Sivut

torstai 2. joulukuuta 2021

Luukku 2: Koolari

Vuoden 2021 joulukalenteri on omistettu hevosten esittelyille. Pyrin nostamaan 24 erilaista hevosta esiin ja kertomaan mikä siitä hevosesta tekee omalla tavallaan erityisen, tai muuten vain esittelemään 24 kappaletta hevosia joita tuohon reilun sadan pään laumaan mahtuu.

(c) Pounin linet, väritys Minni

Joulukuun toinen luukku omistetaan suomenpienhevos ori Koolarille.


Koolari, tai Kooli, kuten oria tarinoissa kutsutaan piti olla vain omalla tavallaan tarinaa tukeva hevonen, ehkä vähän vain sellainen nimi ja tiedot ylhäällä tapaus joka saattaisi kisailla aina joskus ja jouluna. Kuitenkin Kooli sai oman elämänsä hitaana tarinahevosena ja yhtä reippaalla tahdilla etenevänä ravurina, ollen kuitenkin tärkeä osa Karlan tarinaa.


Orin elämä ei ole ollut sitä helpointa tai ruusuisinta eikä siitä näytä näillä tiedoilla tulevan mitään kuninkuus tason ravaajaakaan, vaikka onhan orilla vielä kisakausia jäljellä ja sitä kautta myös mahdollisuuksia parantaa ennätystään ja kukas sitä tietää vaikka joku vuosi se olisikin kuninkuuslähdön karsinnassa mukana. Ensi vuonna orista on tulossa myös ensimmäistä kertaa isä ja orin varsa on jäämässä Karlan omistukseen, tehden varsasta naisen ensimmäisen ihan oman ravurin. Kuitenkin pienellä punaisella suomalaisella on aina oma paikkansa Karlan sydämessä ja aina kun tuolla on vain mahdollista, haluaa nainen nousta orin rattaille ja tuo onkin ajanut orilla muutamia startteja tai vähintäänkin jännittänyt puhelimensa äärellä tietoa siitä että miten pikkuori on juossut.


Koolin uralle tai elämälle ei ole asetettu mitään tavoitteita, se pääsee juoksemaan aina kun sitä satutaan startteihin muistamaan ilmoittaa ja siitä tarinoidaan aina joskus ja jouluna. Ihan tarkalleen mä en osaa sanoa mikä pikkuorissa teki siitä yhden mun suosikeista, mutta paikkansa sillä on kuitenkin mun suosikkien joukossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti