamaan vähän vaativampia juttuja ja sitten joulukuussa, tamman kääntyessä neloseksi eteen tulee myös ratsutuskuviot.


Vaikka tamma ei rodultaan olekaan se yleisin karjahevonen, on Max ja Moira kiertäneet WRJn alaisissa kilpailuissa Halter sekä nyt myös Trail-In-Hand luokkia ja tarkoituksena olisikin että parivaljakko jatkaisi ainakin Trailissa sen jälkeen kun Moirasta saadaan Maxille ratsu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti