Sivut

perjantai 1. tammikuuta 2021

Hevosenhoitajana toimiminen virtuaalimaailmassa

Vaikka mulla on ollut reilun vuosikymmenen verran omia hevosia virtuaalimaailmassa on silti vuoden 2020 aikana kuvioihin astelleet myös hoitohevoset taas pitkästä aikaa.

Hoitaminen virtuaalimaailmassa on oikeastaan helppoa ja mukavaa ja tietenkinhän kuten kaikessa pääpaino on siinä että löytää oikean paikan jossa hoitaa ja juuri sellaisen hevosen ja tallin joka inspiroi. Virtuaalimaailmassa tarjontaa löytyy varmasti enemmän kuin tarpeeksi aina takapihan puskaponeista Grand Prix tason kisahevosiin joten uskallan epäillä että jokaiselle löytyy todellakin jokin paikka joka inspiroi.

Omat hahmoni hoitavat kirjoitushetkellä Hallavassa, Zenisssä ja Käkiharjuilla. Hoitaminen jokaisella tallilla on erilaista ja kaikkien hoidokit ovat myös erilaisia joten se tuo itselleni kirjoittajana mukavia haasteita ja varmasti löytyy aina jokaiseen fiilikseen joku jolle kirjoittaa. Voisinkin nyt avata vähän tarkemmin millaisia parivaljakoita jokaiselta tallilta löytyy.

Hallava

Hallavassa hoitajapolku on ollut vähän erilainen, sillä Miska aloitti ensin tuntilaisena joskus keväällä ja kirjoittelinkin pojalle viikoittain jotain tarinaa ja näin ollen loin toisen tarinalle vähän jonkinlaista pohjaa tallissa. Miskan kanssa lähdettiin myös tuntiratsastaja reittiä sen vuoksi että en ollut varma miten aktiivisesti pojalla tulisi tarinoitua joten näin ollen ei olisi haitannut vaikka toinen olisi unohtunut kuukausiksi.

Hallavassa ei myöskään mielestäni ollut vapaita hoitohevosia silloin kun Miska tallin tarinaan asteli joten myös senkin vuoksi hoitaminen ei tullut kyseeseen ennen kuin nyt syksyllä, kun tallin hevosia vapautui hoitajahakuun. Miska aloittikin Muumi-ponin hoitajana ja poni on pojalle tuttu jo etukäteen niin tunti- kuin kisaratsuna.

Hallavassa hoitaminen on vapaamuotoista ja jokaisesta tarinasta saa kommentin sekä erilaisia pisteitä joilla voi kerätä merkkejä.

Zen

Zenissä mä olen hoitanut kaikista pisimpään, vaikka sieläkin hoitajataival on alkanut vasta huhtikuun 2020 lopussa. Zenissä reitti on ollut ehkä vähän perinteisempi, sillä Max haki suoraan hoitajaksi. Maxin kohdalla hoitamisessa on ollut mielenkiintoisinta kirjoittaa niin hoitajan kuin hoidokinkin suhtautumisen muuttumista toisiinsa. Molemmilla osapuolilla kun on ollut omat lukkonsa uskalluksensa kanssa mutta hiljalleen yhteistyö on saatu rullaamaan ja nykyään parivaljakko on jopa selvinnyt vaativienkin asioiden treenaamisesta.

Zenissä hoitajille on tarjolla myös kommentteja sekä pisteitä kuin myös haasteita ja tehtäviä joilla saa tuotua jotain uutta omaan kirjoittamiseensa. Tehtävien tai haasteiden suorittaminen ei ole pakollista, mutta haasteita suorittamalla pääsee nousemaan tasoja ylöspäin. Tallilla on myös satunaisesti tarjolla hevostenhoitajille ja omistajille avoimia tunteja joista varmasti oppii uutta tietoa.

Käkiharjut

Käkiharjut on sitten uusin paikka jossa minulla on hahmo hoitamassa. Tallilla ei ole hoitajille tarjota puitteiden ja hevosten lisäksi oikeastaan muuta joten talli voisi siinä mielessä sopia sellaiselle joka vain haluaa kirjoittaa, mutta ei välttämättä kaipaa kommenttia tai muuta ekstraa tarinoistaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti