Sivut

sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Luukku 5: Sinevan Charlemange

 Vuoden 2021 joulukalenteri on omistettu hevosten esittelyille. Pyrin nostamaan 24 erilaista hevosta esiin ja kertomaan mikä siitä hevosesta tekee omalla tavallaan erityisen, tai muuten vain esittelemään 24 kappaletta hevosia joita tuohon reilun sadan pään laumaan mahtuu.


Vaikka heinäkuuhun 2022 on vielä pitkä aika, on Sinevan Charlemange nousemassa yhdeksi lempparikseni. Tokihan siihen jotta orin kanssa voidaan jotain tehdä on vielä pitkä aika, vaikka toki sitä ennen varmasti Leon kohdalla tullaan kirjoittamaan paljon erilaisista aiheista. Matkan aikana päästään seuraamaan orin kasvua ensin nuoreksi hevoseksi ja sen jälkeen ratsuhevosen taimeksi.


Leon tulevaisuudelle ei ole kovinkaan isoja suunnitelmia ainakaan vielä ja niitä luodaankin sitä mukaan kun ori kasvaa ja kehittyy ja sen tarinaa saadaan edistettyä. Leon kautta on myös mielenkiintoista seurata miten tuon omistaja, Marc, tulee sopeutumaan paremmin Suomeen, sillä vuosi 2022 on miehen toinen kokonainen vuosi maassa ja samalla ensimäinen vuosi kun miehen oma yritystoiminta pyörii täydellä voimalla.


Mielenkiinnolla odotankin että miten Leon tarina tulee muotoutumaan aikanaan ja millaisena se tulee jatkumaan sen jälkeen kun ori syntyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti